Mikko Ma 19.1.09 Seurala:
Mahtavan Mäntymotelli-viikonlopun jälkeen maanantai tuntui perin tavanomaiselta tanssipäivältä etukäteen miettien. Kun Anna oli houkutellut tämän kertaiselle kurssille, niin taksiin oli jälleen miehen turvauduttava.
Soitto keskukseen yhdisti suoraan kuskille, joka kertoi olevansa nyt Vojakkalassa ja olevansa kirkolla 10 min kuluttua. No käytin tuon luppoajan hyväkseni vieden päivän Hämeen Sanomat uudelleen kiertoon.
Kun palasin, ei kumijalkaa pistään tarvinnut enään varrota. Tolpalle kurvasi tulenpunainen tilataksi. Matkalla kuski kertoi hyvän esimerkin, miten herkkiä nykytekniikalla varustetut autot voivat olla. Kaveri oli ollut viemässä koululaista sivutietä pitkin kotiin. Kesken reissun oli auton tehot olivat sanoneet YYA-sopimuksen irti. Soitto merkkikorjaamoon. Sieltä oli kysytty, minkä väriset valot palavat kojelaudassa. Ei totaalista hätää. Taksisuhari oli ajanut autonsa korjattavaksi Hyvinkäälle mahtavaa 40km tuntinopeutta kaahaten.
Korjaamolla olivat sitten tilanneet osia ja ihmetelleet auton tilaa. Mikään ei tuntunut auttavan auton vikaan. Sitten joku korjaaja oli tehnyt löydön: Neljä hiekanmurua oli löytänyt tiensä turbon päälle. Murut pois ja ajopeli pelitti jälleen.
Tanssipaikan pihaan, jonka lattialla on tanssittu ainakin 1930-luvulta lähtien tultiin hieman ennen kello 18. Siinä ei pitkään enään rupateltu. Kiirus oli kova portaita ylös tikettiä lunastamaan. Olin 21. lipunlunastaja.
Narikasta kiireellä myöskin parketin puolelle, missä viimein rauhotuin. Tanssisalissa oli treenit menossa. Löysin paikkani pitkän tuolirivistön edestä, missä pariskunnat ovat prukkaanneet istua iltaa.
Kurssin aiheena oli rumba, minkä oppimisesta on ollut lähinnä karvaita omakohtaisia kokemuksia aikasemmin. Hetken aikaa veivasin alkeisaskeletta yksikseni, kunnes sain ex-bussikuskin parikseni. Aluksi oli todella suuria vaikeksia saada askel kulkemaan. Kun ei aluksi muista, niin ei sitten millään. Ei auttanut muuta, kun katsoa miten daamin jalat menivät ja tehdä omat siirrot sen mukaan. Näin se oli helppoa, mutta ei kyllä kovin vakuuttavaa..viejän näkökulmasta nähden. Itse asiassa aika noloa, mutta minkäs teet.
Parini siinä kertoi homman kehitytyessä olevani helpompi pari, kun hänen oma poikansa. Olin sirompaa tekoa, en mikään nallekarhu. Ajan kanssa askeleet löytyivät, mutta kun katse oli daamin kasvoissa, niin haparointi jatkui. Daami siinä tokaisi, jotta jos et voi kasvoja katsoa, niin katso olan yli. Minä siihen...kyllähän noin viehättävissä kasvoissa silmiään lepuuttaa ja hymyilin.
Kyllähän tuo perusaskellut nyt joten kuten sujuu, mutta joudun laittamaan rumban samaan laatikkoon jenkan, polkan ja masurkan kanssa. Ei ole minun tanssilajini. Oma lattaritanssit rajoittuvat tulevaisuudessakin alkeis-sambaan. Sambaa lähden kyllä jatkossa kehittämään eteenpäin.
Kurssin jälkeen oli aikaa ottaa vähän juotavaa puffetin puolella. Samaan pöytään tuli myös kurssinvetäjä, minkä kanssa tuli puheeksi taivutus tangossa. Taivutuksessa parin hiukset eivät saa koskettaa lattiaa..varsinkin kilpatanssissa. Joko taivutus on tehtävä maltilla tai daamin hiukset on lyhyellä.
Koko lattia-alan liukkaus piti tanssit melko maltillisena. Varsinkin tangoissa ei otettu mitään pitkiä askeleita ja taivutukset jäivät kokonaan pois. Yritin hangata kengistä porot pois, mutta hävin taiston liukkautta vastaan. Musiikki oli tavanomaisen hyvää, mutta jostakin syystä ilta ei vaan napannut miestä mukaansa. Arpaonni kiersi tanssijan kaukaa..kuten yleensä on ollut. Ehdin jo miettiä hyvästejä Seuralalle, mutta onneksi oli vaan ohimenevä ajatus, kuten tulevaisuus tuli osoittamaan.
Naiskyydillä tavanomaiseen aikaan kotiovelle.
Kommentit