Ihmisiä potkitaan pois työpaikoistaan ja jos Hurstin jono on liian pitkä voi kattaa itselle roskiskattauksen.


Yritykset irtisanovat taantumassa ja taantuman huumassa edelleen henkilöstöään ja mieluusti vanhimmasta päästä. Kuitenkin joka puolella toitotetaan että ihmisten tulisi pysyä kiinni työelämässä nykyistä pidempään. Tavoite on ristiriidassa tekojen kanssa.

Kun muistelen entisiä työkavereitani niin harva on päässyt eläkkeelle normiaikaan. Useimmat on työnnetty johonkin putkeen. Eroraha aikoinaan oli se suppilo joka imi monen raavaan miehen joutilaisuuteen. Erorahaa ei taideta enää maksaa, se oli veroton.

Sitten tuli erilaiset osa-aikaeläkkeet ja työttömyyseläkkeet. Nyt nekin ollaan kaikki lopettamassa. Nimittäin varhaiseläkkeelle, osa-aikaeläkkeelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä mielitään jatkossa suitsia ja raskaalla kädellä.


Yritykset saavat valtiolta tukea ja maksavat veroja. Myös yritys maksaa erilaisia sivukustannuksia sinne pohjattomaan sosiaalipottiin ja se ikäänkuin oikeuttaa työntämään ihmisiä eläkeputkeen.

Nyt moni viisas sanoo ja vahvalla äänenpainolla että työuria on jatkossa pidennettävä molemmista päistä, jotta yhteiskunta voi elättää kaikki kansalaisensa. Työeläkejärjestelmän muutos muutama vuosi sitten nosti jo eläkkeellesiirtymisikää, koska eläke karttuu paremmin 63 ikävuoden jälkeen. Lama kuitenkin sotkee kaikki pyhät periaatteet.

Kun on lama, aletaan aurata työntekijöitä ylä- ja alapäästä pois. Vanhat raakit eläkkeelle tai vaikeat ihmiset kortistoon, nuoret määräaikaiset jatko-opiskelemaan. Kun lama sitten on joskus ohi niinkuin 90-luvullakin oli, uskotaan absurdiin käsitteeseen ”jatkuva talouskasvu”, palkataan uudestaan eläkkeelle kärrätyt ruuhka-apulaisiksi, otetaan turhaan tohtoreiksi valmistunut nuoriso pätkätöihin ja pyydetään vakituisia työntekijöitä jatkamaan 68-vuotiaiksi.

Nokiakin on tarjonnut talossa 15-vuotta olleille ja vapaaehtoisesti irtisanoutuville vuoden palkan jos he lähtevät heti. Ovatkohan he tulossa takaisin sitten kolmen vuoden päästä kun se paljon puhuttu insinööripula iskee?

80-90 -luvulla seurasin hyvin läheltä paria siivousoperaatiota. Yksitellen kutsuttiin ihmisiä lähtöhaastatteluun. Jos ihminen oli 53 tai yli niin tarjottiin eläkeputkea. Jos hän ei sattunut kuulumaan mihinkään kassaan, joustettiin sen verran että hän saattoi kerätä karenssiaikaan vaadittavan työssäoloehdon täyteen. Sama peli on taas menossa ja tulossa. Maailmanlaajuinen lama. Putki vaan poistuu ennen seuraavaa lamaa.

Eräs kollega joka on ollut jo kolme vuotta ennenaikaisella eläkkeellä kävi tapaamassa meitä puurtajia äskettäin. Hän vaikutti tyytyväiseltä, mutta hänellä olikin firman maksama lisäeläke ja isot perinnöt siihen päälle.

Varhaiseläkkeellä olevan työkaverini puoliso lähti myös ennenaikaiselle eläkkeelle ja sairastui vakavasti liki saman tien. Toisen työkaverini tuttava kuoli liki tuoreet eläkepaperit taskussaan joulukuussa 2008.

 

Omalta kohdaltani luulen, että meille vielä liian nuorille mutta kohta liian vanhoille ei enää edes tarjota eläkettä. Koko sana on unohdettu.