Väitetään, että PNP olisi taantunut. Ruusulinnassa 17.1. en kuitenkaan havainnut mitään merkkejä moisesta. Päinvastoin, hyvin soi ja tosi hienoa oli tanssahdella heidän tahtiinsa. 

Tai siis olisi ollut, jos olisi mahtunut. Vaivoin melkein yksi kierros saatiin aikaiseksi yhden tangokappaleen aikana. Törmäyksiltäkään ei vältytty, kun yhteispainoltaan tuhti pariskunta pakitti täysillä tanssisuuntaa vastaan. Ei auttanut vaikka huomasin ja pysähdyin. Tungos esti muunlaiset väistöliikkeet. Herran vienti noudatti tyylipuhtaasti ravintoloista tuttua ping-pong tyyliä eli valitaan satunnainen tanssisuunta ja edetään selkä edellä poukkoillen niin pitkälle kuin päästään. Törmäyksen jälkeen otetaan uusi suunta, selkä edellä tietenkin. Hitailla valsseilla huomasimme, että salin vyöhykkeet olivatkin vaihtaneet paikkaansa. Pylväiden välissä keskilattialla pystyi tanssimaan normaalisti edestakaisin pylväältä toiselle. Eikä tarvinnut edes paljoa väistellä.

Väkeä oli siis paljon? No ei oikeastaan. Porukkaa oli ihan sopivasti eikä kahvilassa ollut tungosta. Mutta seniorikansalaisten tanssi-innostus näyttää kasvaneen aivan uusiin mittoihin. Ja tottumattomuudesta johtuvat ruuhkat ja muut ongelmat sen mukana. Nämä olivat jo toiset tanssit, joissa tunsin olevani yleisön keski-ikää nuorempi. Suhteellista tuo vanhuus näköjään.

Illan toisena orkesterina oli Timangi solistinaan Birgit Ohra-aho. Musiikki olisi saattanut olla kohtuullisesti tanssittavaa, mutta ilmeisen vaikeakäyttöinen äänentoistolaitteisto hieman haittasi. Aluksi ei orkesterista kuulunut salin perälle paljon mitään. Puhe ei kantanut edes puoleen väliin. Sitten jossain vaiheessa saatiin ainakin basso reilusti kuuluville. No sehän riittää tanssimiseen, kun muista soittimista vielä erottaa sen verran, että tanssilaji selviää. 

Seuraavassa setissä saapui sitten solisti lavalle ja koko orkesterin äänentasoa nostettiin reippaasti. Basson voimakkuus olisi tässä vaiheessa riittänyt kenelle tahansa diskohileelle ja äänenpaine vaikka pienelle stadionille. Hienot oli vahvistimet, ei yhtään säröä vieläkään.

Yhden kappaleen ajan istuimme ja kuuntelimme peiliseinäpenkillä sormet korvissa. Sitten pakenimme aivan kahvilan peränurkkaan. Musiikin voimakkuus olisi sielläkin riittänyt mainiosti tanssimiseen. Emme tanssineet, vaikka pysyttelimme kahvilassa koko setin ajan. Orkesterin vaihtuessa taas tanssimaan PNP:n tahtiin. Naisten haku toi sopivasti väljyyttä tanssilattiallekin.

Timangin seuraavan setin alku aiheutti melkoisen ryntäyksen vaatenaulakolle. Emme suinkaan olleet ainoat, jotka katsoivat tanssi-iltansa päättyneen varttia vaille kaksitoista. Timangin kova juttu. Korvat viheltävät vieläkin.