Siis mitä? No ihan vaan sitä, että täytyy olla yli 50 vuotta mittarissa päästäkseen sisään. Mikä se semmoinen paikka on? Joku eläkeläisten kahvi- ja kellarihumppakerhoko? No ei sinnepäinkään, vaan disco K-50.

Erinäisten yhteensattumien vuoksi totesin olevani K-50 discon narikassa kaivelemassa taskustani 2:n euron kolikkoa portsarille. Ei halpaa, mutta olkoon kun kerran sisään pääsee kympillä.

Heti lipputiskillä huomaan, että meno on kuin opiskelijabileissä. Siis niinkuin se hämärien mielikuvieni mukaan silloin joskus oli. Innosta hihkuva viimeisen päälle kimaltelevaan juhlamekkoon ja pitkävartisiin saapikkaisiin sonnustautunut daami heiluttelee ajokorttiaan: ”Hiii, multa kysyttiin papereita!” Jaahas. Ja multa ei kysytty. Pitäisiköhän tästä vetää jotain johtopäätöksiä?

Melutaso heti lipputiskin jälkeen panee tarkistamaan ovatko korvatulpat varmasti taskussa. Seuraavan huoneen baaritiskillä melu on vielä erinäisiä desibelejä korkeampi, mutta baaritytön kanssa huutaen käytävän keskustelun aikana niitä ei kuitenkaan voisi käyttää, joten olkoot taskussa toistaiseksi. Lasi soodavettä maksaa 3 euroa ja yleisön suosikkijuoma, minipullo kuohujuomaa, melkein kympin. Tänne ei selvästikään ole tultu köyhäilemään, mikäli vieraiden leveä hymy ja nenän punoitus oli talon juomia nauttimalla aikaansaatua.

Kymmen sekunnin kurkistus varsinaisen diskon puolelle riitti. Huone oli hyvin matala. Pieni pöytien ja muiden vaarallisten liikuntaesteiden reunustama lattia oli tungokseen asti täynnä nostalgista liikuntariittiä suorittavia tai muuten vain liikuttuneessa tilassa hytkyviä. Infernaalisesta melusta olisi vielä korvatulppien avulla selvitty, mutta tuosta massasta ei sitten mitenkään. Siispä takaisin eteisaulaan.

Paikan nettisivuilla luvataan soittaa pääasiassa 70-80-luvun diskomusiikkia. Mielenkiintoista kuulla mitä levynpyörityksen ammattimiehet (hommissa jo 70-luvulla) saavat aikaan. Joo, sitä luvattua diskoakin soitettiin, muutamia hyviäkin kappaleita, mutta pääosin valinnat olivat mielestäni aika kuluneita. Lisäksi soitettiin jopa muidenkin vieraiden mielestä ärsyttävän paljon remiksejä ja muuta uudempaa beatmusiikkia. Jotenkin tuntui siltä, että tiskijukat tuskin itse tanssivat edes diskotansseja. Teknobileissäkin svengaa paremmin. Musiikki kuullosti sen verran tylsältä, ettei lattian tungos yhtään harmittanut eikä eteisaulan surkeaakin surkeampi äänentoistokaan. Pieniä kajareita vingutettiin särörajalla.

Mutta kuluihan se aika eteisaulassakin muita vieraita katsellessa ja tuttujen kanssa jutustellen. Vain yksi blues-pohjainen kappale ja yksi diskosamba saivat tanssitossuni naputtamaan tahtia tuolinjalkaan. Siihen se musiikkiliikunta sitten jäikin, lukuunottamatta kolmea boleroa, jotka kävimme pienin askelin diskon puolella hiiviskelemässä kun lattialle kerrankin edes jotenkin mahtui. Muu juhlaväki veti henkeä ja tankkasi itseään baaritiskillä.

Hyvin palautui mieleeni se, miksi lopetin diskoissa käymisen jo yli kolme vuosikymmentä sitten. Toivottavasti dementia ei niin pahasti iske, että muistan taas pitää pitkän tauon.