Humppis Sinitaivas sunnuntaina 29.3.2009
Koska lauantai-illan heilunta lähilavalla ei aikaansaanut mainittavia jälkiä entuudestaan rapaiseen kuntooni, katsoin olevani sopivassa iskussa ponkaisemaan Pälkäneen suuntaan ensimmäisen kesäaikasunnuntain iltapäivällä.
Valoisassa kun sai koko ajan ajella (aurinko tosin pilkahti vain sekunnin ajaksi esiin), oli helppo sompailla kelirikkoisesta jäiseen vaihteleva 13 km:n mutkainen ja Mäkinen loppuosuuskin á la Alén. Kerran vain löivät jouset pohjaan että pamahti.
Jossakin määri köhiskelevänä (vaikka salmariannoksen autossa imaisinkin) astelin sisään Honkalaan, missä poikkeuksellisesti itse isäntä-Aaro oli rahastamassa. Iloinen ylläri oli, että ajoissa tulijat pääsivät kympillä.
Kärppänä sisään livahtaneen pikkuruisen turvanaisen kylkeen liimauduin oitis narikalta, mutta kohta tämän kadotin kuitenkin sinitaivaiseen typykkäjoukkoon. Risteilyllä näkyi ja kuului olleen muutama ensimmäiseksi tulleista, joten mannermainen meininki oli valmiiksi lämpimässä salissa.
Luulin jo ensivalssien jäävän tanssimatta, koskapa ei vapaita haettavia näkynyt, mutta onneksi tuo ensitapaamani palasi ruotuun ja suoritti sankarillisen haun korjaten minut siitä ovensuusta notkumasta mukaansa.
Vaikka nyt osasin edellisillasta jotakin oppineena melko pian tiputtaa puseroni tuolinselkämykselle, ei hikoilu yhtään vähäisemmäksi jäänyt kuin Pesikselläkään. Vauhtia nyt oli sekä yhtyeen että varsinkin tanssiväen koostumuksen vuoksi aika lailla enemmän. Toki sekä musiikillisesti että tanssillisesti aivan riuduttavan tunteellisiakin tuokioita tarjottiin, joten juuri sillä tavoin vaihtelivat illan ilmeet kuin pitääkin.
Jano pakotti jo ennen ensimmäistä naistentuntia taas lonkerolle viileään alakertaan, missä oletin joutuvani jäistä juomaani ihan yksikseni imeskelemään. Onneksi kuitenkin olin väärässä, sillä yllättäen sain havaita poikkeukselliseti evästettynä tulleen suosikkitanssitettavani astelevan portaita alas. WC-tilat ovat alhaalla sekä paremmat että suuremmat, joten sinne itsekin samasta syystä toisinaan hakeudun. Nytpä siis siirsin tuoppini seisomapöytään, mistä tarkkailuasemista pääsin hyvin hyökkäämään ja nappaamaan jälleen esiin tulleen neidon tangolle.
Alakertaan ei levyiltä musiikki kummoisesti ravintolan puolelle kuulu, mutta sensijaan heti oviaukon portaikon/naulakkotilan puolelle tultaessa ääni tuplaantuu. Niinpä tanssahdeltiin tangot siten, että käytiin välillä portaiden luona tahtia päivittämässä siellä kuuluvammalla alueella. Ihan toimiva systeemi.
Sinitaivaan pikkuapulaiseksikin kohonnut Paavo-poika talutettiin luokseni käsipäivää tarjoamaan ja miesten kesken tanssiaheisia juttelemaan jossakin vaiheessa. Siitä nappulasta se innokas lavakävijä tulee!
Kun nälkäkuolema ja janokin (kahvin kanssa vesimuki, jota sitten automaatista sopi täytellä pitkin iltaa) uhkasivat, oli itäsuuntaisten valssien (Äänisen allot ja joku muu vastaava) jälkeen luvattujen humppien alkaessa koukattava jättikokoinen viineri mukaan ja sen sekä kuppien kera juuri minua herkille hitaille hakeneen neidon pöytään, minne siippansakin kohta kerkisi.
Harmitti hiukan se, että nyt jäi noista itäsuuntaisiksi myös menneiden (Uraliin ja Raatteentie) jälkimmäisen tanssimatta jääminen. Oli jo lähellä myöhemmin illalla, ettei jäänyt Mynämäkikin tanssimatta, mutta sain sentään sitä edeltävälle haetuksi ovenpieleen nojailevan neitosen, joten tuli sentään tuo valiohumppakin pistellyksi (buggaillen tosin).
Buggailusta palannut leiriläinenkin ehti paikalle ja Kalle Palon jakamia å hej- oppeja pyrin noudattelemaan kanssaan, vaikka en niitä itse olekaan suoraan mestarilta saanut, mutta kiertoteitse kuitenkin jo pari vuotta sitten.
Tottahan myös vallan hempeiltiinkin, kun sen aika tuli.
Aika lailla finaalissa olin, kun ihan loppuillasta jo melkoisen autioituneella lattialla pistelin erään ulkomaista psykedeliaa Beneluxin alueelle opiskelemaan lähtevän kanssa parit ankarat rokit boogiensekaisina hybrideinä. Tuohon päädyin, kun olin onnistunut niille ensin hakemaltani (väsähtäneeltä ensivalssipariltani) saamaan pakit.
Viimevalssit jo jätin tanssimatta ja raahauduin narikan kautta kärrylleni, joka jököttikin heti oven edessä täsmälleen samaan kinokseen puskettuna kuin edelliselläkin käyntikerrallani.
Hyyvin rauhalliseti ajelin sekä sen rallipolkuosuuden että myös varsinaisen 12-tienkin.
Luontohavaintokin saatiin, kun paluumatkan puolivälissä lehahti lehtopöllö aivan tuulilasin editse Tuuloksessa.
Hassu havainto sensijaan tuli hakusaldon osalta, sillä lukemat ovat lähes samat kuin Pesäkalliolta edelliseltä illalta, vaikka mikään muu elementti (paikka, aika, tanssijat, yhtye) ei ollut samaa noiden välillä kuin minä itse: 17/8 siis. (Pesis: 17/7)
Tuttuja oli nyt vaikka kuinka paljon, joten yhdenkään tuntemattoman kanssa en tanssinut.
Koska lauantai-illan heilunta lähilavalla ei aikaansaanut mainittavia jälkiä entuudestaan rapaiseen kuntooni, katsoin olevani sopivassa iskussa ponkaisemaan Pälkäneen suuntaan ensimmäisen kesäaikasunnuntain iltapäivällä.
Valoisassa kun sai koko ajan ajella (aurinko tosin pilkahti vain sekunnin ajaksi esiin), oli helppo sompailla kelirikkoisesta jäiseen vaihteleva 13 km:n mutkainen ja Mäkinen loppuosuuskin á la Alén. Kerran vain löivät jouset pohjaan että pamahti.
Jossakin määri köhiskelevänä (vaikka salmariannoksen autossa imaisinkin) astelin sisään Honkalaan, missä poikkeuksellisesti itse isäntä-Aaro oli rahastamassa. Iloinen ylläri oli, että ajoissa tulijat pääsivät kympillä.
Kärppänä sisään livahtaneen pikkuruisen turvanaisen kylkeen liimauduin oitis narikalta, mutta kohta tämän kadotin kuitenkin sinitaivaiseen typykkäjoukkoon. Risteilyllä näkyi ja kuului olleen muutama ensimmäiseksi tulleista, joten mannermainen meininki oli valmiiksi lämpimässä salissa.
Luulin jo ensivalssien jäävän tanssimatta, koskapa ei vapaita haettavia näkynyt, mutta onneksi tuo ensitapaamani palasi ruotuun ja suoritti sankarillisen haun korjaten minut siitä ovensuusta notkumasta mukaansa.
Vaikka nyt osasin edellisillasta jotakin oppineena melko pian tiputtaa puseroni tuolinselkämykselle, ei hikoilu yhtään vähäisemmäksi jäänyt kuin Pesikselläkään. Vauhtia nyt oli sekä yhtyeen että varsinkin tanssiväen koostumuksen vuoksi aika lailla enemmän. Toki sekä musiikillisesti että tanssillisesti aivan riuduttavan tunteellisiakin tuokioita tarjottiin, joten juuri sillä tavoin vaihtelivat illan ilmeet kuin pitääkin.
Jano pakotti jo ennen ensimmäistä naistentuntia taas lonkerolle viileään alakertaan, missä oletin joutuvani jäistä juomaani ihan yksikseni imeskelemään. Onneksi kuitenkin olin väärässä, sillä yllättäen sain havaita poikkeukselliseti evästettynä tulleen suosikkitanssitettavani astelevan portaita alas. WC-tilat ovat alhaalla sekä paremmat että suuremmat, joten sinne itsekin samasta syystä toisinaan hakeudun. Nytpä siis siirsin tuoppini seisomapöytään, mistä tarkkailuasemista pääsin hyvin hyökkäämään ja nappaamaan jälleen esiin tulleen neidon tangolle.
Alakertaan ei levyiltä musiikki kummoisesti ravintolan puolelle kuulu, mutta sensijaan heti oviaukon portaikon/naulakkotilan puolelle tultaessa ääni tuplaantuu. Niinpä tanssahdeltiin tangot siten, että käytiin välillä portaiden luona tahtia päivittämässä siellä kuuluvammalla alueella. Ihan toimiva systeemi.
Sinitaivaan pikkuapulaiseksikin kohonnut Paavo-poika talutettiin luokseni käsipäivää tarjoamaan ja miesten kesken tanssiaheisia juttelemaan jossakin vaiheessa. Siitä nappulasta se innokas lavakävijä tulee!
Kun nälkäkuolema ja janokin (kahvin kanssa vesimuki, jota sitten automaatista sopi täytellä pitkin iltaa) uhkasivat, oli itäsuuntaisten valssien (Äänisen allot ja joku muu vastaava) jälkeen luvattujen humppien alkaessa koukattava jättikokoinen viineri mukaan ja sen sekä kuppien kera juuri minua herkille hitaille hakeneen neidon pöytään, minne siippansakin kohta kerkisi.
Harmitti hiukan se, että nyt jäi noista itäsuuntaisiksi myös menneiden (Uraliin ja Raatteentie) jälkimmäisen tanssimatta jääminen. Oli jo lähellä myöhemmin illalla, ettei jäänyt Mynämäkikin tanssimatta, mutta sain sentään sitä edeltävälle haetuksi ovenpieleen nojailevan neitosen, joten tuli sentään tuo valiohumppakin pistellyksi (buggaillen tosin).
Buggailusta palannut leiriläinenkin ehti paikalle ja Kalle Palon jakamia å hej- oppeja pyrin noudattelemaan kanssaan, vaikka en niitä itse olekaan suoraan mestarilta saanut, mutta kiertoteitse kuitenkin jo pari vuotta sitten.
Tottahan myös vallan hempeiltiinkin, kun sen aika tuli.
Aika lailla finaalissa olin, kun ihan loppuillasta jo melkoisen autioituneella lattialla pistelin erään ulkomaista psykedeliaa Beneluxin alueelle opiskelemaan lähtevän kanssa parit ankarat rokit boogiensekaisina hybrideinä. Tuohon päädyin, kun olin onnistunut niille ensin hakemaltani (väsähtäneeltä ensivalssipariltani) saamaan pakit.
Viimevalssit jo jätin tanssimatta ja raahauduin narikan kautta kärrylleni, joka jököttikin heti oven edessä täsmälleen samaan kinokseen puskettuna kuin edelliselläkin käyntikerrallani.
Hyyvin rauhalliseti ajelin sekä sen rallipolkuosuuden että myös varsinaisen 12-tienkin.
Luontohavaintokin saatiin, kun paluumatkan puolivälissä lehahti lehtopöllö aivan tuulilasin editse Tuuloksessa.
Hassu havainto sensijaan tuli hakusaldon osalta, sillä lukemat ovat lähes samat kuin Pesäkalliolta edelliseltä illalta, vaikka mikään muu elementti (paikka, aika, tanssijat, yhtye) ei ollut samaa noiden välillä kuin minä itse: 17/8 siis. (Pesis: 17/7)
Tuttuja oli nyt vaikka kuinka paljon, joten yhdenkään tuntemattoman kanssa en tanssinut.
Kommentit