Humppis Lauantai 27.3.2009
Herrasväki rauhoittaa nyt vain mielikuvitustaan! Tanssipaikkaraportista tässä edelleenkin vain on kyse.
Se flunssapiru kun ei vain ruvennut antamaan periksi, oli minun annettava. Ensiksi jäi Jäke ihan kokonaan, kun kuume nousikin uudelleen perjantai-iltana. Olin jo täydessä tanssivarustuksessa ja lähtövalmiina asettuessani töllöttimen eteen ajastamaan nauhuria. Tökkäsin siinä kuitenkin samalla mittarin kielen alle. Lukema olikin taas reippaasti koholla, joten eipä siinä muu auttanut, kun ripustaa kamppeet takaisin kaappiin ja sonnustautua nukkumavetimiin.
Nukkumisesta sinänsä ei juuri mitään tullut, joten varsin väsynä nousin lauantaiaamuna päivän toimiin jo ennen aurinkoa. Illaksi olin edelleen kyllä suunnittelemassa Satulinnaan menoa, mutta muutamakin syy sitten sai tuon perumaan. Ensinnä tietysti se uupuneisuus ja kova köhä arveluttivat varsinkin paluumatkaa ajatellen. Toisekseen sitten illaksi luvassa ollut lumisade soitteli varoituskelloja. Kun sitten vielä tuli kaksikin tietoa Pesäkallioon mahdollisesti matkaavilta (toinen peräti tiedustelu), katsoin olevan aihetta pitäytyä lähilavailuun.
Varovaisesti jätin lenkillä käynninkin nyt väliin, jotta ei taas tulisi yllätyksiä.
Ei tullutkaan, joten horjuvasta kunnostani huolimatta uskaltauduin tihenevän lumisateen sekaan, kun matkaa sentään oli vain yhdeksän kilometriä.
Pesäkallion parkkialueella oli vielä melko vähän autoja, mutta sisällä kuitenkin kuumaa. Ilmeisesti sambaopetus tai jotakin sellaista oli edeltänyt avausta, koskapa jo kymmentä vailla kahdeksalta jokunen pari pintti plaattialla sen mallisesti.
Onnekkaasti kohtasin het oitis aulassa erittäin pitkäaikaisen aloitusparini, jonka kanssa nyt tosin oli viimeksi Pesiksellä tanssittu vuosi sitten, eikä muutenkaan taidettu viime vuonna kesälläkään osua yksiin kuin kerran Kapiksella.
Niinpä hiippailtiin iisisti alkuvalssit ja parini pyynnöstä vielä jatkot niille. Muita vakitansitettavikseni katsottavia ei vapaina ollutkaan. Hissukseen niitä sitten vain tulikin.
Kysyjää ei kuulunut, mutta toinen tiedossa ollut tulija kyllä ilmaantui, mutta tapansa mukaan parinsa kera, joten kertaakaan en häntä päässyt hakemaan. Naistentunnilla tuo sentään irtosi kerran minut noukkaisemaan.
Perusvirhe tuli taas tehdyksi, sillä aloitukappaleen ensimmäinen kierros meni nuttu niskassa, mikä saunamaisissa olosuhteissa oli muutenkin herkästi hikoavalle toipilaalle tuhoisaa. Vaikka paiskasinkin pian takkini orkesterikorokkeen nurkkaan, ei asiaa enää saanut koko iltana korjatuksi: juomassa ja naamaa pesemässä oli käytävä yhtenään.
Tietyllä tavoin olis onni, että niitä tuttuja ei kummemmin ollut, sillä revittelyyn ei kuntoni todellakaan olisi riittänyt.
Tai siis, tuttujahan kyllä oli paljonkin sieltä uran alkumetreiltä asti aivan ensimmäisen lavatanssikurssin vetäjästä lähtien ja monenkin sellaisen eri seuran ja klubin jäsenistöä, joissa itse olen vuosien varrella heilunut.
Kaikkein pitkäaikaisinkin tuttu, ihan muinaisilta, esitanssillisilta Grandin päivätanssiajoilta asti, ilmaantui myös, joten hänen kanssaan muutama kerta nostalgiaa ja nykyaikaa yhdisteltiin.
Joskus syksyllä viimeksi, Jäkessä silloin, tanssittamani punapää-silmänilo tupsahti myös paikalle, kun aulassa haahuilin ihmettelemässä. Kaappasin tuon narikalta mukaani. Kertoikin uskaltautuneensa paikalle ihan siihen luottaen, että minut saattaisi Pesältä tavoittaa.
Minne menossa-palsta on toimiva systeemi!
Peräti ansiokkaasti nyt tulin jopa neljää sellaista hakeneeksi, joita en ennen ollut nähnytkään. Myös vain kerran tai pari aiemmin tanssittamaani onnistuin hakemaan. Minuakin haki pari tuntematonta, joten silkkaa sisäpiirimeininkiä ei tuo ilta nyt ainakaan ollut.
Pääsali tuli aika nopeasti tukalaksi liikkua sen kuumuden lisäksi taajuuden myötä. Onneksi on kahvion lattia, missä taas oli sekä tilaa että viileyttäkin, vaikka se ylempänä sijaitseekin.
Väliaikalevythän sinne kuuluvat tosi heikosti, mutta tuttuja kappaleita voi tanssia ulkomuististakin ihan hyvin.
Sykkeen volyymi, vaikka ihan kohtuullinen onkin, riitti sinne mainiosti.
Mitään ihmeempää uutta en havainnut sitten viikon takaisen kohtaamisemme Satulinnassa -samat lohenpunaiset paidatkin oli pojilla yllään. Stagen Moulin Rouge -tyyppinen punainen valaistus istui tyyliin hyvin. Yksi ennen kuulumaton kappale taisi tulla.
Edellisellä Pesiksen käynnilläni, pari viikkoa sitten, kun epäonnistuin erään täsmähakukohteeni tavoittamisessa, varmistin nyt, että asia tuli korjatuksi, ja kolmasti sain peräti kanssaan tanssia, vaikka kilpailu taaskin näkyi olevan kova.
Eräs illan päätavoitteista oli tietyn cd-levyn toimittaminen vastaanottajalle. Sen kun sain tehdyksi, katsoin illan täyttäneen tehtävänsä ja poistuin samaan aikaan tuon pitkäaikaisen tanssi- , kimppakyyti- ja pelikaverini kanssa. Johan se oli ilta muutenkin ihan finaalissa tuolloin. Perin oli aution näköistä parketillakin. Talviajan viimeisiä vietiin, kun kärrylleni astelin 00.35.
Loppuun vielä luontohavainto: Melkein kotipihaan saapuessa jolkotteli kettu laiskan oloisesti kadun yli ihan autoni editse. Silloin tuli mieleen, jotta mitenkähän ne näiden kulmien taajama-asukkeina elelevät rusakot osaavat varoa tuollaista saalistajaa, kun kymmenistä kaiken aikaa näkemistään koirista eivät ole moksiskaan.
Saldoa ei kummoisesti kertynyt, mutta olon ja olosuhteet huomioonottaen kohtalainen kumminkin: 17/7.
Herrasväki rauhoittaa nyt vain mielikuvitustaan! Tanssipaikkaraportista tässä edelleenkin vain on kyse.
Se flunssapiru kun ei vain ruvennut antamaan periksi, oli minun annettava. Ensiksi jäi Jäke ihan kokonaan, kun kuume nousikin uudelleen perjantai-iltana. Olin jo täydessä tanssivarustuksessa ja lähtövalmiina asettuessani töllöttimen eteen ajastamaan nauhuria. Tökkäsin siinä kuitenkin samalla mittarin kielen alle. Lukema olikin taas reippaasti koholla, joten eipä siinä muu auttanut, kun ripustaa kamppeet takaisin kaappiin ja sonnustautua nukkumavetimiin.
Nukkumisesta sinänsä ei juuri mitään tullut, joten varsin väsynä nousin lauantaiaamuna päivän toimiin jo ennen aurinkoa. Illaksi olin edelleen kyllä suunnittelemassa Satulinnaan menoa, mutta muutamakin syy sitten sai tuon perumaan. Ensinnä tietysti se uupuneisuus ja kova köhä arveluttivat varsinkin paluumatkaa ajatellen. Toisekseen sitten illaksi luvassa ollut lumisade soitteli varoituskelloja. Kun sitten vielä tuli kaksikin tietoa Pesäkallioon mahdollisesti matkaavilta (toinen peräti tiedustelu), katsoin olevan aihetta pitäytyä lähilavailuun.
Varovaisesti jätin lenkillä käynninkin nyt väliin, jotta ei taas tulisi yllätyksiä.
Ei tullutkaan, joten horjuvasta kunnostani huolimatta uskaltauduin tihenevän lumisateen sekaan, kun matkaa sentään oli vain yhdeksän kilometriä.
Pesäkallion parkkialueella oli vielä melko vähän autoja, mutta sisällä kuitenkin kuumaa. Ilmeisesti sambaopetus tai jotakin sellaista oli edeltänyt avausta, koskapa jo kymmentä vailla kahdeksalta jokunen pari pintti plaattialla sen mallisesti.
Onnekkaasti kohtasin het oitis aulassa erittäin pitkäaikaisen aloitusparini, jonka kanssa nyt tosin oli viimeksi Pesiksellä tanssittu vuosi sitten, eikä muutenkaan taidettu viime vuonna kesälläkään osua yksiin kuin kerran Kapiksella.
Niinpä hiippailtiin iisisti alkuvalssit ja parini pyynnöstä vielä jatkot niille. Muita vakitansitettavikseni katsottavia ei vapaina ollutkaan. Hissukseen niitä sitten vain tulikin.
Kysyjää ei kuulunut, mutta toinen tiedossa ollut tulija kyllä ilmaantui, mutta tapansa mukaan parinsa kera, joten kertaakaan en häntä päässyt hakemaan. Naistentunnilla tuo sentään irtosi kerran minut noukkaisemaan.
Perusvirhe tuli taas tehdyksi, sillä aloitukappaleen ensimmäinen kierros meni nuttu niskassa, mikä saunamaisissa olosuhteissa oli muutenkin herkästi hikoavalle toipilaalle tuhoisaa. Vaikka paiskasinkin pian takkini orkesterikorokkeen nurkkaan, ei asiaa enää saanut koko iltana korjatuksi: juomassa ja naamaa pesemässä oli käytävä yhtenään.
Tietyllä tavoin olis onni, että niitä tuttuja ei kummemmin ollut, sillä revittelyyn ei kuntoni todellakaan olisi riittänyt.
Tai siis, tuttujahan kyllä oli paljonkin sieltä uran alkumetreiltä asti aivan ensimmäisen lavatanssikurssin vetäjästä lähtien ja monenkin sellaisen eri seuran ja klubin jäsenistöä, joissa itse olen vuosien varrella heilunut.
Kaikkein pitkäaikaisinkin tuttu, ihan muinaisilta, esitanssillisilta Grandin päivätanssiajoilta asti, ilmaantui myös, joten hänen kanssaan muutama kerta nostalgiaa ja nykyaikaa yhdisteltiin.
Joskus syksyllä viimeksi, Jäkessä silloin, tanssittamani punapää-silmänilo tupsahti myös paikalle, kun aulassa haahuilin ihmettelemässä. Kaappasin tuon narikalta mukaani. Kertoikin uskaltautuneensa paikalle ihan siihen luottaen, että minut saattaisi Pesältä tavoittaa.
Minne menossa-palsta on toimiva systeemi!
Peräti ansiokkaasti nyt tulin jopa neljää sellaista hakeneeksi, joita en ennen ollut nähnytkään. Myös vain kerran tai pari aiemmin tanssittamaani onnistuin hakemaan. Minuakin haki pari tuntematonta, joten silkkaa sisäpiirimeininkiä ei tuo ilta nyt ainakaan ollut.
Pääsali tuli aika nopeasti tukalaksi liikkua sen kuumuden lisäksi taajuuden myötä. Onneksi on kahvion lattia, missä taas oli sekä tilaa että viileyttäkin, vaikka se ylempänä sijaitseekin.
Väliaikalevythän sinne kuuluvat tosi heikosti, mutta tuttuja kappaleita voi tanssia ulkomuististakin ihan hyvin.
Sykkeen volyymi, vaikka ihan kohtuullinen onkin, riitti sinne mainiosti.
Mitään ihmeempää uutta en havainnut sitten viikon takaisen kohtaamisemme Satulinnassa -samat lohenpunaiset paidatkin oli pojilla yllään. Stagen Moulin Rouge -tyyppinen punainen valaistus istui tyyliin hyvin. Yksi ennen kuulumaton kappale taisi tulla.
Edellisellä Pesiksen käynnilläni, pari viikkoa sitten, kun epäonnistuin erään täsmähakukohteeni tavoittamisessa, varmistin nyt, että asia tuli korjatuksi, ja kolmasti sain peräti kanssaan tanssia, vaikka kilpailu taaskin näkyi olevan kova.
Eräs illan päätavoitteista oli tietyn cd-levyn toimittaminen vastaanottajalle. Sen kun sain tehdyksi, katsoin illan täyttäneen tehtävänsä ja poistuin samaan aikaan tuon pitkäaikaisen tanssi- , kimppakyyti- ja pelikaverini kanssa. Johan se oli ilta muutenkin ihan finaalissa tuolloin. Perin oli aution näköistä parketillakin. Talviajan viimeisiä vietiin, kun kärrylleni astelin 00.35.
Loppuun vielä luontohavainto: Melkein kotipihaan saapuessa jolkotteli kettu laiskan oloisesti kadun yli ihan autoni editse. Silloin tuli mieleen, jotta mitenkähän ne näiden kulmien taajama-asukkeina elelevät rusakot osaavat varoa tuollaista saalistajaa, kun kymmenistä kaiken aikaa näkemistään koirista eivät ole moksiskaan.
Saldoa ei kummoisesti kertynyt, mutta olon ja olosuhteet huomioonottaen kohtalainen kumminkin: 17/7.
Kommentit