Perjantain ylipitkän tanssimatkailun jäljiltähän olin jokseenkin raatona saatuani nukutuksi vain kolme tuntia aamuyöstä. Tarkoitus oli paikkailla päikkäreillä pitkin päivää, mutta yksikään yrityksistä ei onnistunut.

Menomatkalle tullut kyytipyyntökin peruuntui (aikataulu olisikin mennyt poskelleen, jos tuo olisi toteutunut, sillä toisella kyydillä tulleet ilmaantuivat Satulinnaan vasta vähän ennen yhdeksää).

Onneksi kuitenkin tuli aivan ex tempore toinen pyyntö Savon suunnasta. Tuon varaan siis saattoi laskea valveilla pysymisen mennen tullen.
Perillä linnan parkissa oltiin jo varttia vailla. Ei juuri jonottaa tarvinnut, vaikka autoja olikin kohtalaisesti pihassa.

Varjokuvan ensivalsseille noukkaisin pari kuukautta näkymättömissä olleen punapään aulan penkistä. Perään siihen tangoille muuan viimeksi edellisenä iltana tangouttamani.

Vielä yhdet ja sitten ylös Hurmioon. Siellä ensin herraseurassa (kolmekin miestä siinä ehti käydä) ja lopuksi vielä tuo äskeinen tangopartnerini.

Alhaalla näytti aika autiolta vielä, mutta kummasti kuitenkin väkeä oli kertynyt, kun taas parketille pääsin. Jo toinen edellisenä iltana tanssittamani oli ilmaantunut paikalle ja irtautunut evästyksestään. Siispä kävin sutena kimppuunsa. Sitten jo alkoikin naisten puolituntinen, joten tuo pääsi helpolla, kun ei joutunut hakemaan, vaan selvisi pelkällä pyynnöllä: jatketaanko? Minulle ei mikään olisi sopinut paremmin, niinpä jatkettiin.

Siihenpä se melkein oli tyrehtyä sen puolituntisen anti, mutta sitten onneksi lähistöllä sukuloimassa ollut pikkusavotar tupsahti paikalle ja noukki papparaisen aulan lattiaa polkemaan.

Miesten vuoron taas palattua ahkeroin hiki päässä tuttujen kimpussa. Kahvillekin kerkisin sentään välillä.

Sitten se alkoi taas piinatunti aulan penkissä, kun valta siirtyi naisille. Sentään tuo edellinen hakija armahti kerran ja toinen nuori neiti kohta myös. Viimein paikalla olleista pitkäaikaisin kimppakyytikumppanikin noukki minut mukaansa.

Kolmen viimeisimmän tanssi-iltani (Aitoo-Järvenpää-Satulinna) oleellisimmaksi yhteiseksi tekijäksi osoittautuneen favorit number onen kanssa vielä kaksikin kertaa pääsin illan aikana tanssimaan.

Sama päivänsäde se valaisi kaikkina noina iltoina mennikäisen tanssitietä, mikä näkyi jälleen erästä siitäkin asiasta katkeraksi ratkennutta kirjoittajaa kaivelleen.

Raportin lopussa esimerkkiä mm. siitä, miten tämä näki aiheelliseksi asiasta Jäken osalta tällä kerralla raportoida (saapa nähdä, mitä eilisillalta keksii, jos paikalla havainnoimassa taas oli).

Järvenpäässä vain istuuduin siihen naistenpenkkiin kuten niin moni muukin mies, tuttaviensa viereen istuu ja istui nytkin.
Hakukohteeksi valitsemani oli siinä yksinään, joten asetuin viereensä odottamaan seuraavan kappaleparin alkua.

Tuo sama onneton se on ennenkin keksinyt samasta kohteesta syytä minuun suuntaamiensa solvausten aiheiksi.


No, takaisin tanssiin:

Siinä olin jossakin välissä naisten rivistön ohi tanssiessani ollut havaitsevinani muinaisen, vuosituhannen vaihteen ”tanssioppilaani”, jonka kanssa tuolloin yhden talvikauden aikana koluttiin niin Maestron salsat kuin Korvatunturin jivet ja muut. Hyvin oppikin, mutta sitten katosi Mansen opiskelijaelämän syövereihin vuosiksi, kunnes yllättäen otti yhteyttä ja pyysi tulemaan järjestämäänsä tanssitapahtumaan Tallipihaan. Siellähän se sitten yksi kesäinen päivä kuluikin ratsumiehelle sopivassa ympäristössä ja pollen odöörissä.

Kolme vuotta kului kunnes seuraavan kerran typykkä tupsahti eteeni hakuaikeissa Satulinnan viime loppiaisaaton finkkutansseissa.

Nyt päätin oitis kaapata kohteen käsiini, mutta eipäs se ollutkaan helppoa; vasta puolen yön tienoilla lopulta onnistuin.

Aika tavalla finaalissa ollen siinä vielä viimeiset puolitoista tuntia painettiin. Paikallisen maratoonari-kuntoihmeen kanssa pintetyt rokit olivat jo viedä puhdin kokonaan. Loppuun asti kuitenkin jaksoin.

Varjokuvaahan oli edellisenä iltana kuultu ja tanssittu, joten siitä ei sen kummempaa. Niin, paitsi että soittajan morsiota oli taas kunnia päästä slowarien merkeissä poikien viimeisen setin aikana tanssitamaan. Yhtä suuri nautinto se on aina vain.

Sykekään ei kauan ehtinyt olla havaintopiirini ulkopuolella joten uutta ei juuri ilmennyt. Kuukausi näkyi kuluneen. Lohenpunaiset paidat nyt kuitenkin kannattanee mainita.

Pois lähdettiin ihan finaalissa 01.30.

Pikkupakkaselle oli ilma kiristynyt (5 astetta), mutta lasit eivät olleet jäässä, joten oitis porhallettiin kohti Lahtea.

Hakusaldo oli jotakuinkin edellisten iltojen kaltainen. Itse ahkeroin, mutta naisten mielenkiinto oli varsin vähäinen: 21/5.