Toinen oikeasti keväinen päivä valkeni aurinkoisena mutta tuulisena. Tuiverrus vain kiihtyi iltaa kohti, joten auringon ja tuulen kuivaaman, talven jäljiltä kaduille vielä jääneen, pölyn seassa melkeinpä hiekkamyrskyssä piti iltapäivällä tallustaa.

Sitä Susanna Heikin entistä yhtyettä ei sensijaan ollut Järvenpään kauden päättäjäisissä tarjolla, vaan Pecos Billin uljaan ratsun kaimahan se siellä Sinitaivaan äärelle nousi (sarjakuva).

Neljältä tuohon aamuun jo heräsin, mikä vaikutti inhimillisesti katsoen hiukan liian aikaiselta ajankohdalta, kun ottaa huomioon, että Satulinnan jäljiltä pääsin nukkumaan vasta kolmelta.

Nyt en sentään edellisaamun tavoin lähtenyt viideltä lenkille, vaan nöyrästi ainoastaan kokeilin, josko aamiaisen jälkeen saisin nukutuksi uudelleen. No, aamun ja päivän mittaan sain sentään saalistetuksi tuohon lisää kaksi ja puoli tuntia pieninä pätkinä lenkkien välissä.

Kovin virkkuna en siis etelään lähtenyt ajelemaan. Niinpä en tajunnut autoon kavutessani riisua pusakkaa päältäni, vaan luotin ilmastoinnin tehoon. Eihän kone tietysti suoraan rintaan tuulilasin läpi paistavaan aurinkoon kovinkaan paljon pystynyt vaikuttamaan, joten valmiiksi hikisenä saavuin perille. Ehkä kesäkauteen pitäisi jo ruveta suhtautumaan olosuhteiden mukaisesti. Talvi taitaa olla tällä erää takana.

Sisälle saliin saavuttuani ripustin sen hikisyyteeni osasyylliseksi katsottavan pusakkani naulakkoon ja yritin istahtaa penkkiin odottamaan niiden parin minutin loppuun kulumista, joiden jälkeen alkaisi Sinitaivaalta tuupata aloitusvalssia. Ko. yhtyeen rumpalinpätkä kuitenkin asteli siihen kahvimukiaan kannatellen ja vastasi ihmettelyyni (”Ei kai taas sama porukka -ei mitään rajaa!”) rutistamalla tukevasti mutta osaaottavasti kättäni.

Koska edellisillan aikana onnistuin saamaan pakit salsayritykseeni, ja silloin kieltäytynyt sitten vielä illan päätteeksi ehdotti, että asia paikattaisiin Jäkessä, astelinkin seuraavaksi noukkimaan tuon neitosen niille aloitusvalsseille, joita ei kylläkään valssattu, vaan jotenkuten hiippailtiin.

Siitäpä se lähti valmiiksi lämmin kone melkeinpä ylikierroksille, kun tuttua kertyi koko ajan vain lisää naisrivistöön. Naisten puolituntisen alkaessa kuitenkin livahdin lonkerolle (se extra large). Tosin vain tosi pienen tuokion ehdin janojuomaa vajauttaa, kun jo pyörähti eteeni sen jakson ainoa hakija. Jenkat siellä oli menossa, ja niistä emme kumpikaan jaksaneet innostua, joten sain siis hetkeksi juomaseuraa, ja sitten tangoille.

Miestenvuoron taas palauduttua kiipesin hakupuuhiin. Niin tulin tuohon keskittyneeksi, etten huomannut vuoron siirtymistä jälleen naisille, joten kahvitauko jäi siltä illalta pitämättä. Olisi ollut tarjouskin: kahvi ja viineri 2 €.

Kuten jo monasti ennenkin on tullut hehkutetuksi (enkä ole ainoa sillä saralla) on yhdistelmä Sinitaivs & Myrskytuuli parasta mahdollista antia tanssiin hurahtaneille. Hurahtanut se on Juhiskin, joka taaskaan ei malttanut jättää perkussiovälineistöään rauhaan tauonkaan aikana, vaan taputteli bongojaan myös Myrskiksen setien settiin osallistuen.

Salsapuolen kehitys ilahduttaa edelleen erityisesti. Viisi niitä tuli yhteensä taaskin. Ikäväkseni tosin vain neljään pääsin nyt osallistumaan.

Jotakin muuta jäi myös tanssimatta, sillä loppuunkuluneet nivelet ja ylirasittunut jalkapohja eivät illan loppuun asti kestäneet (kävelylenkkejä keskimäärin 15 km/vrk plus pyöräilyt päälle).

Niinpä olinkin kiitollinen saamastani kyytipyynnöstä, jonka varjolla saatoin vetäytyä kunnialla ihan pääkaupungin kautta kotiin. Sen verran kului siinäkin kierroksessa aikaa sekä syönti- että tv:n katsomispuuhassa, että lopulta vasta puolen yön aikaan olin oikeasti kotona.

Rikollisen vähäiseksi jäi saldo tällä kerralla, vaikka kauden päättäjäisistä pitäisi jäädä paljon juhlavampia lukemia muistiin, aina ei vain jaksa: 15/7.