Kyllä sitä ihminen on aikasmoisessa ristivedossa, vetää kaikista suunnista niin kuin Eeva Joenpellon ovista. Nimittäin tuossa eläköitymisasiassa. Minullahan on eläkeikään vielä aikaa kosolti kun sitä ikärajaa tunnutaan nostettavan edeltä karkuun. Pitäisi antaa tilaa nuoremmille jotta he saisivat töitä, mutta pitäisi myös jatkaa työelämässä mahdollisimman pitkään.

Olen laskeskellut että oma vanhenemiseni  käyrä ja päättäjien suunnittelema eläkeiän korottamiskäyrä leikkaavat siinä kohtaa jolloin olisin 82-vuotias. Siinähän sitä on eläkepäiviä viljalti jäljellä juu. No valtiohan on jo silloin rutiköyhä ja sijoitetut eläkerahat menetetty johonkin johdannaisiin jotka eivät johtaneetkan muuhun kuin turmioon, joten joutaa sitä ollakin joutilaana ilman eläkettä.

Surkeata on vain se että puhutaan eläkeputken katkaisusta , mihin sitä meikäläinen sitten liukuu kun työpaikka tuntuu menevän tällä menoa alta ja ihan sassiin? Katkaistuun putkeen joka ei johda mihinkään, Se on pahempi kuin ryyppyputki, kun sen sentään tietää johtavan kauheeseen krapulaan.

Matti Vanhanen tuskin tulee kyllä enää ulos missään Rukan lumilla uusine ehdotuksineen, kun Rukakin on lakossa ja ei hän sinne ainakaan lentämällä pääsisikään kun lentäjätkin ovat lakossa. Pitäisiköhän minunkin mennä eläkkeenmaksulakkoon? Ottavat pirut ne maksut väkisin palkasta ja jos heittäydyn viekerilleni ja työttömäksi, ottavat ne eläkemaksut korvauksistakin.

Osuuspankkikin jo kohta lähestyy minua niin kuin äitivainaatanikin lähestyivät taannoin. Eli kutsuvat ongelmajätekerhoonsa, -elohopeakerhoon. Ongelmajätettähän sitä kyllä oikeasti olenkin suussa olevine  amalgaanipaikkoineni. Krematorioiden läheisyydessä on ilman elohopeapitoisuudet niin suuret että on jopa ajateltu että vainajilta pitäisi katkaista päät ennen tuhkausta. -Päätön ehdotus, ei se Ekokem ota vastaan orgaanista jätettä.

Ihan oikeasti on se monella isolla pomolla nyt hankalat ajat, eli mennäkkö vai eikö mennä, kas siinä pulma.

Eli ovat tehneet sopimukset 60 v eläkeiästä työnantajansa kanssa ja nyt se aika on käsillä. Toisaalla räksyttää Katainen huonosta esimerkistä ja toisaalla kärkkyy nuoremmat että lähtisi jo tuo vanha käpy pois ja antaisi tilaa nuoremmalle. Täpäkkätä sillä kumminkin on ja ei se enää mitään saa aikaiseksikaan.