On kova poru pienistä häkeistä ja eläinten kärsimyksistä. Samaan aikaan on kesälavoja paljon tyhjillään joihin voisi siirtää kettuja ja minkkejä talven ajaksi.

Saisivat tilaa liikkua ja virikkeitä ihmisten hajuista. Toissakesäinen Bleyerin tuoksu viipyilee pitkään parketin saumoissa, mutta toivottavasti eivät elikot itse tunnista että eläimiähän on niihinkin käytetty.

Yksi joka on maallikosta outo katsoa niin ehdottomasti turkishuutokauppa. Äijä pölöttää epämääräistä solkkausta katkeamattomana nauhana korokkeella. Nuija heiluu ja jos joku yleisöstä kaivaa nenäänsä, katse viipyy hänessä ja tuo nuija paukauttaa vasaransa pöytään. Mitä siinä myytiin ja mihin hintaan? Oliko mies oikeasti ostamassa vai oliko vain kökkäre nenässä?

Tuolla tekniikalla minäkin, jos se oikein opettelisin, kauppaisin lavatansseissakin jäännöskappaleet joillekuille jos vain provikan siitä hommasta saisin.

Turha on miehen tai naisen koko iltaa perä penkissä pönöttää kun supliikki meklari kyllä jollekin nenänkaivajalle partnerin saisi kopautettua. Samanlaisia outoja tilaisuuksia on Tokiossa tonnikalamarkkinat.

Fisua on lattia tulvillaan ja siellä ostajat ja meklari häärii ympärillä ja kälätys kaikaa. Joku ostaa jotakin mutta sivullinen ei kyllä tajua minkä kalan ja mihin hintaan? Minut kun sinne Tokioon lähettäisiin ja sanottaisiin ostapa Keskolle tuhat kiloa tonnikalaa markkinoilta, niin mitenköhän minun kävisi?

Saattaisi olla hetken päästä satamassa hämillinen heppu ja sama mies laivalastillisen perkuujätteitten ongelmallinen omistaja.