Tuulta pohjoisessa. 

 

Talvitanssikaudella 2009-10 Satulinna jäi lähinnä Pesäkallion varjoon. Kun tuo pohjoinen linnake vaatisi aina, joko kimppakyydin tai yöpaikan, niin sanomattakin on selvää, että helpommin saavutettavat tanssipaikat ovat vetäneet suuremman kortin pakasta. Pääsiäisenä oli yöpaikka lähellä, mutta kaatui luultavasti informaatiokatkokseen.

Tästä ei lannistuttu. Kun tuolla naamakirjassa on jos jonkinlaista fani ja kannastusryhmää, niin sitä kautta tuli kutsu killan kevättalkoisiin. Osallistumisen taka-ajatuksena tietysti varma yöpaikka tanssien jälkeen.

Lauantaina aamupäivästä oli pakattu makuupussi alustoineen ja se tuttu olalla kannettava tanssikassi. Aika viime tippaan tuli nuo valmistelut tehtyä. Se sitten kostautui, kun ihan kaikkia tarvitsemaa ei löytynytkään illan mittaan.

Talkoot tarkoittivat aikaisempaa lähtöä. Pahus vieköön, kun tuo julkinen liikenne on täällä niin harvassa. Onneksi paikallinen taksiyritys on hoksannut tässä selvän markkinaraon. Bussilipun hinnalla kuskaa lauantaina klo 9.20 normaalia reittiä Matkakeskukseen tai mihin asiakas nyt haluaa hänet vaan jätettävän Riksussa. Onneksi taksi ei tänä lauantaina ollut lähdössä täynnä, kun Turusen pyssy.

Pidin kaikki kantamukset varmuudeksi sylissä, jos matkan varrelta tuli lisää väkeä kyytiin. Tulihan sitä parin matkustajan verran. Vanhempi mies, joka selvästi kärsi kankkusesta, herätti ansaittua pahennusta. Hyvä, ettei miestä saannut auttaa autoon nousemisessa. Se wanhan viinan haju ei saannut kyllä la-päivää alkamaan hyvin.

Päätepysäkillä VR:n toimipisteeseen tutkailemaan sunnuntaisia junavuoroja välille Parola - Riihimäki. Tutkimisen lopputulos oli, jotta normihintaiselle taksille oli ikävä kyllä tarvetta.

Ensimmäisellä sopivalla junalla kohti Hattulaa. Vielä lähteissä konduktööri patisti matkustajat junan etummaisiin vaunuihin, koska ne menisivät Tampereelle saakka. Juna oli tasaisen täynnä. Löysin ihan mukiin menevän paikan kahden saksaa puhuvan nuoren naisten vierestä. Kyllä näiden keskustelua kuunteli ihan mielellään. Kaunis kieli, kuten esim venäjäkin. Tämä Tampereelle menevät lähijunat ovat olleet jo pitkään tehotarkkailussa lippujen suhteen, eikä tämäkään ollut poikkeus.

Parolan pysäkiltä suorinta tietä nostamaan tanssilipun verran rahaa. Raha-automaatin löytyminen ei ollutkaan niin simppeli juttu, miltä se voisi olettaa. Osuuspankin tontilta ei löytynyt muuta, kun maksuautomaatti. Paikallisen Säästöpankin seinältä sitten pongasin kaivatun masiinan. Parikymppiä koneesta ulos ja sitten suorinta tietä Hämeenmaan kauppaan.

Kaupassa aikani haahuilin ja ihmettelin lakon aiheuttamaa tyhjyyttä hyllyissä. Loppujen lopuksi otin paketin lenkkimakkaraa ja valmis-salaattipussin = illallinen ja aamupala. Lisäksi kahvijugurttia, mikä on aika vängän makuinen nautinto. Pari kuivan tuntuista juustosarvea oli 30 % alemyynnissä, joten nekin lähtivät kassan kautta mukaan. Kun pahus vieköön väsytti vallan vietävästi, niin valmiin kahvijuoman hommasin lopuksi.

Kaupan pihassa vedettiin kahvi naamaan ja sitten suunta kohti vanhaa kolmostietä hieman yli kahden kilometrin verran. Yöpaikan portilta, kun käveli sisään, niin huomasi yllättävän monen auton olevan parkissa. Alatasanteelta yritin löytää museomestaria tuloksetta.

Arvelin tehtäväjakajan löytyvän myöhemmin ja seuraava pysähdyspiste oli paikan kahvio. Siltä saatu info oli aika laiha. No hallitus piti parasta aikaa vuosikokousta toimistotiloissa ja kahvion terassilla olisi vihko, mihin talkoolaisten pitäisi rustata puumerkkinsä. Talkoolaisten ikähaitari ylsi liki veteraaneista alta kolmekymppisiin.

Yläkertaan vein makuupussin ja muut välttämättömät kantamukset. Vaikka talkoiden vetäjää ei vielä ollut löytynyt, niin päätin, että tänne on tultu hommiin, eikä lepäämään. Kun ei mitään selvää hommaa ilmaantunut, niin auttelin esikoiskirjailijaa risujen kannossa. Samalla totesin, ettei vaatetus oikein vastannut risusavotan vaatimuksia. Suorat housut ja ne paremmat kengät sopisivat mielummin johonkin muuhun hommaan.

Kaiken tuon lisäksi ne risut poltettiin, joten savun hajuisilta vaatteilta ei oikein voinnut välttyä. Talvitakin olin kuitenkin riisunut pois viileydestä huolimatta. Keinokuituisena on paloarka ja savunhajuisena ei olisi mitenkään kiva pitää päällä. Talkoot minun osalta oli sitä tulen kohentamista ja vahtimista loppuun asti. Talkoissa oli mukana ainakin pari brittäkin. Venäläisiä ei näkynyt yhtään. Ihme ja kumma. Ilman heidän "vaikutustaan" niin hyvässä, kun pahassakin saattaisi tarjonta olla huomattavasti heikompaa.

Kunnon talkoiden tapaan ruoka kuuluu perinteisiin ja hyvää hernekeittoa oli leivän kera tarjolla. Kahvituksen jätin väliin, kun olin luvannut kipinämikon pääsevän heti syömään, kun itse olisin saannut syödäkseni. Museomestari Markulle ilmoitin jääväni yöksi ja täten voivani vahtia polttopaikkaa johonkin klo 20 asti, mutta ei yhtään pidempään.

Kun mitään suurempaa tulen leveämisen pelkoa ei enään ollut, niin tuossa välillä kävin kuittaamassa avaimen sihteeriltä. Päivin ollessa muualla juttelin pitkän tovin jalkaväenkenrnaali Ehrnrootin autokuskin kanssa. Johan oli hauska ja lepposa heppu. Piti jalkaväenkenraalia reiluna, mutta vaativana ihmisenä.

Joskus 16 maissa oli talkooväki poistunut viikonlopun viettoon. Vielä siinä kohentelin tulta tai lähinnä hehkuvia kekäleitä ja keräsin poltossa syntynyttä metalliosia kierrätykseen. Muuten polttopaikka oli loppusammutusta vaille.

Vielä ennen iltapäivätirsoja puolet eväistä tuulen suojaan ja päälle vielä sitä kahvijugurttia. Tosin sen jugurtin nauttimisen olisi voinnut säästää päikkäreiden jälkeen, kun harvoin kahvia nauttivana, se piristää tehokkaasti. Päivikin oli lähdössä, joten siitä eteenpäin olisin ainoa elävä sielu paikan päällä.

Ehkä noin puolitoista tuntia nukuin joten kuten, en mitenkään makeasti. Tällä olotilalla olisi pärjättävä, kunnes palaisin tansseista. Tavoiteena oli olla mahdollisimman varhain tanssipaikalla, joten suihkussa käymiseen jne. ei varattu koko iltaa.

Siinä puolen kahdeksan maissa sain vihdoin toimiston oven lukkoon. Viime talvena ovi jäi lukitsematta ja aiheutti illan mittaan pelkoa kutsumattomista vieraista. Portti oli tuttu juttu. Menomatkaa helpotti lähes 2 km alamäki. Lehijärvi oli yhä jään vangitsema ja sieltä puhalsi todella kylmä tuuli. Ilmeisesti luvassa oli jälleen pakkasyö. Aamulla oli ollut kylmä ja luntakin oli satanut yön aikana.

Kun alamäki oli muuttunut tasamaaksi, niin Myrkytuulen vuokraama keikka-auto nökötti päätyparkkipaikalla. Etuparkkialueella oli noin 20-30 pienempää 4-pyöräistä ajopeliä.

Lippuluukulla oli tutut kasvot. Samat kasvot näkyvät kesän mittaan ainakin Riutalla. Eteis-salissa näkyi muitakin varhain saapuneita. Ritarin sotisopa seisoi ryhdikkäänä, kuten ennenkin.

Salista kuuluivat Tornadoksen alkuvalssin säveleet. Kun tanssikengät oli saatu koipiin, niin ihan varmuudeksi harjasin niitä vähemmän liukkaaksi.

Valssille sanoin jälleen ei kiitos ja uhkaavaa väsymystä vastaan kahvion kautta kupponen kuumaa kofeenijuomaa. Juoman imemiseen tuli kummasti vauhtia, kun seuraava setti oli foksia. Varsinaiselle hakualueelle oli tullut jo tanssijoita. Toisin, kun ruusujen täyttämässä tanssipaikassa, niin daamit olivat kovasti nuoria. Hakukammo iski ja siitä yksin istumasta pokkasin sitten hieman varttuneemman daamin.

Seuraavakin kappalepari oli foksahtavaa ja hakurivissä oli illan ainoa luottodaami. Hänen kanssaan oli vientiongelmaa siinä määrin, että törmäsimme Teehuoneen suuaukolla oleviin kaijuttimiin. Onneksi kaatumista ei tapahtunut. Siinä juteltiin sen verran, että hän oli siinä luulossa Riutanharjun avajaisten olevan tänä viikonloppuna. Kerroin vasta seuraavan la-illan olevan avajaisia varten. Toivottavasti hänen tuttunsa ei nyt sitten ollut parkkipaikalla Kormuntiellä ihmeissään. Jotenkin nyt tuntui, ettei hakuni ollut hänelle mieluinen. Vastahakua ei illan mittaan tullut ja on mahdollista, että tanssimme on nyt viimeistä kertaa.

Ilta oli aikamoisessa nosteessa naisten puolituntiseen hakuvuoroon asti. Tuli mieleen, että jaahas nyt luvassa sitä tavallista Satulinna-iltaa. Vain kerran pääsin parketille tällä ajalla. Kovasti oli daamirivistön korttipakassa kortit vaihtuneet. Tuttuja yllättävän vähän ja nuorempaa tanssijaa valtaosa. Tosin nuoremmat tanssijat kuuluvat Satulinnan kuvaan.

En tiedä oliko puhdasta sattumaa vai tarkoitushakuista. Paikalla oli illan mittaan ainakin kolme daamia, joille löytyy tanssi.netistä täysin vastaava tyyli. Varsinkin erään ex-joensuulaisen kohdalla olin jo moikkaamassa eteisessä. Niin samanlainen oli hänen kampauksensä ja tatuointi. Toivottavasti näiden daamien kohdalla oli vain sattumasta kyse. Miesten kannalta huono juttu, jos daamistossa alkaa näkymään toistensa kopioita vaatetuksen ja tyylin suhteen.

Muutama daami jäi kyllä illasta mieleen. Eräs näistä tyylikopioista kantoi vyötäröllään ketjua, joka helisi ja kilisi tanssin ajan. Hieman tuo helinä vaikeutti rytmin onkimista itse soitannasta. Tälle daamille soisi menestyvää uraa ammattikortinpelaaja. Hänen kasvostaan ei kyllä näkynyt, oliko tanssi ollut hänelle mieluinen vai. Jäi sitten vastahakematta, kun oli niin tajuttoman nuori.

Eräs daami kertoi hakutilantessa juoneesta yhden konjakin. Totesin siihen, ettei haittaa, jollet ala kopeloimaan minua. Tiivistin lyhesti, mitä Sadun Finkkutansseissa oli tapahtunut. Piti lupauksensa, ei kähminnyt miestä, tanssi hyvin ja nauroi tuota kopelointia vielä siinäkin vaiheessa, kun saatoin hänet takaisin hakuriviin.

Toisen daamin kanssa tuli mentyä hyvinkin intiimin oloiset tanssit. Muistoksi jäi hymy kauniiksi punavärjätyillä huulilla. Saas nähdä milloin tämä ujous helpottaa ja uskaltaisi ehdottaa vaikka kahvihetkeä. Tosin valtaosa daameista, mitä on tullut tanssitettua, on raskaasti rengastettuja. Heitä en takuulla pyydä paussille.

Ilmeisesti Pesäkallio oli imaissut valtaosan aktiivitanssijoista ja Mäntsälä samoin. Väkimäärä oli tanssijan näkökulmasta juurikin passeli. Eräs illan tanssitettu sanoin, että tänään on hyvä ilta, kun nämä huiput ovat poissa. Tarkensi vielä tarkottaen tanssijoita, mitkä tanssivat liukkaalla alueella ennen pääparkettia.

Voi hyvin sanota, että huoltoasema Hattulassa toimi tänä iltana. Daamirivistö ja varsinkin sen lisäsiipi oli niin harva, että useampi pari meni sen läpi siirtyessään takaosaan tanssimaan. Alkuillan aika moni kiersi sen rivistön hakiessa ja palauttaessa daamin. Monta kertaa oli varsin kätevää jättää daami rivin ja lisäsiiven taitoskohtaan.

Kuuma ja hikihän siellä tuli illan mittaan. Se kahvi oli kannattanut nauttia jo ennen tanssipaikalle saapumista. Ehkä olisi säästynyt pahin hikoilu. Saijan aloittaessa hidasta valssia päätin, että nyt oli aika vaihtaa paitaa. Pyyhe oli taas jäännyt pois matkasta kaikessa kiireessä. No Satulinnassa en ole koskaan löytänyt sille luontevaa paikkaa.

Varsinainen naistentunti oli loppujen lopuksi odotettua parempi. Hivuttauduin tunnin aikana kahden pääpylvään väliin. Siinä kävi parempi haku, kun ensimmäisen tolpan oikealla puolella. Noin hieman alle 10 daamia oli hyvin tietoisia, kuka haluaa heitä tanssittaa. Kun ei sitä unelmaviejää ollut saatavilla, niin palasivat penkille istumaan. Jotenkin tuon näkeminen tuottaa aina syvän pettymyksen tunteen.

Tornados ja Myrskytuuli olivat paikallaan. Tosin Myrskytuuli sortui nopeissa kappaleissa liialliseen äänenkäyttöön. Hitaissa volyymi oli kyllä kohdallaan. Erottuivat toisistaan ja edukseen. Saija Tuupanen oli myös jo kuultu laulaja. En vaan muistanut miltä artisti näyttää, kun keikkamainosjulisteet eivät aina ole välttämättä päivitettyjä. Onneksi tanssiharrastuksen myötä on nähnyt yllin kyllin naiskauneutta. Niin laulamassa, kun hakurivissäkin.

Muuten Saijan nähtyä olisi loppuilta kerättyä leukaa lattialta. Varsinkin hänen musta, pitkämekko pitkien mustien hiuksien kanssa oli jotakin käsittämätömän kaunista katseltavaa. Toisen setin valkoinen/hyvin vaaleanpunainen ei iskenyt mustan asukokonaisuuden tavoin. No tänne oli nyt kuitenkin tultu tanssimaan, eikä Saijaa kuolaamaan. Meille miehille ei taida riittää kauniit daamit rivistössä, vaan myös sitä kauneutta laulamaan. Saataasinko tällä lisää viejiä lavoille tulevaisuudessa? Ken tietää ja näkee.

Sen verran oli hyvä meno päällä, jotta en malttanut lähteä heti naistentunnin jälkeen pois. Loppujen lopuksi oli pakko luovuttaa. Siitä kahvionvastaisella penkillä oli nuoria daameja. Pyysin ensimmäistä parketille. Ei lähtenyt. Pyysin hänen kaveriaan. Ei lähtenyt hänkään. Vasta kolmas, jo aikaisemmin tanssitettu lähti. Tämä daami kyllä piti raamit kohdallaan. Se turvaväli oli varsin suuri.

Tämän jälkeen palautin penkille, hyvän yön toivotuksin. Väki oli jo ratkaisevasti vähentynyt, kun hieman yli nollayhden poistuin paikalta. Nyt menomatka oli pitkän tuntuinen. Väsytti ja ylämäki vastassa. Pieni valokiila varmisti, että mies näkyi kulkijoille.

Sunnuntaita-aamuna, kun aurinko valaisi portilla olevaa "teepannua", niin Hattulasta poistui sangen tyytyväinen tanssimies.