Thaimaassa punapaidat polttavat rakennuksia kun haluavat entisen idolinsa Thaksimin takaisin valtaan. Mies tuli upporikkaaksi kun kähmi itselleen valtion omaisuutta, mutta silti hän on suosittu. Maa on sisällissodan partaalla mutta onhan se aika usein ennenkin ollut. Mitähän siellä tapahtuu nyt antautuneille?

Suomen sisällisodassa vuonna 1918 oli myös kovat piipussa. Pahin vaihe alkoi kun punaiset, -ei paidat vaan pelkät olkanauhat joutuivat kotikuntiensa väliaikaistuomioistuinten kynsiin.

Rengit ja torpparit olivat kettuilleet isäntämiehille voimansa tunnossa aiemmin ja nyt voittajat maksoivat potut pottuina. Tuttuja miehiä laitettiin vihan puuskassa teloitusryhmän eteen. Myös suomen rikkaimman miehen Alfred Kordelinin tappaminen ihan syyttä ja vieläpä hänen syntymäpäivään oli kaikkien valkoisten mielessä.

Kuulustelupöytäkirjoja on löytynyt vielä erilaisista piiloista ja ne ovat outoa luettavaa. Esimerkiksi työmiehen vaimo Hilma oli ottanut sukulaismiehen Aarnen tupakinmyynnillä saatuja varoja säilytykseensä. Tästä syystä molemmat saivat kuolemantuomion. Hilman kohdalle tuli kuulustelupöytäkirjaan teksti: yhteiskunnalle vaarallinen ja tarpeeton henkilö.

Noin kolmentuhannen hengen kunnasta teloitettiin liki 350 punaista melko oudoinkin perustein. Esimerkiksi yksi nuorimies oli ollut n. 100 km päässä Helsingissä töissä ennen punakaartiin liittymistään ja siksi varsin epäilyttävä tapaus. Hänet tuomittiin kuolemaan vankileirin esikunnassa 18.5.1918 ja syyksi kirjattiin "maailman sälli".

Nyt kun Riutta on taas avannut ovensa kesäkaudelle ja alkavat ne kovat kärhämät pömpelin puolesta ja vastaan. Naistenrivin paikka ja muoto ovat myös epäkäytännölliset ja aiheuttavat viljalti toraa.

Voisihan siitäkin syntyä kaksi leiriä jotka vuoronperään valtaisivat tanssipaikan purkaakseen pömpelin tai sitten vaan saadakseen sinne tilaa pyrkimyksenään muuttaa tanssipaikka suomen esimmäiseksi vain paikallaantansseille pyhitetyksi paikaksi.

Toisella puolella on aita ja rinne joten sieltä päin tuleva rintamalinja olisi helposti puolustettavissa. Puurakenteinen lava olisi kyllä melko helppo jollakin liekinheittimellä vallata mutta siitä ei olisi senjälkeen enää käyttöä itsellekään. Toisaalta alakerran vessoista käsin voisi ylöspäin vyöryttää jotain pahaa katkua joka karkoittaisi vastapuolen soturit. Onhan siellä ureankatkua nytkin mutta se ei tehoa sellaisenaan.

Ehkä hyvä sillanpääasema tarkempaa sotasuunnitelman laadintaa varten olisi se ylärinteessä oleva lato. Sieltä voisi suorittaa lyhyitä täsmäiskuja ja vetäytyä taas takaisin nuolemaan haavojaan virvokkeiden ääreen.