Esakalliolla

 

Esakallio on tavallaan kesän pakkopulla. Täällähän pitää ainakin kerran kesässä käydä. Paikka tarjoaa mukavaa vaihtelua Paville, Riutalle ja Mäntsälälle. Sen vaihtelun tekevät etenkin daamit, joita ei juurikaan muilla lavoilla näe.

Kyydit oli siis sovittu Riutan kekkereissä. Sen enempää tuota ei tarvinnut mainostaa. Ostin idean heti, kun Finkut on koettu viimeksi noin vuosi sitten. Kyllästymistä ei täten ole päässyt tapahtumaan, kuten muutaman muun kohdalla on käynnyt.

Nythän on kesälavakausi, vaikka sitä ei säästä kyllä uskoisi. Joka tapaukessa pitkillä hihoilla varustetut paidat jätetiin kaappiin ja parit kesäpaidat varattiin matkaan mukaan. Mukaan otettiin myös ne ensimmäiset tanssikengät, kunhan ne oli lankattu ja teräsharjalla harjattu Seuralan kahvinporot pohjista pois.

Hyvän työviikon kunniaksi töistä livistettiin hieman tavallista aikaisemmin. Sen verran tarkka aika oli sovittu lähtöön.

Töissä olin kiitellyt sateetonta säätä. Sadetta oli kuitenkin luvattu ja klo 16 jälkeen taivaan hanat aukenivat ja sitä vettä tulikin sitten sitä eteenpäin koko ilta/yö.

Sen verran vänkä tuo aikataulutus oli, jotta täältä lähdettiin takaisin lähtöpisteeseen. Janne Tulkin kylämaisemissa kuski pysähtyi potkimaan renkaita. Pelästyin jo renkaan olevan irrallaan. Onneksi mitään suurempaa häikkää ei ollut, joten matka jatkui etelän suuntaan.

Kuskin lähtöpisteestä saatiin sitä kaivattua naiskauneutta roppakaupalla mukaan. Kuivin suin eivät daamit aikoneet tanssimaan lähteä, vaan sivistyneesti olivat ottaneet kuohuviiniä lämmikkeeksi. Tässähän oli varsin mukava mies/naismäärä suhde kohdallaan. Meitä rumemman puolen edustajia pari ja daameja tuplasti, kun jätimme valimokaupungin taaksemme.

Valtatie kakkosella sade vaan yltyi ja kun tie on välillä Karkkila - Forssa kapea, huonon päälysteen omaava, niin johan kuski sai ajaa kieli keskellä suutä, eikä suinkaan kieliposkella. Ainoa takana tullut rekka puski itsensä väkisin ohitse, vaikka olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset.

Somerniemelle vievä tie on kai entinen kärrytie, joka on halvalla päälystetty. Mutkaa ja kuoppaa löytyy. Eräässä vaikeessa tiestä löytyi sopiva kuoppa, mihin auto tärähti ja johan tuli takapenkillä elämää. Mahtoi pomputtaa mukavasti.

Siinä matkan varrella on Ämyrin lava. Korkealla paikalla kaunis rakennus. Ämyrille olen miettimässä varsin uhkorohkeaa tanssireissua.

Vihdoin ja viimein kurvasimme tanssipaikan pikkuparkkipaikalle. Ainoita emme olleet. Olihan siellä jo luultavasti henkilökunnan ja cha cha-kurssilaisten ajopelejä näkyvillä.

Sateessa emme viihtyneet, joten suorinta tietä sisälle lippuja lunastamaan. Kuskille oli tiketti luvattu ja täten 2x14 € tiskiin. Tosin voisivat vähintään eurolla alentaa hintaa, kun varsinaiset tanssit alkavat vasta 21. Mistäköhän syystä poikkeava alkamisaika?

Varsinainen syyhän aikaiseen tuloomme oli, kun osa daamistoa halusi olla cha cha-kurssilla mukana. Sinne olin itsekkin kovaa vauhtia tulossa.

Tanssisali oli todella viileä paikka, kun siinä sovittelin kevyempää kenkää jalkaan. Noin 20 oli ilmaantunut kurssitukseen jo tässä vaiheessa. Hetken aikaa niitä kuvioita katselin ja oli pakko todeta, ettei ollut minun kurssi-ilta tänään. Helpompi oppia, jotakin sylitansia, kun näitä kädenalimenoja. Tarvis olla aika lahjakas, jos näitä oikeasti oppisi tälläisellä pikakurssilla.

 

Ja jos tanssisali oli viileä, niin ainakin miesten toilettitilat olivat suorastaan jäätävän kylmät. Naisten vastaavan tilan lämpötiloja en lähtenyt mittamaan. Siellä olisi saattanut lämmöt nousta äkkiä lähelle kiehumispistettä ja miehelle äkkilähtö, jopa koko lavalta.

Eihän tuohon kylmään auttanut muu, kun ottaa kuppi kuumaa kahvia. Pari kyytiläistä nautti olutta tai siideriä. Daamien kostea linja siis jatkui. Kuski ja ainakin yksi daameista olivat lyöttäytyneet kurssin jatkoksi. Neljäs daami taisi olla takabaarissa rustaamassa jotakin karaokelistoja. Varsinainen viihdekeskus tämä Someron tanssipyhäkkö.

Kyllähän nämä daamit patistelevat parketille V:n kurssikaveriksi, mutta miten siitä ujon pojan ajatukset saa pysymään cha cha:ssa, kun V oli niin pahuksen söpön näköinen. Ei kyllä, tällä kertaa jää cha cha-opit toiseen kertaan ja hamaan tulevaisuuteen. Siinä lähellä meitä oleva daami etsi katsellaan itselleen kurssikaveria minusta ja toisesta miehestä. Tuloksetta jäi katsekierros. Tänä iltana oli vaan niin paljon pelissä, ettei ollut varaa menettää yhtään daamia, jo ennen varsinaisia tansseja.

Miksi muuten tänä päivänä lavoilla opetettaan niin vähän näitä perinteisiä tanssilajeja tangoa, valssia jne? Ilmeisesti oletetaan näiden lajien olevan jo kaikilla niin hyvin hallussa, että keskityttään lähinnä kädenalitansseihin. Kieltämättä cha cha, fusku, jive jne ovat taitaville, pitkään näitä tahkonneille näyttäviä tansseja.

Siinä tuli näiden kahden daamien kanssa ruodittua ja ruoskittua tanssilavakulttuuria melko pitkään. Jälleen tuli esille tanssipaikka, joka on ollut talven mittaan keskusteluissa mukana. Jostakin syystä paikka koettaan vanhemman väen keskuudessa luotaan työntaväksi, nuorempaa tanssiväkeä kerääväksi isolta alueelta. Eliittipaikan leimaa en kyllä siihen enään löisi, kun itse viihdyn kohtuu hyvin paikalla.

Kurssi veteli viimeisiä klo 20.45 ja väki valmistautui varsinaiseen koitokseen. Finkut vielä viime hetkellä testasivat soittimet ja saundit. Siinähän oli varsin mukava tilaisuus ottaa esimakua illan tarjonnasta. Kun mieleinen daami vielä löytyi siitä läheltä juomapistettä, niin ei muuta, kun menoksi. Pääsimme siihen lavan eteen, kun orkesteri lopetti soitannan. Siinä hetken aikaa odotimme toista kappaletta, mitä ei sitten koskaan kuitenkaan tullut. Hieman pettyneenä johdatin daamin takaisin hakupaikkaan. Emme valitettavasti tanssineet tämän jälkeen enään.

Illan avauksen suorittivat nämä yli 25 vuotta tanssipaikkoja ja konserttisaleja kolunneet miehet. Alkuvalssien aikaan paikka ei ollut vielä ahtaantuntuinen, mutta täyttyi huomattavasti nopeammin, kun Riutta. Kun valssit oli sivuutettu, niin varman päälle ottava tekee hakunsa Finkkutansseissa tietysti rivistön perästä.

Ensimmäinen hakemani daami oli Pietarista kotoisin oleva, lyhyt ja hieman ujon tuntuinen. Puhui suomea varsin hyvin ja kertoi asuneensa maassamme, jo useamman vuoden. Seuraava daami oli varsin nuori ja kantoi veskaa mukanaan. En tohtinut tuosta hänelle sanoa ja pidin nuo käännökset varsin hitaina.

Illan mittaan daamirivistön loppupää ja keskikohdan neljännes olivat varsin mainioita paikkoja tehdä hakuja. Kerran yritin täsmähakua Finkkujen hitaalle parille läheltä rivistön kärkeä, mutta illan erikoisvierasta ei vaan näkynyt missään. Joten puolijuoksua toiseen päähän riviä. Oli rimakauhu jo lähellä. Ei ole helppo olla näissä taitavien tansseissa. Hieman harmitti daamin löytymättä jääminen, kun olin tämän parin "räätälöin" juurikin hänelle.

Naistentunnin alussa oli aika vaihtaa paitaa. Kyllähän tuollainen liikkuva väkimäärä lämmittää suuremmankin tilan. Narikassa odotti epäuskoisen näköinen henkilökunta. Syy epätoivoon selvisi silmänräpäykessä. Se suurempi vaatenaulakko oli sanonut YYA-sopimuksen irti ja maassa oli vähintään useita kymmeniä takkeja ja muuta vaatetusta. Oman takin maassa lojuminen ei paljoa huolestuttanut. Huolta herätti kassissa oleva kytkykännykkä ja kamera. Sehän tästä puuttuisi, jos viihdetekniikka olisi säpäleinä. Onneksi pääsin säihkähdyksellä. Taisivat onneksi säilyttää kasseja lattialla.

Tuo paidanvaihto täysin eri tyyliseen ja väriseen ei ollut mikään huippujuttu. Naistenvuorolla pari daamia oli harmissaan, kun ei tuntunut miestä rivistä löytyvän. Ilmeisesti daamit näkevät kokonaisuuden, kun itse kiinnitän kuvissa ja reallimaailmassa huomion ensiksi yksityskohtiin. Jotenkin vaisuksi jäi naistenvuoro kokonaisuutena. Varsinkin, jos sitä nyt vertaa loppusyksyn Esan visiittiin. Vain kaksi teki vastahaun. Eräässä vaiheessa oli pakko rikkoa protokollaa ja hakea itse.

Väkeä oli paikalla suoraan sanottuna liikaa. Ainoa haitta tuosta oli daamien saaminen vapaaseen tanssitilaan, kun hakujaan tekevät miehet tolkkaroivat siinä edessä. Tungos typisti tangoa. Ilmeisesti Omenapuun äänitekniikka söi keskeltä tilaa kädenalitanssijoilta ja täten niitä näkyi paikoissa, jotka olisi mielestäni pitänyt pyhittää ohituspaikoiksi. Paikalla oli ainakin yksi kilpatanssipari, joka otti hienosti muut huomioon eli tilankäyttö oli hallussa.

Itselle ilta oli jälleen hyvä muistutus siitä, että ennen käännöstä varmistettaan katsomalla, että sitä tilaa on. Loppuillasta V rohkenin hakemaan tanssimaan. Kysyi siitä, että olenko aloittanut tanssiharrastuksen, johon siihen, että tässä viidettä vuotta yritettään opetalla tanssimaan. Kun mikään ei riitä. No joo.

Ilta todisti, että Finkkujuna kulkee edelleen, ilman ongelmia, eikä törmää lähinpään hotellinseinään. Oikeesti ja sitä seurannut kappale olivat kyllä illan parhaat. Herroilla oli nöyrä asenne koko illan. Ei mitään elvistelyjä, eikä taputusten kerjäämistä.

Johanna Pakosen poppoon setit olivat hitusen iskelmäpainotteisia. Onneksi vain hitusen. Myös Johanna on ottanut Sateenvarjo-kappeleen ohjelmistoon alkuperäiskielellä. Täytyy sanoa, jotta Sinitaivaan versio jäi hopealle. Johanna Pakonen oli hieno valinta Finlandersin vastapainoksi.

Loppuun asti siis olimme jälleen. Kun tanssi oli tauonnut, niin poppoomme nautti vielä virvokkeita. Itse taisin juoda liian vähän, kun oli todella hyytynyt olo ja jutut aika pehmoisia. Yhden 3€ munkkipossun söin, kun se purtavavalikoima niin makeavoittoinen.

Tulomatka oli varsinaista ekologista ajelua. Daamit Karkkilaan, sitten minut perunamaalle ja lopuksi kuski vielä yksin ajoi valimokaupunkiin.