Netistä löytyi selostus uudesta taistelulajista joka on saanut jalansijaa suomessakin. Sitä harjoitetaan suljetulla alueella ja yleensä viikonloppuöisin.

Taistelua käydään musiikin tahtiin ja mies-naispareittain. Mitään suojuksia ei käytetä mutta iskuja ja potkuja ei pyritäkään viemään ihan loppuun asti. Joskus kuitenkin tapahtuu vammautumisia useimmiten ihan vaan naarmut, mustelmat ja verenvuoto nenästä ovat yleisin lopputulema.

Säännötkin ovat melko epäselvät mutta tavoitteena on säilyttää oma tila ja suojella heikompaa astiaa vihollisparien hyökkäyksiltä. Varsinaisia erotuomareita ei ole mutta törkeimmissä rikkeissä voi valittaa areenan henkilökunnalle.

Mitään suojuksia ei käytetä, ellei sellaiseksi lasketa nykyään niin yleisiä pikkuhousunsuojia. Miespuoliset osallistujatkin käyttävät niitä kainaloissaan hillitääkseen yletöntä hien eritystään. Apuvälineet ovat periaatteessa kiellettyjä joskin viime viikolla Pesäkalliolla pussihousujen kätköistä kaivettiin esiin muutama mauseri. Kyseessä ei siinäkään olleet rakotulkit eikä edes naispuoliset kielenkääntäjät eikä siis myöskään mistään holemittareista ollut kyse.

Alla ote taistelutapahtumasta

-----Eli välillä saan potkuja ja toisinaan tunkeilija jättää jalkansa taka-askeleeni alle, mutten viitsi yleensä polkasta vaan keskeytän jalan survonnan kun sen vaan kerkiän tuntea.
Monesti isot korstot pyrkivät ajamaan yli pienemmän daamini ja hän saattaa keritä saamaan osuman ennen kääntöäni......

Lue koko kirjoitus..>>