Luonnollisimmat viikset voittivat.

Iltalehti järjesti verkkosivuillaan äänestyksen, jossa haettiin Suomen komeimpia viiksiä. Näet finalistit täältä. Kisassa oli mukana viisitoista miestä, -ei yhtään naista.  Kilpailijat kolme ja viisi olivat joidenkin mielestä vähän rajatapauksia, sillä miehillä on viiksien lisäksi myös partaa. Usein myös parran ja pulisonkien eroa on vaikea hahmottaa.

Iltalehti julkisti voittajan eilen. Voittajaksi selvityityi numerolla yhdeksän kilpaillut Kauko Keränen Lappeenrannasta, joka on kantanut viiksiään kunnialla ja ylpeydellä jo 27 vuoden ajan. Luolamiehet onnittelevat voittajaa. Kuva ohessa.

Kaukon viikset ovat tyypiltään ns. poirotviikset. Ne ovat luonnostaan ylöspäin taittuvat ja erittäin herrasmiesmäiset. Iltalehdessä Kauko kertoo viiksien kääntyvän ylöspäin hänen positiivisen luonteensa vuoksi.

Kauko kertoo haastattelussa että viikset ovat niin vahva osa Kaukon persoonaa, että hänen leikatessaan viiksensä pois 1983, hänen tyttärensä oli alkanut itkemään. Kaukon mukaan "sitä itkua kesti kaksi tuntia."

Kun katsoo vaikkapa puolueettomasti noita muita osallistujia niin voitto meni oikeaan osoitteeseen. Konstailettomat ja siistit viikset jotka sopivat Kaukon ylähuuleen kuin nenä päähän. Kaukon kasvoilla viikset ovat rauhalliset ja voiton saikin enemmän persoonallisuuskokonaisuus kuin viikset. Tuomaristoon varmasti vaikutti ulkomuotoa ja karvamäärää enemmän mallin persoonallisuus. Tämä kokonaisajattelu toimii myös hyvin siis  viiksikilpailussa. Useiden miehisten viiksien joukosta voittajaksi selviytyi näinollen mies, jolle viikset eivät ole pelkkä asuste. Luulenpa, että Kaukon kaltaiselle miehelle viikset ovat elämäntyyli, ideologia ja tavaramerkki.

Kauko myös tanssii ja on suutari, joten hän kantaa kunnialla viiksiään. Jännityksellä jäämmekin odottamaan kilpailuja kansainvälisillä areenoilla.