Tämän termin ounastellaan syntyneen joskus 1790-1920 lukujen taitteessa. Muinaiset tervanpolttajat tekivät Kainuun metsiin suuria maakuoppia joissa polttivat lähialueelta kerättyjä tervaksisia puuaineksia. He olivat taitavia perinteisen työmenetelmän taitajia. Osasivat valita maakuopan paikan juuri oikeanlaiseen rinteeseen jossa juoksutusputken sai asennettua juuri oikeassa kulmassa alasviettäväksi. Näin terva ja tärpätti eroittuivat ja valuivat pois lämpöpesästä juuri oikeaan aikaan.

Lähipuuston tultua käytetyksi miilunpolttajat siirtyivät otollisempaan paikkaan, mutta jälkijoukossa saattoi tulla käkikaartilaiset jotka hyödyntivät näitä jo valmiiksi rakennettuja kuoppia ja tulisijoja. Osa käkikaartilaisista oli alkuperäisen miilunpolttajaporukan senioreita jotka eivät olleet enää jaksaneet siirtyä uusille apajile vaan jatkoivat polttoa vanhoilla sijoilla. He toimivat tutoreina ja opastivat noviiseille miilunpolton saloja.

 

Jälkeentullut käkikaartilaisporukka rahtasi poltettavan puuaineksen kaukaa ja sikäli työ oli paljon raskaampaa. Etuna oli jo valmiiksi tehty kaivanto ja vanhempien oppimestarien tuki.

 

Sittemin termi käkikaartilaisuus on yhdistetty kansalaisaktiivi Matti Käkeen.  Hän tekee omaa yhden miehen valistus-, tarkastus- ja reklamaatiotoimintaansa. Hän on yhden miehen kansalaisaktiivi ja kuluttajaviranomainen. Tutkii halpakauppojen työkalujen ja sähkötarvikkeiden laatua sekä sähköturvallisuutta.

Myös paloturvallisuus on hänen sydäntään lähellä ja tästä syystä hän on joutunut kahnauksiin liikkeiden omistajien kanssa.

Matti Käki painottaa myös että myyjällä on vastuu myös kirppiksellä myymänsä laitteen turvallisuudesta.

Hänen omat lehtileikkeensä automobiileista ovat mielenkiintoisia.

 

Artikkeli on tynkä, voit auttaa sen täydentämisessä 1.4.2011 -Daniel.