Humppis kirjoitteli seuraavaa:


Se on täytetty -nimittäin VT2 lopulta

Humppis


2011-04-17 12:16

 

Muutaman vuoden ajan olen kerännyt rohkeutta ja kerran jo viime kaudella kimppakyytitarjouksenkin torjunut, mutta nyt tuntui olevan yhdestoista hetki. Niinpä tuo otsikkolause osunee kohdalleen monellakin tapaa, vaikka pitkäperjantaihin onkin vielä jokunen päivä.

Neljän hengen voimin ja (neljän vetävän pyörän sekä kolmen litran koneen myös) taivallettiin kolme tuntia päivänvalossa (muuten aurinkoa, mutta Forssassa satoi vettä) ja palatessa saman verran osin kuutamon kumossa, jotta saatiin tavoitteessa käydyksi.

Finlandershan siellä Harjavallassa oli tarjolla ja lämppärinään NeljänSuora. No, lämmintä ja keväistä oli menomatkalla (se kevyt sadekin niin hiirenkorvia herättävä). Joten luontohavaintoja tehtiin jo silloin mutta jonkin verran myös palatessa. Pari joutsenta nähtiin lähikuvassa ja jonkin ajan kuluttua suuri joukko tulvajärveksi muuttuneen pellon peitteenä, kurkipari myös. Ensimmäinen oli kuitenkin puoliluonnonilmiö, kun juuri Riihimäentielle päästyä kohtasimme reippaan pikkukoiran, joka oli pääsetty jaloittelemaan siinä, mistä kalliokiipeilijät lähtevät kohteelle. Muutama auto oli jo ehtinyt paikalle odottamaan, että ajoradalla kirmaillut hauva oli huvitellut tarpeeksi, ja päästään jatkamaan matkaa. Namuillahan tuo näkyi hoituvan.

Palautui mieleen kymmenen vuoden takainen tapaus melkein samassa kohdassa. Oli pikkupakkasellinen kevätaamu ja työmatkalaisia paljon liikkeellä. Silloin ulkoilijan osassa kirmannut mäyräkoira ei ollut halukas otettavaksi kiinni, joten autoista oli jo tuolloin kertynyt muutaman kymmenen jono molempiin suuntiin. Rekkoja ja yksi paloautokin mukana. Reipas pelastuslaitoksen virkamies se sitten tilanteen onnistuikin laukaisemaan. Suma purkautui ja wienerdog pelastui.

Lisää luontohavaintoja: Pari korppia lepoalueella levittelemässä roskiksen sisältöä laajemmalle, Humppilassa yksi valkohäntäkauris metsänrajassa loikkimassa. Paluumatkalla niitä olikin sitten isompi katras, jonka tosin havaitsi vain kuljettaja (eihän pelkääjän paikalta saati takapenkiltä ajaminen olekaan hyväksyttävissä). Paluumatkan havainnoista kuitenkin pääosa oli taipaleensa tapaturmaisesti päättäneillä nisäkkäillä -lähinnä supikoiria, mutta myös yksi siili. Yöperhonenkin koki kohtalonsa Volvon syylärissä. Yksi kissa sensijaan odotti ylimenovuoroa yliajoa välttääkseen. Jänötkin selvisivät hengissä

Luontohavaintoihin kai pitäisi näin ilmastohysterian aikana lukea myös se, että nyt ei vallan tunnollisesti säästetty hiilijalanjälkeä, kun tuota yhteensä yli 500 km:n matkaa taitettiin bensasyöpöllä tehokoneella, joka imi polttoaineta toistakymmentä litraa satasella. Oma italialaiseni olisi tuolla neljän hengen kuormalla selviytynyt neljä litraa pienemmällä. Päästiin kuitenkin väljemmin ja vilkkaammin liikkumaan. Jonkin verran kai sentään siitä voi saada plussapisteitä, että kulutus ja saastutus voitiin jakaa neljän hengen kesken.

No, itse asiaan: Jonoa ei vielä VT2:n ulko-ovella ollut (mutta ei päällystettäkään, vaan hiekkaa ja vähän sohjoakin vielä). Ihan viereen kylläkin päästiin parkkiin, vaikka kello oli jo kahdeksan. Sisällä oli vasta äänenpaineen tarkistus käynnissä (lainaus Jouni Hynyseltä/Kesämies), ja vain yksi pari tanssiaskeleita kokeilemassa. Muutenkaan ei porukkaa vielä kummemmin näkynyt. Niinpä kimpan miesvoimin istahdettiin etubaarin sohvalle ihmettelemään. Naiset menivät menojaan. Noista kuski kun palasi näkyville, noukin hänet muutaman kappaleen ajaksi tanssimaan ja lähdin sitten tarkistamaan talon tiloja.

Jossakin vaiheessa nousivat NeljänSuora ja tähtiartistinsa A Ketonen lauteille savujen sekä valojen kera. Vielä tuolloin ei ollut koko valtava fanijoukko paikalla, mutta eipä juuri tanssijoistakaan. Kiertelin katselemassa ajanviettomahdollisuuksia ja päädyin ostamaan baarista karpalojuomaa, jonka kanssa hiippailin vielä vapaana olevaan pöytään tanssilattian äärelle. Siinäpä sitä aikaa kului niin pitkään, että naiset näkyivät alkavan aktiivisiksi, mistä päättelin naisten puolituntisen alkaneen. Siihen kohtaan ei ollut näkymää baarin kulmalla, katonrajassa pystysuorassa olevaan siniseen hakuvalotekstiin. Rauhassa sain olla sen puolituntisen. Melko rauhallisesti myös itsekin vuoron taas vaihduttua haeskelin -oikeastaan vain saman auton väkeä ja heitäkin säästellen. Tuttuja ei ollut kuin aivan muutama ja heistäkin useimmat sellaisia, ettei ole juuri tullut muuallakaan haetuksi (miehiä varsinkaan). Peräti kahta tuntematonta sentään lopulta uskaltauduin hakemaan (toista jopa kahdesti). Minua vastaavasti varsinaisella naistetunnilla parin tutun lisäksi haki kaksi tuntematonta (eri kuin itse hakemani).

Tanssimahdollisuudet muutenkin muuttuivat jo kymmenen paikkeilta alkaen koko lailla olemattomiksi: fanilauma peitti melkoisen osan stagen edustasta, väen kokonaismääräkin oli kasvanut tilaan nähden kohtuuttomaksi, taitotaso sensijaan oli pääosin melko rajoittunut ja musiikki NeljänSuoran settien aikana vähemmän tanssillista. Meteli oli välillä infernaalinen. Joku vaisto sitäpaitsi veti hiihtelijöitä ajautumaan kädenalittelijoiden joukon läpi ja vieritse pussinperälle orkesterikorokkeen taakse. Syntyi vaarallisia tilanteita.

Finkkujen musiikki oli sitä, mitä on aina muulloinkin osattu odottaa, siinä ei siis moittimista. Sensijaan NeljänSuoran ohjelmisto oli (fanijoukon koosta johtuen varmaankin) aika tavalla erilainen kuin taannoin Pesiksellä. Nyt taiteilija Ketonen esiintyi lähinnä rokkifestareille ominaisella tyylillä ja mm. laulatti yleisöä ja nostatti aplodeerauksia aggressiivisesti. Oli tuollakin kokoonpanolla silti jokunen tanssittavakin kappale: pari hidasta valssia ja tangoa.

Kakkosyhteen viimeistä settiä ei jääty enää odottamaan, vaan Finkkujen encoreiden kaikuessa hakeuduttiin (harvakseltaan) eteistiloihin lähtöasemiin.

Aivan vesimärkinä siitä tungostanssimisesta yritettiin kuivahtaa ennen kotimatkaa, missä yhteydessä lämminilmapuhallin oli vähällä tehdä kujettajattaremme selkään kunnon keinokuitutatuonnit. Ei sentään mekko ihan sulanut.

Kovin kummoista hakusaldoa ei tuolla syntynyt, joten tuskin on syytä enää toista kertaa mennä. Jotakuinkin tällainen: 10/5.

Ehkä ei pitäisi sanoa, mutta niin vain on, että taisi olla nyt paikalla koko viisitoistavuotisen lavanssitaipaleeni kehnoin finkkkutanssiyleisö, sillä varsinaisen tanssinharrastajaväen osuus kokonaishenkilömäärästä oli korkeintaan vain yksi viidesosa. Yhtä heikkoon tilanteeseen tosin jouduin kymmenen vuotta aiemmin Ämyrillä, mutta silloin oli kyseessä naistentanssi-ilta. Toista bändiä en muista, mutta joku ihan oikea tanssiorkesteri sekin oli.

Tänä aamuna ennen kymmentä kävin täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni, kuten olen tunnollisesti joka ikisissä vaaleissa vuodesta 1965 lähtien tehnyt. Aurinkoisessa kevätaamussa oli leppoisaa tallustella. Paluumatkalla Salinmäen kuusikon läpi kuuntelin kuinka peipposet olivat jo täydessä iskussa. Puoli kuuta siis korkeintaan enää kesään. Tuopa täytyy käydä testaamassa Kapakanmäellä kiirastorstaina, jotta toteutuuko siellä Varjokuvan ”Vähän ennen vappua”.

 

Ja vastaavasti Vepe, samasta illasta näin