Mäntsälän lava:

Kaikki hyvä mitä Mäntsälän puitteista olen kirjoittanut pitää edelleenkin kutinsa. Itselleni epämieluisaksi koen sen tupakansavutunnelin, jonka läpi jokaisen lavalle tulijan ja sieltä lähtijän on kuljettava. Haju alkaa heti portilta ja vahvistuu koko matkan lavan oviaukolle asti.

Jenkkapirtti:

Jenkkapirtillä tämä puoli on hoidettu siistimmin. Savuaminen tapahtuu sen verran kaukana ovesta että tanssiessa tai muuten vaan hikeentynyt kansalainen voi todellakin ovesta käytyään henkäistä sisäänpäin ilman vaikeuksia. Ilma tuoksuu ilmalle eikä henkeen käyvälle; kuinka tuon kauneimmin sanoisi, savulle.

Mikkelin Hiihtomäki:

Ihan siisti ja viihtyisä paikka lukuunottamatta saniteettitiloja. Klassinen metsäromanttinen puucee muuttuu hämmästyttävän nopeasti siistien suomalaisten käsissä vähemmän romanttiseksi.

Ristiinan Metsälinna:

Ristiinan Metsälinnassa riittää tanssitaitoisia nuoria neitoja. Hurman huhkiminen estradilla osaltaan varmisti matalan keski-iän. Mainio orkesteri kuten kaikki tietävät. Laulupuolikin niin heleän kirkasta että melkein hämmästyttää. Todella nautittavaa.

Krouvin lava:

Krouvin lavallakin tuli käväistyä. Vettä tiputteli taivaalta ja salamat sinkoilivat hillitysti pysäköidessäni alueelle. Ihmiset siirtyivät autoistaan puolijuoksua kassalle. Sateen melko nopeasti hellitettyä siirryin itsekin kassaluukulle. Hansikaslokerossa oli leimakortti, jota tarjosin lipunmyyjälle. Taustalla seisonut kiukkuisen näköinen emäntä totesi tiukkana ettei heillä ole tuollainen kortti käytössä. Katsoin korttia uudestaan ja kas, sehän olikin Häihään Tanssikrouvin kortti. Ei ihme ettei kelvannut.

 

Alkuperäinen teksti täällä.>>