Kaminiitto kirjoitti tanssinetissä:

Harri Lehtonen ja Silver tanssiorkesteri olivat lauantaina 17.8. Perniön Hallin lavalla, jossa en aiemmin ole käynyt. Loistavaääninen solisti lauloi kaikki setit ja kappaleet olivat tuttuja ikivihreitä, joita olen tottunut tanssimaan. Monipuolisesta tanssimusiikista vastannut Silver osasi soittaa kappaleet sopivaan ja oikeaan tempoon eikä lattaritkaan olleet pelkkä humppatsatsaata, mitä jopa monet pintaorkesterit etelässä paljon harrastavat.

Lava on perinteinen ja viehättävä kesälava, jossa vuosikymmeniä sitten illan myyntiennätykset hipoivat 1500 lippua. Nyt parhaat illat vetävät nykyisin noin 300 pintaan, mutta viime lauantai oli hiljainen, ehkä vain noin 150 maksanutta. Myös väki oli varttuneempaa ja enempi pareittain.

Soittajat olivat kotoisin Satakunnasta, Pori-Kulloo -tasolta, joten siinä saattaa olla yksi selitys, miksi meikäläiselle he olivat ensikosketus ja todella miellyttävä yllätys. Ihmettelen vain sitä, etteivät järjestäjät ole hoksanneet tilata heitä tänne etelän huvittelukeskuksiin edes kakkosorkesteriksi. Taitoa riittää kyllä ykköseksikin, mutta vaatisi varmaan pieniä markkinointiponnistuksia.

 

-näin siis kirjoitti tuhansien tanssi-iltojen kokija, ja monen muunkin kuin  kuin Martti Metsäkedon orkesterin tahtiin tanssahdellut raportoija.

Orkesterin kotisivut ovat tässä:

 

Potpuriääninäyte