.......että enempi puoli ehti päihtyä oikein kunnolla ennen jälkiruokiensa loppumista. Onneksi muutama ruotsinkielinen oli sitten haettavissa ja osasivatkin kohtalaisesti tanssia ja yksi jopa auttavasti polkkaakin - melkein nam.

Omalta kohdaltani en muista ainakaan yli viiteen vuoteen yhtään näin haettavaköyhää iltaa kokeneeni enkä varsinkaan Levillä koskaan aiemmin. Illan saldoksi jäi kohdaltani viisi eri naista ja 13 eri tanssia eli todella vähän. Silti oli mieli ihan hyvä eikä jäänyt ollenkaan pahaa makua suuhun. Oli varsin mieluisaa luvalla perehdyttää erästä ruotsalaista kuviohumpan saloihin ja toista oikein kädestä pitäen kävelyjenkkaan ja tykkäsivät.

Ennen puolta yötä lähdettiin.........lue mihin mentiin....>>>>