Humppis

Olin jo asennoitunut koti-iltaan, kun ei kiinnostavaa tanssitarjontaa järjellisen etäisyyden päässä näyttänyt olevan näkyvissä.

Fifty-sixty oli heikoimpienkin kohdalla tilanne. Vähän ennen kuutta kuitenkin päätin kilauttaa kaverille. Varsin pienellä taivuttelulla tuo onnistuikin minut manipuloimaan Nurmijärven suuntaan.

Syyskuussa muistelin viimeksi Ruusulinnassa käyneeni, mutta väärin oli luultu se. Maaliskuussahan tuo jo oli.

Niinpä ei ollutkaan ihme, että oudolta tuntui -ei lainkaan kotoiselta.

Muutaman tutun näin sisälle astelevan, kun autossani hetken orientoiduin ennen kahdeksaa. Ei siellä sitten niitä muutamaa enempää sisällä näkynyt olevan, kun sinne itsekin saapastelin.

Pohjoisen porukoita tervehdin ensin ja ensivalssille myös yhden siitä joukosta vein. Paria muuta vielä kohtalaisen autiossa pääsalissa tanssitin, mutta sitten rupesi tuntumaan siltä, että norkoilu ei kannata, vaan on mentävä istumaan baarin puolelle. Niin myös sitten tein. Sieltä ja vielä kohta kaiteen ääreltä tilannetta salissa tarkkailtuani tulin siihen johtopäätöksen, että hankaluuksia oli odotettavissa: naisten määrä kasvoi suunnattomiin mittoihin.

Tuosta massasta ei minulla, huomattavasti helpommin hahmotettavasta joukosta hakemaan tottuneella, ollut mitään mahdollisuuksia ainakaan täsmähakuihin. Nehän kuitenkin ovat se ainoa menetelmä, jolla onnistun riittävän tanssinautinnon hankkimaan.

Kymmenkunta turhaa yritystä ja kahvilla käyntikin jo siihen väliin sai sitten minut lopulta tekemään radikaalin liikkeen: asetuin fuskaamassa olleen kohteen lähelle toisen keskipylvään viereen odottamaan tilaisuuttani.

Lähtivätkin mokomat toisen kappaleen foksaamaan, joten tilaisuus jo melkein karkasi käsistä. Onneksi kuitenkin kappale päättyi sopivasti niin, että sain syöksähdyksellä lähelle pysähtyneen parin kiinni. Tärkein tavoite oli saavutettu.

Tuon jälkeen vasta siirryin vakiomenettelyyni -tanssimaan vain Riikinkukkosalin puolella. Sielläpä se loppuilta sitten kuluikin. Nyt lattia ei siellä nahkeutunut, kuten yleensä aiemmin on yhdentoista korvilla tehnyt. Haku oli vaikeata entiseen tapaan, kun joskus viime syksynä alkoi naisten rivistö siirtyä kohti pääsalin keskiosaa. Niinpä ei sieltä pikkusalista enää tavoitakaan niitä vakihaettaviaan entiseen tyyliin. Pitäisi olla viisimetrinen käsivarsi ylittämään se kuilu, joka nyt jää seinän ja naisrivistön takimmaisten väliin. Eturiviin ei mitään jakoa. Se tyhjennetään sekunnissa.

Ihmeen hyvin sitten kuitenkin rupesi onnistumaan. Suosikit ovat hyvämuistisia, sillä naistentunnilla osasivat melkoisen hyvin vanhan kokemuksen pohjalta käydä papparaisen noukkimassa hämärästä istuskelemasta.

Tommys & Charles ovat tuttua joukkoa, mutta Väliaikaisen laulusolistia en muista ennen nähneeni. Varmaan lauloi teknisesti oikein, mutta monessa kohdin minun korvaani se klassisen laulun mukainen karaktääri karahti tanssimusiikkiin sovellettuna. Kelvollista musaa molemmilla -toisiaan täydentävää.

Ihan loppuun asti en jaksanut olla vaan illan kruunattuani olin poistumassa, kun kuitenkin pusakkaani hakiessani havaitsin kotikylän tytön siinä vieressä. Niinpä ne rumbat vielä oli mentävä, ja vasta sitten narikkaa kohden. Yhdeltä siis pois.

Yhtään ihan tuntematonta en nyt tanssittanut, mutta juomapisteellä kohtaamani ihastuttavan näyn vuoksi erästä sellaista kuitenkin hain, jonka kanssa en ole koskaan ennen tanssinut. Samoin itse pääsin sellaisen hakemaksi, jonka kanssa olen vain kerran aiemmin tullut tanssineeksi. Toki lavoilta hyvinkin näkötuttuja ovat molemmat.

Pahoista enteistä huolimatta tuli illasta numeroinkin ilmaisten ihan noihin oloihin kohtalainen saldo: 16/7. Muutamat tuplat tuli pyydettyä, mikä ei juuri ole tapanani, mutta nyt oli erityistä syytä siihen.