Humppis

Varsin vaihteleva (vertikaalisesti) tuli kahden huippubändin (tai oikeastaan yhden huipulla jo olevan ja toisen sinne hyvää vauhtia kiipeämässä olevan) illasta Järvenpään tanssikeskuksessa. Martti Metsäkedon yhtye ja Sinitaivas siis olivat asialla. Tapahtumasta ja sen etenemisestä käyttäisin omalta kohdaltani termiä maanis-depressiivinen.

Naisia lähinnä kiittelen (osallisina molemmansuuntaisiin mielenliikahduksiin). Pojaat (pojat kuulemma ovat aina poikia, joten myös MM kumppaneineen mahtuu tuon määritelmän piiriin) lauteilla tosin kyllä sitten tuottivat vain sitä maaniseen suuntaan kohoilua kallon sisällä, mistä osa siirtyi ajoittain jalkoihinkin.

Ilta alkoi hyvin, kun sain erään tanssidaamin ( tiukasti viereensä vaativasti istuttuani) varattua upeille ensivalsseille , jotka tapani mukaan raiskasin kuitenkin hiippailemalla. Kaksi seuraavaakin haettavaa tuottivat nousuhumalaan verrattavissa olevan tilan (supersuosikkisarjaa molemmat).

Sitten tuli notkahdus kuin olisin hautausmaalla spatseeraillessani astunut harhaan ja pudonnut juuri kaivettuun hautakuoppaan. Alkoi vain tutulla tavalla tuntua, että olen väärä henkilö väärässä paikassa. Niinpä valuttelin itseni luiskaa alas ja juontipuuhiin.

Hiukan vain ehdin juomaa järjestyshenkilön pöytäänsä kutsumana siemaista, kun havaitsin lähteelle tulleen kauriin, jonka kimppuun oitis syöksähdin. Melkoinen tovi juteltiin, ja sitten jo lasi (muovia) jäikin pöytään pidemmäksi aikaa. Tanssimaan nimittäin oli siirtyminen. Kohtapa se jo naisten puolituntinenkin oli ohi, ja muutama must-luokan haku piti tehtämän ennen juontipuuhaan palaamista.

Sattuihan tuohon jonkin verran myös halaamista sekä kahvion puolella että muualla. Ohikulkijoilla ei tuntunut muutakaan tekemistä olevan.

Aika pian noista em. seikoista johtuen alkanut nousu stoppasi ja kääntyi laskuun. Niinpä koitti aika kahvin ja hevosenkenkäviinerin (jospa toisi onnea tuumin). Kohti baaritiskiä taivaltaessani kohtasin pöydällisen tuttua väkeä, josta ei päässyt halaamatta ja pussaamatta ohi. Takaisin en siihen pöytään uskaltanut kuitenkaan viinerini kassa palata. Muistan varsin elävästi, mitä sen tyyppiselle leivonnaiselle käy, jos sen päästää liian lähelle erästä ihan vaarattoman ja petollisen viehättävän näköistä pulitarta.

Niinpä valitsin saman pöydän kuin aiemminkin. Siinä nimittäin sattui olemaan Jäkessä vain käväisemässä ollut iloinen seurue, johon kuului myös muutama viimeviikkoisten seikkailuretkien osanottaja.

Kun sitten kiipeilin takaisin yläilmoihin (jo hiukan kohonnein fiiliksinkin), olikin varsinainen naistentunti alkanut. Luiskalta napattiin matkaan.

Eipä niitä hakuja sitten sen tunnin aikana juuri muilta kuulunutkaan, vaikka sekä orkesterikorokkeen reunalla että takaoven vieressä penkillä uskollisesti istuskelin (kaksi hakua tuli sen tunnin aikana yhteensä).

Tulipahan jälleen kerran todistetuksi, että ikä se on joka haut naistentunneilla ratkaisee. Noinhan olen aina sen sanonut olevan ja noin se aina myös menee. Papparaiset istuu.

Siispä aivan alhossa olin, kun miestenhaku taas alkoi. Erään ennen ihan suurimpiin (pieni tosin kooltaan) suosikkeihini kuuluneen viereen istahdin orkesterikorokkeen kainaloon kaiuttimien alle. Pakkien uhallakin hain sitten kohta, vaikka turpiinkin jo oli luvattu vetää. Saman toistin loppuillasta erään maanisen vaiheen aikana vielä uudelleen. Ei mitään tolkkua siis.

Tuossa välissä jouduin käyttämään huomattavan ajan eri henkilöille kohdistamiini anteeksipyyntöihin mököttämisestäni. Omalla tavallaan tosin viihdyttävää sekin.

Sitten onnistuin hankkimaan toisiaan halaavan pulinaisiston keskuudesta pakitkin (poskelle pusun tosin lohdutukseksi sain). Niinpä epätoivoissani (sali oli jo jokseenkin tyhjä) hain aivan liian nuorta ja ihan tuntematonta tyttöä swingille. Hyvin meni kuitenkin. Ei edes pakkeja nyt tullut, vaikka melko lähellä näytti olevan.

Viimeisiä valsseja edeltäviksi kuulutettujen hitaiden alkaessa lähdin hiippailemaan kohti narikkaa, kun oli selvää, ettei kanssani kukaan ainakaan niitä halua tanssia. Väärin luultu! Kiinni jäin, ja oikein miellyttävät hitaat olivatkin.

Viimevalsseja en jäänyt enää kuulemaan.

Niin, illan saldo oli melkein yhtä kehno kuin edellisiltana Grandin naistentansseissa (taso sensijaan -sekä musiikin että tanssijoiden) oli huimaavan paljon korkeampi.

Yhdentoista naisen kanssa tanssin (miesten kanssa en lainkaan, vaikka eräällä keskustelupalstalla onkin varsin monta kertaa vakuutettu suuntautumiseni olevan sinne päin kallellaan -tänään viimeksi). Noista vain kolme haki minua.

Kaikkiaan tuli omia hakuja 19 ja niitä naisten 4. Tuplia jonkin verran tuohon päälle.

Varsin harvoin noin kehnoja lukemia onnistun lavalla hankkimaan. Ihan yht'äkkiä en muista, milloin viimeksi olisin tuollaiseen pudonnut.