Viimeinen keskiviikko ennen joulua siis Presidentti Clubilla 19.12.07 kyseessä. Juha Metsäperä ja Hurmio-orkesteri lauteilla.

(Tässä yhteydessä korjaan tuon alla olevan Imatran raportin päivämäärän. Kyllähän retki alkoi jo 18.12. ja 19.12. olin jo kotona ennen yhtätoista.)

Niin, siis kyytitarjouksen sain enkä suinkaan sitä torjunut. Kolme meitä lähti täältä, ja yksi koukattiin Järvenpäästä vielä mukaan.

Käsittämätön munkki kävi parkkipaikan suhteen, sillä juuri, kun oli Eläinmuseo ohitettu, vapautui radanvierusjonon viimeinen paikka siinä olleen auton lähtiessä pois. Tuon lähemmäs Pressan etuovea ei pysäköimään pääse kuin taksilla.

Sisällä ei vielä kummemmin väkeä ollut. Tuttu kaunokainen kuitenkin tuota pikaa imestyi kylkeen, joten juoman osto lykkääntyi. Matkaseuran pöytään sitten jonkin ajan kuluttua kuitenkin lasini kannoin, vaan tuopa edellämainittu pyysi omaan pöytäänsä, minne mieluusti lonkeroni kera siirryinkin.

Jonkin ajan kuluttua havaitsin ovensuussa notkuessani auringon nousevan, kun portaita laskeutui punaruskeana loistava kiharapilvi: Linja-autosta myöhästynyt supersuosikkin ilmaantui hengästyneenä ja kilometrin reippaasti kävelleenä paikalle, mitä en lainkaan ollut osannut odottaa.

Vaikka nyt ei muuta Presidentin vakioväkeen kuuluvaa montakaan henkeä näkynyt, oli siinä joukossa jokunen yleisimmin tanssittamistani kuitenkin. Niinpä en ihan koko iltaa noita kahta tarvinnut kiusata, vaikka vuoroon heidän seurassaan istuskelinkin.

Kummallekin nimittäin ilmaantui ongelmaa illan aikana. Toisen jalka alkoi vaivata ja tanssia haitata, ja toisen sormet väänsi sijoiltaan varsin törppö hölmöilevä papparainen humpassa hurjana riehuessaan. Vaari yritti tulla vielä uudelleenkin hakeman, mutta jääpussilla kättään hautova tyttö ei ollut asiasta lainkaan kiinnostunut.

Niinpä sain kiitollisen tehtävän toimia hoivalohduttajana kahdelle ihanaiselle, mikä tuotti jopa enemmän iloa kuin tanssiminen (sitäkin noiden kanssa tehtiin, vammat huolella huomioon ottaen).

Illan orkesteri, Hurmio, esitti varsin perinteistä tanssimusiikkia, mutta sanoituksen suhteen oli otettu melkoisesti vapauksia. Rumpali oli sitäpaitsi kova puhumaan -varsinainen supliikkimies.

Soolokitaristin soittimesta katosivat virtaset jossakin vaiheessa. Tapseja vaihtaenkaan ei tuntunut niiden palautus onnistuvan. Niinpä siinä vaiheessa jo kitaroineen laulamassa ollut Juha Metsäperä (varsinainen namupala nuorelle ja vähän vanhemmallekin tanssinaisväestölle) tarjosi oman soittimensa lainaksi ja alkoi laulaa ilman.

Vaihtoa ei kitara (tai mikrofoni) suostunut hyväksymään, vaan kierto vingutti kaiuttimia aika lailla. Onneksi lopulta palasi kitaristin omakin peli ruotuun, ja homma alkoi taas sujua mallikkaasti.

Yhdistelmää voin suositella kelpo lavayhtyeenä kenelle tahansa.

Puoli yhdeltä alkoi yhdelle jos toisellekin riittää, joten mekin sitten vetäydyimme narikan suuntaan (jouluntoivotushalausten jälkeen). Vielä käsivammainenkin tuli perässä piiiitkään ja lämpimästi halaamaan. Kylläpä jäi hyvä mieli!

Rattoisasti rupatellen palailtiin kotimaisemiin.

Illan saldo, lohdutus/hoivatoimien vuoksi jäi vähäiseksi, mutta yhtään ei keljuttanut: 9/3.