Pesäkalliolle olin päättänyt (ja luvannutkin) mennä.

Jo edellisenä iltana Järvenpäässä oli alkanut taivuttelu Satulinnan suuntaan. Silloin en vielä ajatukselle lämmennyt. Kotiin tultuani sain vielä yöllä asiaa koskevan viestin. Aamupäivällä edelleen asiaan palattiin. Kun sitten jo kolmaskin osapuoli oli paluumatkaoptiota tavoitellen ottanut yhteyttä, rupesin taipumaan. Niinpä viimein iltapäivällä oli tanssiretken suunta vaihtunut pohjoisesta länteen.

Sinne siis Hattulan golfkentän reunalle asetuin -tarkemmin kylläkin Satulinnan parkkiin toisen rivin vasempaan (kentänpuoleiseen) reunaan.

Sisällä havaitsin jälleen tutun aloitushahmon hiippailevan vakipaikalleen kenkiään tanssijärjestykseen entratakseen. Suursuosikkini oli palannut aamujunalla pohjoisesta.
Siitä siis aloitusvalsseille.

Siten näyttikin niin onnettomalta (taivuttelijoitakaan ei näkynyt), että kiipesin yläkertaan, missä vetelin apeana puolen tunnin ajan ananas-breezeriäni. Nyt olin viisaampi, ja jätin nutun niskaani, ettei olisi tullut yhtä vilu kuin edellisellä kerralla..

Puoli yhdeksän jälkeen oli jo tuttujakin tullut (päätaivuttelijaa tosin ei vieläkään näkynyt).

Niinpä pääsin hiljalleen hakuvauhtiin. Tosin kovin arvellen, sillä viimesyksyisen ja varsinkin joulukuisen ajojahdin jälkeen on ollut kovin ikävät tuntemukset tanssipaikoille tullessa. Vihollisleiriinhän sitä joka kerta kokee ekyneensä.

Jokaiseen tuttuunkin ja ennen niin mieluiseen tanssitettavaan on nyt suhtauduttava varauksella, sillä niin kattavia ovat tuo kolmen eri keskustelupalstan kautta, enemmistön ääntä käyttävien, välityksellä tullut julistus ja siihen liittyvät sulkutoimenpiteet olleet, että juuri kenenkänn sijoittumista ritamalinjoilla ei voi enää tietää varmaksi.
Tuosta johtuen jätin nytkin melkoisen monta sellaista hakua suorittamatta, jotka ennen olisivat olleet päivänselvää pässinlihaa.

Kun silti joitakin piti hakea minunkin, yritin keskittyä vähiten todennäköisiin vastustajan joukkoihin liittyneisiin.

Kohtahan se alkoi naisten puolituntinenkin. Magdalena avasi rohkeana tyttönä. Englantia taas runtelin kahden kappaleen ajan. Yritin sitäkin selittää, miksi istun aulassa, vaikka tytön mielestä hakualue on siellä keskilattialla. Ei oikein uskonut, vaikka ne aluetta rajaavat kyltitkin osoitin ja asian perustelin.

No, eipä minua monikaan tuttu siitä ukkopenkistä illan aikana korjannut. Taivuttelussaan onnistunut sentään lopulta ilmaannuttuaan kävi noukkimassa (myöhemmin myöhästyi parikin kertaa).

Paluuoption varannutta yritin hakea, kun tuo lopulta yläkerrasta laskeutui, mutta sain pakit. Sairauteensa vetosi ja siihen, ettei nopeita voi tanssia. Tosin niitä näkyi kyllä muiden kanssa tanssivan. En onnistunut myöhemminkään. Yksin myös ajelin sitten kotiin.

Varsinaisella naistentunnilla hakivat hitaille vain tuntemattomat. Noinhan se aina menee: Kehutaan kyllä, miten kanssani on muka mukavaa niitäkin tanssia, mutta naistentunti sitten kertoo totuuden siitäkin asiasta -nuoremmat miehet niille hitaille napataan.

Kahden suositun yhtyeen illoille tyypillisesti tuli aivan liian täyttä jo ennen yhdeksää.
Jompi kumpi (Varjokuva tai Syke) olisi yksinään tuottanut melkein saman sadon.

Kyösti siinä taas tuli juttelemaan, kun pappapenkissä istuskelin. Orkesterien yhteispelistä musiikin valinnassa ja myös väliaikalevyjen täydentävästä merkityksestä lähinnä keskusteltiin nyt.

Aika pahantuulisena olin jokseenkin koko illan, joten muutamien tanssifiilistä siinä tulin myös madaltaneeksi -sorry.

Danielin luolaa käydään laajalti lukemassa, kuten sain kuulla, kun tanssin aikana kommentoitiin edellisen illan raporttiani. Sana leviää ja puskapuhelin toimii.

Loppuun asti en jaksanut olla, kun koko erästä illan metsästämääni suosikkiani en sitten kuitenkaan saanut kiinni, vaan sekunnilla jälleen kerran myöhästyin.

Klo 00.35 siis kotia kohti.

Illan saldo, murjottelusta johtuen vain: 17/8.