Humppis

Pitkään harkitsin, vastaisinko tähän Kanssatanssijan artikkeliin vai en.

"Se on sen eks.             Kanssatanssija 2008-02-24 9:23
Humppiksen syytä tämä teksti. On laittanut mokoma valokuvan, joka pani ajattelemaan "

Kyseistä kuvalinkkiähän minä en suinkaan juttuuni laittanut. Sinänsä hyvä kuva. Siinä muuten autiolla mäellä seisoo yksinäinen puu ja sen vieressä pienempi -oikeastaan pensas.

Kuitenkin herkästi herneitä nenäänsä vetäville siitä tulee oitis mieleen, että siinä joku suureksi yksinäiseksi itsensä tunteva ei ota huomioon vierellään olevaa, vähäisemmäksi kokemaansa.

No, sitä ei voi välttää. Aina joku loukkaantuu teki mitä tahansa tai jätti tekemättä.

Sitäpaitsi, jollakin tasolla tottahan se myös on -eikä pelkästään minun kohdallani. Kaikki vain eivät asiaa tunnusta tai edes tunnista sitä itsestään (minän suojelukeinoista yksi).


Tätä kohtaa siis lähinnä tässä nyt käsittelen:

"Humppiksen tapa puhua yksinäisyydestään, joskus vihloo. Onko se vain itseironiaa? Kulttuurissamme korostuu sosiaalisuuden merkitys ja se kuinka tärkeää on elämässä ja bisneksessä ihmissuhdeverkottua. Yksinäisyys kertoo siis siitä, että kyseisessä ihmisessä täytyy olla jotain pahasti vialla."

Tuon asianhan olen saanut vuosien varrella muutamankin kerran selittää eri keskustelupalstoilla ja varsinkin yksityisesti ihan uupumukseen asti.

Niinpä ensioletuksena pidin ja edelleenkin katson sen lähtökohtaisesti todennäköisimmäksi, että kyseessä on Suomi24:n tyyppinen trolli -pyrkimys saada minut vastaamaan, jotta tuttavapiiriini kuuluvilla olisi jälleen lisää syytä pudottaa käsitystään minusta entistäkin alemmaksi.

Johan tietysti tanssinetin kansanmoderointisysteemikin takaisi sen, ettei vastaukseni (sisältäisipä se mitä tahansa) siellä pitkään vanhenisi, vaan luiskahtaisi hyvinkin nopeasti roskikseen.

Joka tapauksessa tiedän loukkaantumisia tapahtuvan, vaikka nyt asiaa vain täällä käsittelen.
Lukijoitahan täällä käy moneltakin eri taholta.

No, joka tapauksessa siis taas:

Yksinäisyyteen on periaatteessa samat syyt kuin niin kovin usein asiaa kysyttäessä olen kertonut potentiaalisen kumppanin ominaisuuksille asetettavien kriteereiden osalta:

Nämä kolme perin yksinkertaista siis ovat kyseessä: fiksu, hoikka ja tanssitaitoinen.

Jospa poikkeuksellisesti lähtisinkin nyt purkamaan tuota takaa eteen.

Se tanssitaitovaatimus nimittäin on yksinäisyydenkin osalta ratkaisevassa asemassa. Harrastuksen tiivistyessä tässä jokseenkin kolmentoista vuoden ajan on käynyt niin, että en enää tunne oikeastaan muita kuin tanssijoita.

Niinpä en ole sellaisissa tekemisissä tanssimattomien ihmisten kanssa, että mitään sosiaalisia kontakteja voisi syntyä.

Tanssitaidottomien tai tanssista lainkaan kiinnostumattomien kanssa en siis ole millään tavoin kosketuksissa.

Tanssijoidenkin osalta vain kohtalaisen tanssitaidon (tai sitten erittäin selvästi havaittavissa olevan kehityskelpoisuuden) omaavien kanssa tanssitilanteissakin vain olen tekemisissä.

Ai, että mitä se hoikkuus sitten siinä kriteerinä sosiaalisten suhteiden osalta tekee?

No, selitän: Ruumiinrakenne liittyy monin tavoin asiaan sekä sen ensimmäisen että viimeisen kriteerin kanssa yhteen nivoutuen.

Ensin siihen tanssitaitoon liittyen: Jotta tanssi kanssani sujuisi sillä tavoin, että voisin kokea siitä saavani nautintoa (ja sitä myös tarjoavani), ei siinä oikein mikään saisi tuntua kiusalliselta.

Jos vaikka käsivarteni ei yltäisi kiinteässä otteessa oikeaan (minulle oikeaan) kohtaan tai sitten käsi uppoaisi läskipatjaan kiinteän uuman (tai muunkin vartalon osan) asemesta, olisi tanssinautinto poissa, vaikka teknistä taitoa löytyisi kuinka. Ei minusta myöskään tunnu hyvältä viedä itseäni painavampaa naista.

Siellä toisessa suunnassa sitten tulevat ne kiinnekohdat fiksuuteen.

Olkoonpa miten subjektiivista tahansa (minun omista mieltymyksistänihän tässä kuitenkin on kysymys), en koe oloani mukavaksi, jos joutuisin kaiken aikaa teeskentelemään, ettei minua haittaa tanssiparini tai keskustelukumppanini jokin mielestäni poissulkeva ominaisuus. Reilu ylipainokin on sellainen, joka (minun mielestäni), johtuu aika usein ainakin jonkinlaisesta fiksuuden puutteesta.

Niitä muita puutteita sillä suunnalla sitten onkin melkoisen paljon. Ainakin vajavaiset tai hyvin kapea-alaiset tiedot asioista -siis yleissivistyksen ohuus- haittaavat samalla tavoin. Niin tekevät myös erilaiset liian paljon omista arvoistani poikkeavat eettiset, uskonnolliset ja poliittiset asenteet. Myös kaikenlainen huuhailuun ja muuhun pelkkään uskoon perustuva harhainen käsitys asioista tekee luontevan käyttäytymisen keskustelutilanteissa mahdottomaksi. Olen todella huono teeskentelmään.
Mistään läheisestä toveruudesta saati ystävyydestä ei noilta pohjilta voi olla kysymys.

Mieluummin siis yksin kuin koko ajan miettien, mitä voi sanoa tai tehdä, ettei tulisi tahtomattaan loukanneeksi toisen vakaumusta.

Sitten viimeiseksi ehkä tärkein seikka tuohon fiksuuteen sisältyen: Huumorintajua täytyy olla ja sen pitää olla riittävän kehittynyttä, ettei tarvitse selittää, mikä on jossakin asiassa koomista. Jos vitsin tai vain kevyen huulenkin joutuu selittämään, on pohja poissa.

Tässä palaan tuolla aiemmin heitettyyn kysymykseen itseironiasta.
Mielestäni vapaassa keskustelussa pitää voida käyttää erilaisia sävyjä vaihtelevasti.

Siispä todellisten kipeiden kohtien kanssa yhtä aikaa voi viljellä sarkasmia ja ironiaa ja kaikenlaisia eri tapoja tarinan eteenpäin viemiseksi.

Tarinoita, vaikkakin todellisuuten perustuvia, mutta usein hiukan eri suuntiin väritettyjä, minun tanssipaikkaraporttini ovat.

Ei kai kenenkään tanssi-ilta yhtä ja samaa huumaa ole alusta loppuun tai sitten pelkkää tylsyyttä kaiken aikaa?

Ei minun ainakaan. Kyllä niihin sisätyviin tapahtumiin mahtuvat inhimillisten tunteiden kaikki sävyt ja joskus koko kirjo.

Tanssikokemuksistaan kertoessaan kai melko harva rakentaa väitöskirjaa aiheesta tai edes gradua.


Ja vielä siihen viimeiseen lauseeseen: Tunnustan itsessäni olevan mitä suurimmassa määrin vikaa ja syytä siihen, että olen yksin. Olen valintani tehnyt: Mieluummin yksin kuin sellaisten seurassa, joiden kanssa ei yhteistä aaltopituutta löydy.

Merkilliseksi kehittyneestä asemastani tanssiyhteisössä johtuu, että niidenkään kanssa en voi tekemisissä olla, joiden kanssa synkkaa hienosti. Nimittäin ne kolme kriteeriä täyttävät ovat kaikki joko 20 - 45 vuotta minua nuorempia ja/tai siinä määrin varattuja ja omien tuttaviensa, kavereidensa ja ystäviensä kanssa kiinteässä yhteydessä, ettei siihen olisi mitään mahdollisuutta kiilata, vaikka haluaisikin.

Koska sekä yksityisesti että varsinkin useallakin keskustelupalstalla on paheksuttu varsin rankasti jo sitäkin, että tanssin itseäni aivan liian paljon nuorempien kanssa, olisi vallan tolkuttoman huonoa käytöstä (törkeätä suorastaan), jos yrittäisin kyseisten henkilöiden kanssa olla missään tekemisissä tanssilattian ulkopuolella.