Humppis                                           Sunnuntai  03.02.2008

Aurinkoiseksi kirkastunut, kovatuulinen sunnuntaipäivä meni edelleen univelan turruttamana. Lenkille toki sentään pakottauduin, ettei ihan unenpöpperöisenä olisi tarvinnut ajamaan lähteä. Kyytiläinenkin nimittäin toimitettiin mukaani itäisestä naapurikaupungista tuotuna.

Kuivaa ja nyt jo aurattua vanhaa tietä mukavasti (vaikkakin aurinkoläpät alhaalla) Mäntsälään. Siitä sitten moottoritielle ja Järvenpää P:sta ulos taas sekä Haarajoelle kyytiläinen kotiinsa.

Oli ollut tarkoitus siinä kahvitella (runebergintortutkin kuulemma valmiina), mutta aiemmin päivällä oli tullut avunpyyntö pääkaupungista. Miellelläni siihen vastasin, joten jatkoin kahvittelematta matkaa etelään ja noukin pitkästä aikaa tutun kyyditettävän mukaani Puistolasta.

Jokseenkin ajoissa ehdittiin perille ja melkein vakiopaikasta löytyi autollekin tila.

Joukkoa oli jo runsaanlaisesti paikalla ja tanssit täydessä käynnissä.

Sekaan vain. Tai ei ihan suoraan, sillä kahviossa erään pikkupirtelöisen (nyt käkkäräpäiseksi muuntautuneen) kävin ensin halaamassa. Tämä sen sitten palkitsikin naistenhaulla jenkkailoittelulla.

Kuten selvää olikin, tuttua väkeä oli enemmistö paikallaolijoista. Vakitanssitettaviakin kymmenittäin tietysti. Olisikohan kaikkiaan ollut kuutisensataa koko asiakaskunnan vahvuus viiteen mennessä.

Ensimmäiseksi haettavakseni valitsin pitkästä aikaa näköpiiriin ilmestyneen Neitoperhon. Kesällä varmaan viimeksi yhdessä tanssittiin.

Siitäpä tuo lähti liikkeelle mukavasti, mutta nopeasti iski jano ja samalla myös naisten puolituntinen, joten kahvioon ja kovaa. Sielläpä sainkin keskusteluseuraa oitis ja matkaseurankin juomaseuraksi myös. Tämä olikin nopeampi oman annoksensa kanssa, joten jouduin nielaisemaan loppulonkerot melkein väärään kurkkuun, kun tuli komento tanssimaan.

Siihenpä se naisten puolikas päättyikin, ja alkoi oma ahkerointivuoro taas.

Varsin pian kuitenkin kävi selväksi, ettei minulle melkeinpä pakkomielteeksi muodostuneesta täsmähakemisesta mitään tule, joten muutaman kerran pahasti petyttyäni palasin kahvioon ja kävin laskiaispullan kimppuun.

Sielläpä se sitten aika kului sen verran pitkään, että takaisin saliin palatessani jouduinkin jo heti luiskan suulla toteamaan naistentunnin alkaneen. Kiertosuuntaan tanssijoiden mukana kävellen pyrin orkesterikorokkeen tuntumaan, mutta napattiin siitä tangolle oitis. Ainoa edellisiltana tanssitamistani ja nyt paikalla olleista asialla. Niiden tangojen jälkeen suuntasin mainitsemalleni tavoitealueelleni, minne juutuinkin sitten istuskelemaan (hetkeksi tosin vain).

Itse korokkeelle istuminen tuotti näkyvyyden kautta herkullisa hedelmiä: illan ainoat salsastkin pääsin juuri haluamani kanssa sillä tavoin tanssimaan.

Suuresta väkimäärästä huolimatta ei isompia vaikeuksia liikkumisessa ollut. Hitaille valsseillekin löytyi aukko pivotia varten keskeltä salia useankin kerran.

Aivan loppuilta sitten kyllä tuotti pettymyksiä monellakin tavoin, kuten esimerkiksi, kun "Oikeesti" pareineen jäi tanssimatta (kohteet katosivat, joten istahdin).

Nopeille haikailemani oli myös jo häipynyt. Onneksi ne Finkkujen kaksi loppuillan vilkasta pääsin toisen (vakiokumppani niille jo) kanssa pinttämään.

Encoret olivat sitten taas teatteria, kun pojjaat piti taputtaa ja tömistää kummallekin kappaleelle erikseen sisään uudelleen.

Tappiin asti siis olin: 20.45 pois.

Evästystäni en saanut enää lainkaan kiinni. Kävikin sitten ilmi, että kyyti oli vaihtunut. Yksin lähdin siis ajelemaan kotia kohti kovassa lumipyryssä.

Noin helposti se kuitenkaan ei hoitunut, sillä pian kävi ilmi (puhelu tuli), että laukku oli jäänyt autooni. Niinpä suoritettiin asian vaatimat toimenpiteet Tuuliruusun parkkialueella.


Siitä eteenpäin loppui lumisadekin, ja lähes kuivaa motarin oikeata kaistaa sain ajella kotiin päin. Vasta täällä ihan Jokimaalta keskustaa kohti oli tuppuraista, kun aurauskalusto ei kaikkialle heti kerkiä.

Mitenkään erityisen hyvää saldoa en saanut kasaan, mutta tällaisen nyt kuitenkin: 15/8.