J. Kemppisen blogissa Tino Rossi kirjoitti... 28.2.08 >Ja samalla osoittaa makasiinien ongelma. Tuskin siihen todellisuudessa mitään merkillistä kohoaa.

Tämä on minusta laajemminkin todellinen ongelma. Etukäteen tiedetään että mistään uudesta alueesta tai kalliista talosta ei taatusti tule mitään erikoista tai kaunista. En usko että kyse on pelkästä asennevammasta tai tottumisesta. Uudet rakennukset vain ovat mitättömiä ja kovin vaatimattoman oloisia.

Silloin kun työvoima oli orjamaisen halpaa tehtiin massiivisia ja kauniita kivirakennuksia. Kirkoissa tuon huomaa parhaiten. Paljonkohan se kustantaisi ja aikaa kuluisi jos suurkirkon kaksoiskappale rakennettaisiin Hyvinkäälle? (sen nykyisen modernin tilalle)

Käsityön lisäksi syitä siihen, miksi vanhat rakennukset, varsinkin kirkot, ovat erilaisia kuin nykyiset, olivat rahoitus ja rakennusaikataulu. Arkkitehdeille ja vapaamuurareille maksettiin työhön käytetystä ajasta. Urakkapalkasta tai tarjouskilpailusta ei ollut kukaan kuullutkaan. Aikataulu oli myös väljä ja venyvä. 20 - 30 vuotta ei ollut kovin pitkä aika kirkon rakentamiseen. Merkittävien kirkkorakennusten pystyttäminen kesti vielä huomattavasti pitempäänkin, jopa satoja vuosia.

(RAKENNUS)TAITEESTA
Viljava seutu antoi liika ruokaa, mikä toi liikaa väkeä ja vaurautta, väki piti hallita, ottaa puhti pois ja näännyttää sekä köyhdyttää verojen avulla, jottei se alkanut kapinoimaan tai pullikoimaan johtajiaan vastaan. Isot rakennustyömaat sitoivat suuria määriä väkeä. Siis rakennettiin jumalille (kuninkaille) hautapyramideja ja temppeleitä, koska tavallisten kuuliaisen ihmisten piti elää vaatimattomasti köyhänä näännyttävässä työnteossa. Näin kansa ei ehtinyt miettimään omaa surkeaa maallista tilaansa, vaan toivo oli suunnattu korkeampiin asioihin. Rutiköyhää, näliintynyttä ja keisarin kädestä syövää kansaa oli paljon helpompi johtaa kuin äveriäitä vallanhimoisia patriiseja.

Kyllä johtajat ovat aina tienneet missä mennään. Vääräleukaisena tunnettu keisari Tiberius kuolinvuoteellaan totesi loppusanoinaan, että tunnen tulevani jumalaksi (eli pisti viime töikseen halvalla sen aikaista jumaluskontoa). Jumalillehan temppelit rakennettiin silloinkin eli keisarivainaa sai ansaitsemansa kunnon hautakammion.

Jumaluus on vanhastaan ollut käyttövoima. Kun jumaliksi tarkoitetut puu- ja kivipökkelöt eivät toimineetkaan kuten kunnon jumalan tuli toimia, niin ne on tarvinnut julistaa sitten taideteoksiksi, koska ei ole haluttu tai pystytty hävittämäänkään niitä muutoinkaan. Sama koskee vähän rakennuksia. Halutaan tyhjän päiten jumalallista monumentaalisuutta, kun uskotaan hourupäitä arkkitehteja. Harva kuuluisa arkkitehti puhuu käyttötarkoituksesta yli 10%:a kokonaisajastaan esitellessään projektiaan. Kyllä immateriaaliset arvot pyörivät päällimmäisenä. Harva uskaltaa sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita!

Tuosta Kaminiiton alkupuolen tekstistä tuli mieleen kysymys. Onko niin että heimoista seuraavassa suuremassa byrokratiarakenteessa, valtakunnassa, olot erosivat myös siinä mielessä, että päälliköiden tarvitsimien halpahintaista työtä tekevien palvelijoiden ja erikoistuneiden käsityöläisten lisäksi oli tarjolla sopivia töitä myös orjille, joita tyypillisesti hankittiin ryöstöretkillä. Tälläisiin hyökkäyssotiin sitten uskontoon erikoistuneet ammattimiehet, papit, keksivät hyvät argumentit.

Eikö valtakunnan erottavin taloudellinen piirre ole se, että siinä on luovuttu ryhmien ja heimojen käyttämästä vastavuoroisesta vaihdosta, eli tuli tuo uusi järjestelmä, taloudellinen uudellenjakaminen. Yksinkertaisimmillaan kai siinä päällikkö saa sadonkorjuun aikaan viljaa jokaiselta viljelijältä, minkä jälkeen hän pitää juhlat ja tarjoaa leipää, tai varastoi viljan ja jakaa sitä sadonkorjuun välissä. Kun suuri osa maallikoilta saaduista tavaroista jäi jakamatta uudelleen ja päällikön sukulaiset, käsityöläiset ja muu byrokraatisto pitivät ja kuluttivat ne, tuli uudelleenjakamisesta pakkovero, eräänlainen verojen edeltäjä. Ne ilmaantuivat sitten, kun päälliköt alkoivat vaatia maallikoilta sekä tarvaroita että julkisten rakennusten rakennustöitä. Eihän kaikki julkiset hankkeet kuitenkaan olleet noita mahtailevia rakennuksia, vaan tehtiin myös esimerkiksi maallikoita hyödyttäviä kastelujärjestelmiä. Kuitenkin tästä lienee alkanut kaikkien yhteiskuntien perusongelma, jossa pahimmillaan häpemättä kleptokratiassa siirretään nettovarallisuutta maallikoilta ylemille luokille.

Valtakunnissa oli kai myös se ongelma että ihmiset joutuivat ensimmäistä kertaa historiassaan kohtaamaan muukalaisia säännöllisesti ja yrittämättä tappaa heitä. Heimoissa oli veri- ja avioliittositeet, joten sisäiset kiistat olivat olleet jotenkin hallittavissa. Ongelman osaratkaisu valtakunnissa lienee ollut, että yksi ihminen, päällikkö sai yksinoikeuden voimankäyttöön.

Miksi vielä nytkin me maallikot siedämme ankaran työmme hedelmien siirron kleptoraateille? Tätä on tainneet pohtia monet teoreetikot Platonista Marxiin ja hänen jälkeenkin.