Ei minun tietystikään ollut tarkoitus lähteä minnekään -eihän koskaan. Paikat kipeinä vielä viikonlopun jäljiltä ja vakaa päätös toimumisjaksosta perjantaihin asti eivät näköjään riittäneet estämään sitä, että kuitenkin tulin tuupanneeksi nimeni ”Minne menossa” -palstalle myös Presidentti Clubin kohdalle samalla, kun merkkasin perjantain ja sunnuntain Järvenpäähän. Heikko luonne!

Väsyksissä edelleen kehnosti (mutta onneksi lyhyesti) nukuttujen öiden jäljiltä ei tuntunut ollenkaan järkevältä lähteä ajamaan yli sadan kilometrin päähän ja vielä yöllä takaisinkin.

Sinne vain kuitenkin oli mentävä.

Suhteellisen rauhallisen liikenteen seassa (erään ylinopeudella ohittaneen maasturin pyörästä tosin napsahti kivi aika ikävästi tuulilasiin) ja kuivahkossa kelissä ajelin Kehä III:lle asti vanhaa tietä. Siitä sitten jo moottoritielle ja aika haipakkaa perille, sillä aikataulu ei sittenkään ollut niin väljä kuin olin luullut.

Tosin parkkipaikka löytyi nyt siitä parlamentin katveesta ihan jonon ensimmäisestä ruudusta, joten kävelymatkaa tihkusateisessa Helsingin illassa ei tullut kuin vähän toistasataa metriä.

Sisällä oli jo täysi meno päällä (kurssilaisia lattia täynnä). Baaritiskin äärelle työnnyin juomaa tilaamaan. Samalla jo kuitenkin aineellistui viereeni mitä ihanin ilmestys (mustaleski teemana tällä kertaa) hakuaikein. Pyysin hetken odottamaan, että saan tilauksen tehdyksi. Toimitusta odotellessa kylläkin tanssahtelimme siinä tiskin äären matolla. Maksu kävi samaan tahtiin.

Villatakki oli kylläkin seuraavaksi käytävä paiskaamassa kaiteelle, sillä kovin kuumaksi oli jo tunnelma salissa ehtinyt. Olin nimittäin kuvitellut, että istuskeluksi ilta paljolti menee, joten poikkeuksellisesti pidin kyseisen vaatekappaleen ylläni enkä luovuttanut sitä narikkaan.

Aika tavalla hikiseksihän tuota jo ennen Sykkeen ilmestymistä ehti tulla yksi jos toinekin -siitäkin huolimatta, että nyt taas toimi kessuakvaarion ympäristön ilmastointi. Riittäävän viileätä oli sillä puolen, joten enin osa illasta tulikin taas siellä vietetyksi.

Tässä kohdin katson aiheelliseksi kertoa sille huolestuneelle kaksinelosen tarkkailijalle, joka taannoin arveli suosikkitanssitettavani joutuneen poistumaan aivan liian aikaisin Satulinnasta minun liiallisten hakujeni vuoksi (silloin neljä), että tuo ensimmäinen hakija oli juuri se sama neitonen. Toisenkin kerran vielä haki ja sitäpaitsi pyysi kahdesti jatkotkin. Yhteensä kymmenkunta kappaleparia tuli yhdessä tanssituksi. Lopuksi vielä tuli erikseen hyvästelemään ennen lähtöään. Siispä teidän kannattaisi joskus paneutua hiukan tarkemmin aktiivitanssijoiden sosiaalisiin suhteisiin ennen kuin laittelette julkisuuteen pieleen meneviä spekulaatioitanne.

Seuraava hakijakin, joka tarttui jo puolessa välissä palautusmatkaa hihaani, kuuluu nykysuosikkeihini. Sorea saksatar oli jälleen elementissään ja liikkuu jo Pressallakin kuin kala vedessä. Kolme kappaleparia tuli hänenkin kanssaan tanssituksi. Noista yhdelle hain itse.

Tuttujen tanssijoiden määrä ei nyt ollut ihan samaa luokkaa kuin se parhaimmillaan Clubilla on ollut, mutta tanssitettavista ei silti todellakaan ollut pulaa. Ei siltikään, vaikka kevään merkkejä olikin näkyvissä, ja useampiakin pareja oli syntynyt.

Ilmeisesti vähemmän tanssiville torstaisen työpäivän lähestyminen oli jarruna viipymiselle, sillä reippaasti ennen puolta yötä rupesi olemaan jo jokseenkin autiota. Vain tositanssijoita (ja lisäksi pari myöhään tullutta, vähemmän liikunnallista ja liikkeitään hallitsematonta paria) oli enää asialla. Tilaa siis viimeisen tunnin ajan riitti.

Tilaa tosin tehtiin myös omatoimisesti Taitrin kanssa tupakkiakvaarion viereisen käytävän perukoille cha chan aikana siirtämällä neljä kuutiomaista jakkaraa pois lattialta. Muuten oli reitti liian kapea.

Niillä kolmella tuoli/pöytäryhmällä siinä akvaarion seinustalla en ole koskaan ketään nähnyt, joten ainakaan keskiviikkoisin niitä ei siinä tarvittaisi tilaa viemään. Ehkä niiden siirtely toisiin tiloihin kuitenkin olisi liian työlästä talolle.

Toinen parannettava kohde siellä samassa tilassa olisivat ne monitorit (tai ehkä kamera, joka kuvaa stagen tapahtumia). Kuvan laatu nimittäin on todella heikko. Kohdevalot tosin asettavat automaattisten kameroiden emissiolle aiheuttamallaan rankalla kontrastilla melkoisen haasteen.

Varsin väsyksissä lopettelin (niin tekivät jokseenkin kaikki loputkin) kello 00.25.

Illan saldo ravintolasellaiseksi vallan mainio: 15/7.

Kannatti sitten kuitenkin mennä.

Vesisateessa autolle ja kotia kohti. Muutamaankin kertaan sade yritti vaihtua vedestä rännäksi, mutta onneksi ei ihan tosissaan. Kotimatka oli riittävän raskas muutenkin.

Melkein loppuun asti kuitenkin pysyin hereillä. Vasta Renkomäen ja Jokimaan välillä katkesi taju. Sylviakodin kohdalla olevan liikenteenjakajan reunaa kävin hipaisemassa, kun nukahdin sekunnin sadasosan ajaksi juuri sillä kohdin. Kyseisen jakajan olen ohittanut onnistuneesti satoja kertoja. Vahinkoa ei toki syntynyt tälläkään kerralla.

Kotona siis kahden paikkeilla, mutta sitten ei taas unta enää ollutkaan helppo saada aikaiseksi.

Vajaaksi jäi siis viimeyökin: kuudelta heräsin.