Humppis                                   Sunnuntai 23.3.2008            

Toinen pääsiäispäivä

Satulinnassa siis taas, ja nyt ihan raatona jo liikkeelle lähtiessä.
Fyysisen raihnaisuuden lisäksi oli henkisen puolen matalapaine taakkana niskassa. Univelka nimittäin lisääntyi taas roimasti, ja kaksikin mielitanssitettavaa näytti jäävän illasta puuttumaan. Toisen kohdalta asia jopa soitolla varmistuikin. Toinen sentään tuli sittenkin vaikka ei soittanutkaan.

Sinne sitä kuitenkin koko päivän jatkuneen lumisateen sekaan piti silti työntyä. Nuukuuskin syynä: edellisiltana maksettua tuplalippua ei ollut varaa jättää käyttämättä.

Nyt ei ollut juttuseura mukana, joten matka tuntui pidemmältä. No, oli kelikin kehnompi, joten samaan kilometrimäärään kului nyt kymmenen minuuttia enemmän aikaa kuin perjantaina. Perillä siis olin vasta viittä vailla kahdeksalta, mutta autoja ei ollut läheskään yhtä paljon kuin edellisiltana oli jo reilusti ennen ovien aukeamista.

Sisällä olikin autiota kuin Kainuussa 70-luvulla. Ei ollut kainuulainen tanssitettavakaan vielä tullut. Ilmaantui kyllä myöhemmmin ja sai runsaasti ansaitsemaansa kyytiä -muiltakin kuin minulta.

Sensijaan edellisillan alkuasetelma oli voimassa siltä osin, että näytti olevan odotettavissa istuskelua yli ensivalssien ainakin.

Väärin luultu!

Suloinen pikku toipilas ilmestyi kylkeeni kiinni. Varovasti mentiin neljän kappaleen verran.

Tulihan sitä tuttua väkeä sitten, vaikka vähän tipotellen kyllä. Edellisillan tuplalippujen ostajiakin muutama aineellistui, joten mitään hätää ei ollut.

Siinä puolisen tuntia verryttelin noiden (ja yhden poissa pidempäänkin olleen) kanssa ja sitten kiipeilypuuhiin taas: Hurmioon.

Yksin luulin istuskelevani siellä, vaan orkesterikorokkeen yläpuolella olevaan perukkaan kuuluvasti kohta kutsuttiin. Sinnepä sitten. Komeasti resonoi käytävän se pää jo levyjenkin aikana (niin: levymusaa tuli vartti). Millaistahan mahtoi olla, kun Jetsetters pääsi ääneen. Noilla nimittäin oli tavallistakin kovemmat volyymit käytössään.

Kahvia ryystäessäni sain seuraani Mäkimattilan Kyöstin, joka kertoi poikien käyttävän heidän PA-laitteitaan, joissa on säädöt heidän tarpeidensa mukaan. No, kuului ainakin. Kyösti siitä kyllä melko pian lähti, kun ei kuulemma edes omia ajatuksiaan mekkalassa kuullut.

Fanitytöt kyllä näkyivät tykkäävän -nekin pikkuiset jotka majailivat orkesterikorokkeen alla komerossa. Harvinaisen paljon pienikokoista väkeä olikin Janin fanikunta tällä kerralla. Näytti jo, että smurffikansa on vallannut Satulinnan. Taitavia tanssijoitakin joukossa . Ei se koko...

Pöytäseura kun kaikkosi sieltä Hurmiosta alakertaan, siirryin pikkuparketin äärelle tarkistamaan panelirakotilanteen. Melkein ummessa olivat.

Alashan siitä oli lopulta lähdettävä. Hakijoita olikin jo koolla melkoisesti.
Seuraansa pyytänyt supersalamatypykkäkin tempaisi vaarin hitaille valsseille.

Myöhemmin kovasti kovisti minua olemaan kirjoittamatta, että muka oli pakittanut, kun häntä kerran siitä peilin edestä hain. Oikein fyysisellä väkivallalla tehosti vaatimustaan. Pelotti!

He he: Juomaan oli menossa, eikä siksi lähtenyt sillä kertaa mukaan. Muuten kyllä näkyi vauhtia piisaavan. Toki tanssittiin myöhemmin, kun (vetoavasta pyynnöstään -jopa suoranaisesta vaatimuksestaan) häntä hain.

Soittamatta jättänyt (unohti) ilmaantui myöskin. Halittiin ja tanssittiin. Lupasi pitää minut puhelinpalveluna hereillä kotimatkan ajan ja niin myös teki.

Kovin oli rautalankavoittoinen pääsiäinen tämä, kun kahtena iltana peräkkäin oli rankkaa kitaramusaa tarjolla kahden yhtyeen voimin.
Korvat soivat ja pohkeet ovat jumissa.

Kuuteen viimeiseen tanssimaani kappaleeseen mahtui kaksi twistiä ja kaksi rokkia (Liisan koira mm.), joten Jetsetterin viimeistä settiä en jäänyt enää odottelemaan, vaan poistuin Varjokuvan poistuessa estradilta jo korvianikin säästääkseni. Niin teki moni muukin.

Aika nostalgisia kappaleita tosin noille J&J:n seteillekin muutama sattui -kaksi ihan oikeasti tanssittavaa haikeata hidastakin.

Ihan yhtä huimaan tulokseen en päässyt kuin perjantai-iltana, mutta ei siihen olisi kuntokaan riittänyt.

Naisten pienemmän aktiivisuuden piikkiin tosin laitan valtaosan tuosta saldon alenemisesta.

Näin meni: 25/7. Siis kymmenen hakua naisilta vähemmän kuin edellisiltana. Itse hoidin leiviskäni jälleen resurssini ylittäen.

Vaan eipä se määrä, vaan laatu. Alussa haikeilemani puutostila ei toteutunut, vaan nauttia sain ihan riittävästi siitäkin suosikkiseurastani, jota ilman luulin jääväni.

Myös harvinaista herkkua pääsin haukkaamaan, kun vain kerran tänä talvikautena aiemmin Satulinnassa olin erään eniten avostamiini kuuluvan taiturin tavoittanut ja toisen ihan ihmeekseni Pesäkalliolla. Nyt käytin tilaisuutta häikäilemättä hyväkseni ja hain kahdesti.

Edellisillan eniten tanssittamaani nytkin ahkerimmin parketilla pyöritin -erikoisefektikin vielä ilmeni muutenkin vireätä mielenkiintoa kohottamaan.

Jopa muinoin paljonkin, vaan viime vuosina ei juuri lainkaan, tanssittamani taiturin havaitsin ilmaantuneen paikalle. Kerran sain kiinni. Siinä kohdin tosin arvioin väärin kykyni, sillä sattuivat tulemaan kaksi nopeata rockabilly-kappaletta, jolle musiikin lajille rakennetusta tilaisuudesta tuo oli juuri tullut. Toki tiesin rockia opettavankin. Hurtissa hengessä mentiin vaikka taajaan tipahtelinkin kuin eno veneestä.

Janin ja Jetsettersien musiikista sain eniten irti siinä aulan ukkopenkissä istuen, kun oli tilaisuus seurailla r'n's-mestareiden menoa muutaman kappaleen ajan. Ihmeen erilaisia variaatioita täsmälleen saman musiikin tulkintaan tanssin keinoin saadaan neljän parin voimin ilman, että yksikään niistä täysin erilaisista ja eri nopeuksisista olisi riidellyt soivan musiikin kanssa. Persoonat tulivat hyvin esille. Niinhän se, kun ovat osaajat asialla. Pelkkiä mitalisteja ja valmentajiahan siinä taituroikin.

Naapurimaan mestarismieskin kävi asiaa seurailemassa. Melko matalalla profiililla muuten kyllä näyttäytyi.

Tasan yhdeltä siis poistuin nyt jo lumisateettomaan yöhön. Auton päällä tosin kinos kyllä lepäsi. Samaa tavaraa oli tielläkin, mutta onneksi vain enimmäkseen kaistojen välissä. Pöllysi kyllä kovasti, kun joku meni ohi. Harvassa vain olivat ohittajat siihen aikaan yöstä.

Kuukin tuli ihan loppumatkasta pilkistämään pilviharson läpi.

Hattulasta Hämeenkoskelle edetessäni jouduin havaitsemaan, että uni pyrki valtaamaan olemukseni. Onneksi kuitenkin juuri oikeaan aikaan rupesi känny pomppimaan ja vilkkumaan kojelaudan lokerossa. Hereilläpitäjä (hymyvahti myös) oli päässyt linnasta ulos ja autoonsa. Luvattu puhelu siis tuli ja jatkui aina kotipihaan asti. Ei nukuttanut enää yhtään.

Saldo siis jäi seitsemän (ja puolen) kappaleparin verran matalammaksi kuin edellinen, mistä tosiaankin naistenhaun putoaminen 17:sta 7:ään aikaansai tuon ilmiön. Itsehän ahkeroin hakupuuhissa jopa enemmän kuin perjantaina.

Nyt en sitten tanssinut ainoankaan tuntemattoman kanssa.