Humppis Sunnuntai 23.3.2008
Toinen pääsiäispäivä
Satulinnassa siis taas, ja nyt ihan raatona jo liikkeelle lähtiessä.
Fyysisen raihnaisuuden lisäksi oli henkisen puolen matalapaine taakkana
niskassa. Univelka nimittäin lisääntyi taas roimasti, ja kaksikin
mielitanssitettavaa näytti jäävän illasta puuttumaan. Toisen kohdalta asia jopa
soitolla varmistuikin. Toinen sentään tuli sittenkin vaikka ei soittanutkaan.
Sinne sitä kuitenkin koko päivän jatkuneen lumisateen sekaan piti silti
työntyä. Nuukuuskin syynä: edellisiltana maksettua tuplalippua ei ollut varaa
jättää käyttämättä.
Nyt ei ollut juttuseura mukana, joten matka tuntui pidemmältä. No, oli kelikin
kehnompi, joten samaan kilometrimäärään kului nyt kymmenen minuuttia enemmän
aikaa kuin perjantaina. Perillä siis olin vasta viittä vailla kahdeksalta, mutta
autoja ei ollut läheskään yhtä paljon kuin edellisiltana oli jo reilusti ennen
ovien aukeamista.
Sisällä olikin autiota kuin Kainuussa 70-luvulla. Ei ollut kainuulainen
tanssitettavakaan vielä tullut. Ilmaantui kyllä myöhemmmin ja sai runsaasti
ansaitsemaansa kyytiä -muiltakin kuin minulta.
Sensijaan edellisillan alkuasetelma oli voimassa siltä osin, että näytti olevan
odotettavissa istuskelua yli ensivalssien ainakin.
Väärin luultu!
Suloinen pikku toipilas ilmestyi kylkeeni kiinni. Varovasti mentiin neljän
kappaleen verran.
Tulihan sitä tuttua väkeä sitten, vaikka vähän tipotellen kyllä. Edellisillan
tuplalippujen ostajiakin muutama aineellistui, joten mitään hätää ei ollut.
Siinä puolisen tuntia verryttelin noiden (ja yhden poissa pidempäänkin olleen)
kanssa ja sitten kiipeilypuuhiin taas: Hurmioon.
Yksin luulin istuskelevani siellä, vaan orkesterikorokkeen yläpuolella olevaan
perukkaan kuuluvasti kohta kutsuttiin. Sinnepä sitten. Komeasti resonoi
käytävän se pää jo levyjenkin aikana (niin: levymusaa tuli vartti). Millaistahan
mahtoi olla, kun Jetsetters pääsi ääneen. Noilla nimittäin oli tavallistakin
kovemmat volyymit käytössään.
Kahvia ryystäessäni sain seuraani Mäkimattilan Kyöstin, joka kertoi poikien
käyttävän heidän PA-laitteitaan, joissa on säädöt heidän tarpeidensa mukaan. No,
kuului ainakin. Kyösti siitä kyllä melko pian lähti, kun ei kuulemma edes omia
ajatuksiaan mekkalassa kuullut.
Fanitytöt kyllä näkyivät tykkäävän -nekin pikkuiset jotka majailivat
orkesterikorokkeen alla komerossa. Harvinaisen paljon pienikokoista väkeä
olikin Janin fanikunta tällä kerralla. Näytti jo, että smurffikansa on
vallannut Satulinnan. Taitavia tanssijoitakin joukossa . Ei se koko...
Pöytäseura kun kaikkosi sieltä Hurmiosta alakertaan, siirryin pikkuparketin
äärelle tarkistamaan panelirakotilanteen. Melkein ummessa olivat.
Alashan siitä oli lopulta lähdettävä. Hakijoita olikin jo koolla melkoisesti.
Seuraansa pyytänyt supersalamatypykkäkin tempaisi vaarin hitaille valsseille.
Myöhemmin kovasti kovisti minua olemaan kirjoittamatta, että muka oli
pakittanut, kun häntä kerran siitä peilin edestä hain. Oikein fyysisellä
väkivallalla tehosti vaatimustaan. Pelotti!
He he: Juomaan oli menossa, eikä siksi lähtenyt sillä kertaa mukaan. Muuten
kyllä näkyi vauhtia piisaavan. Toki tanssittiin myöhemmin, kun (vetoavasta
pyynnöstään -jopa suoranaisesta vaatimuksestaan) häntä hain.
Soittamatta jättänyt (unohti) ilmaantui myöskin. Halittiin ja tanssittiin.
Lupasi pitää minut puhelinpalveluna hereillä kotimatkan ajan ja niin myös teki.
Kovin oli rautalankavoittoinen pääsiäinen tämä, kun kahtena iltana peräkkäin
oli rankkaa kitaramusaa tarjolla kahden yhtyeen voimin.
Korvat soivat ja pohkeet ovat jumissa.
Kuuteen viimeiseen tanssimaani kappaleeseen mahtui kaksi twistiä ja kaksi
rokkia (Liisan koira mm.), joten Jetsetterin viimeistä settiä en jäänyt enää
odottelemaan, vaan poistuin Varjokuvan poistuessa estradilta jo korvianikin
säästääkseni. Niin teki moni muukin.
Aika nostalgisia kappaleita tosin noille J&J:n seteillekin muutama sattui
-kaksi ihan oikeasti tanssittavaa haikeata hidastakin.
Ihan yhtä huimaan tulokseen en päässyt kuin perjantai-iltana, mutta ei siihen
olisi kuntokaan riittänyt.
Naisten pienemmän aktiivisuuden piikkiin tosin laitan valtaosan tuosta saldon
alenemisesta.
Näin meni: 25/7. Siis kymmenen hakua naisilta vähemmän kuin edellisiltana. Itse
hoidin leiviskäni jälleen resurssini ylittäen.
Vaan eipä se määrä, vaan laatu. Alussa haikeilemani puutostila ei toteutunut,
vaan nauttia sain ihan riittävästi siitäkin suosikkiseurastani, jota ilman
luulin jääväni.
Myös harvinaista herkkua pääsin haukkaamaan, kun vain kerran tänä talvikautena
aiemmin Satulinnassa olin erään eniten avostamiini kuuluvan taiturin
tavoittanut ja toisen ihan ihmeekseni Pesäkalliolla. Nyt käytin tilaisuutta
häikäilemättä hyväkseni ja hain kahdesti.
Edellisillan eniten tanssittamaani nytkin ahkerimmin parketilla pyöritin
-erikoisefektikin vielä ilmeni muutenkin vireätä mielenkiintoa kohottamaan.
Jopa muinoin paljonkin, vaan viime vuosina ei juuri lainkaan, tanssittamani
taiturin havaitsin ilmaantuneen paikalle. Kerran sain kiinni. Siinä kohdin
tosin arvioin väärin kykyni, sillä sattuivat tulemaan kaksi nopeata
rockabilly-kappaletta, jolle musiikin lajille rakennetusta tilaisuudesta tuo
oli juuri tullut. Toki tiesin rockia opettavankin. Hurtissa hengessä mentiin
vaikka taajaan tipahtelinkin kuin eno veneestä.
Janin ja Jetsettersien musiikista sain eniten irti siinä aulan ukkopenkissä
istuen, kun oli tilaisuus seurailla r'n's-mestareiden menoa muutaman kappaleen
ajan. Ihmeen erilaisia variaatioita täsmälleen saman musiikin tulkintaan
tanssin keinoin saadaan neljän parin voimin ilman, että yksikään niistä täysin
erilaisista ja eri nopeuksisista olisi riidellyt soivan musiikin kanssa. Persoonat
tulivat hyvin esille. Niinhän se, kun ovat osaajat asialla. Pelkkiä mitalisteja
ja valmentajiahan siinä taituroikin.
Naapurimaan mestarismieskin kävi asiaa seurailemassa. Melko matalalla
profiililla muuten kyllä näyttäytyi.
Tasan yhdeltä siis poistuin nyt jo lumisateettomaan yöhön. Auton päällä tosin
kinos kyllä lepäsi. Samaa tavaraa oli tielläkin, mutta onneksi vain enimmäkseen
kaistojen välissä. Pöllysi kyllä kovasti, kun joku meni ohi. Harvassa vain
olivat ohittajat siihen aikaan yöstä.
Kuukin tuli ihan loppumatkasta pilkistämään pilviharson läpi.
Hattulasta Hämeenkoskelle edetessäni jouduin havaitsemaan, että uni pyrki
valtaamaan olemukseni. Onneksi kuitenkin juuri oikeaan aikaan rupesi känny
pomppimaan ja vilkkumaan kojelaudan lokerossa. Hereilläpitäjä (hymyvahti myös)
oli päässyt linnasta ulos ja autoonsa. Luvattu puhelu siis tuli ja jatkui aina
kotipihaan asti. Ei nukuttanut enää yhtään.
Saldo siis jäi seitsemän (ja puolen) kappaleparin verran matalammaksi kuin
edellinen, mistä tosiaankin naistenhaun putoaminen 17:sta 7:ään aikaansai tuon
ilmiön. Itsehän ahkeroin hakupuuhissa jopa enemmän kuin perjantaina.
Nyt en sitten tanssinut ainoankaan tuntemattoman kanssa.
Kommentit