Fanittamani Manga-asiantuntijan ja eksoottisten tapahtumien kirjoittajan Jari Lehtisen isä kuoli äskettäin. Otan osaa ja siteeraan pätkän häneltä juuri ilmestyneestä tiivistelmästään osan.

Lääketieteen tohtori Kari Lehtinen syntyi 1944 sodan vielä kestäessä. Hänen vanhempansa olivat lahtelainen sähköteknikko, viestimies ja 70-prosenttinen sotainvaliidi, sekä savolainen merkonomityttö, omaa sukua Kääriäinen, rautatieläisen tytär, jonka äiti osasi hädin tuskin lukea ja kirjoittaa. Isoäidin veljistä ja heidän pojistaan tuli aikanaan professoreja ja tohtoreita. 2000-luvun Suomessa on hyvin vaikeaa kuvitella, että vastaava sosiaalinen nousu olisi enää mahdollista.

Koska isä oli valmistettu pula-ajan aineista, hän pienenä torjui puutostiloja syömällä uuninvierustan rappausta. Kun mummu äkkäsi asian, hän alkoi ostaa kalkkitabletteja. Laaksokadun paritalossa kolme sukupolvea asusti 1,5 huoneen asunnossa, jossa oli tilaa siihen, että jokainen saattoi nukkua omalla patjallaan, joten olosuhteiden moittiminen olisi ollut asiatonta.

Armeijassa isällä oli ollut ryhmässään kaksi aivan mahdotonta persoonallisuutta. Toinen oli Seppo Ahti ja toinen Pekka Siitoin. Seppo Ahti teki mukisematta mitä käskettiin, mutta katseli mokomaa touhua sen verran vinoon, että isän oli helppo arvata mitä tuleva Bisquit ajatteli. Sen hän ymmärsi hyvin. Sen sijaan P.Siitoin oli lyönyt kättä lippaan kuin teräsjousi, pitänyt univormunsa tiptop-kunnossa, ja osoittanut niin suurta intoa, että isä oli huolestuneena miettinyt mitähän taivaan nimessä tuostakin tyypistä tulee.

Äitini hän oli tavannut tansseissa, jonne hän oli lähtenyt puoleksi mukaan pakotettuna ja bensiiniltä haisten. Moottorimiehen aromi ei ollut nähtävästi haitannut tuttavuuden tekemistä, etenkin sen jälkeen kun isä huomautti tulevalle äidilleni, että ei hän tavallisesti joudu työntämään kaverin sammunutta ajopeliä kilometrikaupalla huoltoasemalle. He yrittivät olla varovaisia, mutta 1960-luvun alussa tiettyjen tarvikkeiden saatavuus oli kehnohkoa. Niinpä kun isän 21-vuotispäivänä pappa oli herättänyt hänet aamulla ja pitänyt lempeän puhuttelun täysi-ikäisyyden vastuista, niin siitä viikon päästä isällä oli kunnia ilmoittaa, että nyt sitä vastuuta olisi tulossa oikein olan takaa. Kesällä järjestettiin häät, minä synnyin syyskuussa cp-vammaisena keskosena, ja helmikuussa äitini kuoli.

Mummu ja pappa olivat jyrkkinä. Ei tullut kuuloonkaan, että poika laitettaisiin jonnekin hoitoon tai että isä keskeyttäisi opintonsa. He vuokrasivat uuden tilavamman asunnon silloin uutuuttaan kiiltävältä Salpakankaalta ja pitivät huolta minusta. Viikonloppuisä opiskeli viikot Helsingissä ja näki poikaansa viikonloppuisin. Niinpä kun Vanhaa vallattiin, isä istui boksissaan Perämiehenkadulla, luki tenttiin ja kuunteli typeryyksiä radiosta. Maailman huolet eivät kovasti jaksaneet häntä kiinnostaa, koska hänellä oli omiakin. Sitten kuoli pappa 49-vuotiaana ja perheen talous romahti.

23-vuotiaana hän näki unen, joka poikkesi kaikista sitä ennen ja sen jälkeen nähdyistä. Hän oli unessa paikassa, jossa oli ennenkokemattomat värit ja tuoksut. Ryhmä nuoria ihmisiä oli soutelemassa järvellä ja heillä näytti olevan hauskaa. Hän meni lähemmäksi ja huomasi joukossa edesmenneen vaimonsa.
"Mitä pitää tehdä että pääsee tänne?" hän kysyi.
"Elä elämäsi vilpittömästi" hänelle vastattiin.
Hän havahtui unesta keskellä yötä ja tunsi olonsa "hiukkasen oudoksi". Aamulla hän oli kirjoittanut kirjeen Voitto Virolle, joka kutsui kylään. Pastori Viro oli samaa mieltä, että kyseessä ei ollut mikään tavallinen uni. Samalla Viro esitteli homeopaattista ihmeitä tekevää vettä, jota hän säilytti lasipurkissa. Lääket.kand. Lehtinen palasi opiskelijaboksiinsa ja mietti kumpi oli hämmentävämpää, uni vaiko Voitto Viro.

Isä meni uusiin naimisiin 1971 aivan kuten ennustaja oli hänelle aikoinaan luvannut. Jos ensimmäinen avioliitto oli parin ystävien mielestä solmittu taivaassa, niin toinen avioliitto ei. Minulle on jäänyt hämäräksi, mikä isää ja äitipuoltani piti lopulta yhdessä. Ehkä aluksi se olin minä (kiitos kysymästä, olin kaikkea muuta kuin helppo lapsi), ehkä sen jälkeen syntyneet siskoni ja veljeni, loppuvaiheessa varmasti hänen puolisonsa sairaus. Tavallisempi mies olisi ratkaissut asian kiskomalla takin niskaan ja lähtemällä baariin. Isä ratkaisi asian eristäytymällä  makuuhuoneeseensa lukemaan ja juomaan kaljaa yksinään. Kuitenkin he viihtyivät yhdessä Kyproksella joka talvi. Voin vain ajatella, että he tarvitsivat toisiaan.