Humppis Keskiviikko 28.5.2008
Kesään valmistautumista edistävät toimet mökillä ja soutu auringossa kimmeltävällä Päijänteen Asikkalanselällä tulivat tehdyiksi siinä määrin ajoissa, että hyvin ehdin vielä kuudeksi Mukkulan rantapaviljongin tansseihin.
Pari paikallista papparaista (kiippari & laulu/ Hannu Hänninen ja haitari/ Mauri Kaarisuo) sekä komppi konehesta tuottivat tarvittavan musiikin.
Minulle tuntemattomiakin kappaleita tuli reilun kahden tunnin aikana muutama sekä levyltä että livenä.
Olisikohan tullut käydyksi Hollolan Esson tarjouskorilla, kun eivät levylaulajien äänetkään tuntuneet tutuilta. Tanssittavaa oli silti musiikki.
Ihan kahtakymmentä astetta ei mittarissa enää ollut, kun paikalle saavuin, ja kevyt (ajoittain voimistunutkin) tuuli puhalteli Vesijärveltä. Silti laitoin neulepuseroni naulaan, kun ensimmäistä tuttua lähdin tanssiin hakemaan. Monta noita ei illan mittaan ilmaantunutkaan, mutta ihan riittävästi kuitenkin.
Raittiusmieheksikin rupesin melko alkuun, kun harvalautaiselle pöydälle asetin huolimattomasti juuri ostamani lonkerotuopin. Raon kohdalle osui niin, että juoma jäineen tuli syliin. Viilensi oloa aika tavalla.
Onneksi tuli paljonkin mieluusti viime vuosina tanssittamani hakemaan (ei siellä naiset muuten ketään hakeneetkaan), joten pääsin tuulessa kuivumaan.
Niitä muita tuttuja tanssitinkin kaikkia vain yhden kerran kutakin.
Koko tanssihistoriani ajalta ja jopa sitä paljon aiemmaltakin (yksi luokkatoverikin VYK:n vuosilta) oli joukkoa paikalla -VeeKootakaan ei jäänyt puuttumaan.
Lavarien ja Jam'n Rollin swingareiden primus motorina vuosikaudet toimineen parinkin jututin. Tanssimaan eivät intoutuneet.
Kahdeksalta oli aurinko jo sen verran alhaalla, että orkesterikopin varjo ulottui siihenkin seisoskelupöytään asti, minkä ääreen olin hankkiutunut istumapaikkojen jäätyä aivan pimentoon.
Mukavaa seuraa siinä oli (äiti ja esiteinitytär), jonka kanssa juteltiin henkeviä. Balettia harrasti tyttö, joten tanssin perusteita oli jo kovasti hallussa. Tuhkimo-baletin harjoitukset kuulemma menossa (prinssin rooli -kun ei niitä poikia siellä...)
Nuori asiantuntija antoi spontaanisti lausunnon rumbastamme: "Sikahieno!"
Daamit lähtivät, kun oltiin äidin kanssa vielä hitaat valssit tanssittu. Minäkään en enää jäänyt notkumaan.
Saatiinhan sille parituntiselle illalle saldokin, vaikka vain neljän kanssa tanssin: 8/1.
Lisäkommentti:
Unohtui vallan mainita tuosta Mukkulan illasta ja sen nostalgiapuolesta höyrylaivaromantiikan osuus.
Nimittäin laiturissa kökötti illan S/S Kaima, jolla lapsena ja vielä teininäkin tuli seilatuksi pitkin Päijännettä.
Tästä alta löytyy kuva kyseisestä paatista:
Ja linkistä http://www.steamship.fi/datafiles/userfiles/File/alukset/kaima.html lisätietoa,
Sen omisti silloin sukulaismies, joka ajelutti sillä suvun lisäksi kaikenlaista julkisuudenhenkilöäkin. Muiden muassa. itse "Justeeri", Kauko Käyhkö oli eräällä retkellä mukana ja laulaa lurauttikin illan ratoksi muutaman kappaleen haitarin säestyksellä.
Retket olivat melko kosteita siihen aikaan, sillä meitä alaikäisiä käytettiin häikäilemättä hyväksi miehistötehtävissä. Itsekin toimin joskus mm. lämmittäjänä paiskomassa metrin halkoja pannun pesään.
Omistajan poika, Jarmo, oli siihen aikaan teekkari, joten sai luvan hakeutua konemestarikurssille, jotta löytyi pätevyys höyrykoneen käyttöön.
Halkoja meni hirveästi, joten niitä tehtiin talkoilla pitkin kesää, ja joskus jouduttiin puuttumaan rannalla havaittuun pinoonkin, kun kotimatka muuten olisi päättynyt kesken. Lappu vain pinon päähän: laskutusosoite.
Noloin reissu oli, kun Sysmästä lähtiessä mentiin kaksi kertaa saman reimarin väärältä puolelta ja juututtiin mutaan. Onneksi oli höyryhinaaja Ukko silloin Sysmän laiturissa, joten visselillä apua huudattaen saatiin pelastaja kahdesti vetämään vanhus selville vesille. Toisen kerran jälkeen jo omistajakipparin vaimo kävi hakemassa autolla lapset pois.
Ikimuistoinen oli myös retki Heinolaan, missä ensin koukattiin Virtasalmessa lenkki ja saatiin uppotukki juuttumaan potkuriin. Melkoisen operaation jälkeen saatiin tukki irti, mutta kovassa virrassa oltiin vaarassa ajautua kallioihin, kun ankkuri ei ruvennut pitämään. Tuosta innostunut aikuisväestö tietysti innostui viettämään iloista iltaa Kasinolla.
Mukulat saivat sitten ajaa aluksen takaisin Päijänteelle ja Pulkkilanharjun pohjoispään Kaimanhaminaan kapeata Ruotsalaista ja kymenvirtaa myöten.
Vanhan paatin valonheitin ei tietystikään toiminut, joten keulatähystäjän ohjeiden mukaan mentiin -joskus melkein kivillekin, kun pimeässä valkea koivunkylki näytti kummelilta.
Vuoroon oltiin ruorissa, koneella ja tähystämässä. Päällystö otti konjakkia kajuutassa ja röyhytteli sikareita.
Kalkkisten vanhaan kanavaan tultaessa horjui kippari kuitenkin komentosillalle ja otti ruorin Kaisa-tyttäreltään: "Isi ajaa."
Joo, ajoi. Nimittäin Kaiman peltikattoa rusentui kolmisen metriä kanavan sulun graniittiseen seinämään.
Päästiin kotiin ennen aamua kuitenkin.
Hengenvaarassa oltiin monta kertaa vanhan koneen vuoksi, mutta kukaan ei sentään kuollut.
Siihen aikaan olivat kaikki kesät aurinkoisia ja lämpimiä, joten harmit painuivat unhoon.
Nimittäin laiturissa kökötti illan S/S Kaima, jolla lapsena ja vielä teininäkin tuli seilatuksi pitkin Päijännettä.
Tästä alta löytyy kuva kyseisestä paatista:
Ja linkistä http://www.steamship.fi/datafiles/userfiles/File/alukset/kaima.html lisätietoa,
Sen omisti silloin sukulaismies, joka ajelutti sillä suvun lisäksi kaikenlaista julkisuudenhenkilöäkin. Muiden muassa. itse "Justeeri", Kauko Käyhkö oli eräällä retkellä mukana ja laulaa lurauttikin illan ratoksi muutaman kappaleen haitarin säestyksellä.
Retket olivat melko kosteita siihen aikaan, sillä meitä alaikäisiä käytettiin häikäilemättä hyväksi miehistötehtävissä. Itsekin toimin joskus mm. lämmittäjänä paiskomassa metrin halkoja pannun pesään.
Omistajan poika, Jarmo, oli siihen aikaan teekkari, joten sai luvan hakeutua konemestarikurssille, jotta löytyi pätevyys höyrykoneen käyttöön.
Halkoja meni hirveästi, joten niitä tehtiin talkoilla pitkin kesää, ja joskus jouduttiin puuttumaan rannalla havaittuun pinoonkin, kun kotimatka muuten olisi päättynyt kesken. Lappu vain pinon päähän: laskutusosoite.
Noloin reissu oli, kun Sysmästä lähtiessä mentiin kaksi kertaa saman reimarin väärältä puolelta ja juututtiin mutaan. Onneksi oli höyryhinaaja Ukko silloin Sysmän laiturissa, joten visselillä apua huudattaen saatiin pelastaja kahdesti vetämään vanhus selville vesille. Toisen kerran jälkeen jo omistajakipparin vaimo kävi hakemassa autolla lapset pois.
Ikimuistoinen oli myös retki Heinolaan, missä ensin koukattiin Virtasalmessa lenkki ja saatiin uppotukki juuttumaan potkuriin. Melkoisen operaation jälkeen saatiin tukki irti, mutta kovassa virrassa oltiin vaarassa ajautua kallioihin, kun ankkuri ei ruvennut pitämään. Tuosta innostunut aikuisväestö tietysti innostui viettämään iloista iltaa Kasinolla.
Mukulat saivat sitten ajaa aluksen takaisin Päijänteelle ja Pulkkilanharjun pohjoispään Kaimanhaminaan kapeata Ruotsalaista ja kymenvirtaa myöten.
Vanhan paatin valonheitin ei tietystikään toiminut, joten keulatähystäjän ohjeiden mukaan mentiin -joskus melkein kivillekin, kun pimeässä valkea koivunkylki näytti kummelilta.
Vuoroon oltiin ruorissa, koneella ja tähystämässä. Päällystö otti konjakkia kajuutassa ja röyhytteli sikareita.
Kalkkisten vanhaan kanavaan tultaessa horjui kippari kuitenkin komentosillalle ja otti ruorin Kaisa-tyttäreltään: "Isi ajaa."
Joo, ajoi. Nimittäin Kaiman peltikattoa rusentui kolmisen metriä kanavan sulun graniittiseen seinämään.
Päästiin kotiin ennen aamua kuitenkin.
Hengenvaarassa oltiin monta kertaa vanhan koneen vuoksi, mutta kukaan ei sentään kuollut.
Siihen aikaan olivat kaikki kesät aurinkoisia ja lämpimiä, joten harmit painuivat unhoon.
Kommentit