Sinnepä sinne siis mentävä oli kuitenkin Hausjärvelle, eikä suinkaan sateessa, vaan auringon kirkkaasti häikäistessä ja jopa siinä määrin lämmittäessä, että ilmastointi todellakin oli tarpeen, vaikka lämpöasteet eivät vieläkään, kylmähkön viikon päätteeksi korkealle nousseetkaan.

Tuttu tilanne parkkiin tullessakin: sekä liikenteen ohjaajat että autoista nousijat olivat kovin tutun näköisiä jokseenkin kaikki. Sama tietysti myös lippujonossa sekä luukun sisä- että ulkopuolella kuin myös lipuntarkastuksessa.

Sisällä myös perin mieluisaan kaakonkulmalaiseen tuttuun seuraan pääsin heti istahtamaan ja juttua vääntämään.

Ensivalssien alkaessa ilmaantui toinen, ampiaisasuinen, saman kolkan kansalainen (viime kerran kimppakyytiläinen) siihen eteeni, joten valssit hiippailtiin sujuvasti siitä ilman eri hakua.

Hyvin lähti siitä eteenkin päin vähän aikaa homma kulkemaan, mutta sitten tuli pakollinen, Kolmilammille tyypillinen notkahdus: muutaman kerran peräkkäin epäonnistuin täsmähakuyrityksissäni, mikä johti siihen, että lähdin terassin aurinkoon kahville (kinuski-pähkinätorttua) ja sille tielleni oikeastaan puoleksi tunniksi jäin. Haahuilin vain hakematta ketään.

Sitten havaitsin erään suosikkihaettavistani nojailemassa rantamäntyyn ja menin juttelemaan. Siitä sisään mennessä ei mitään hakua taaskaan suoritettu, vaan sujahdettiin tansiin sisään ihan luonnostaan.

Sitten rupesi jo täsmähakukin taas toimimaan ja alkoi juuri oikeassa kohdin naistentuntikin (oli ykkös- täsmähakukohde sylissäni silloin).

Niinpä illan fiilis kohosi tuosta lähtien kohisten (ja hyvinkin hempeästi välillä ujuen) kunnes oli tulla -miestenhaun jo taas palattua- paha kupru: Eija ilmoitti Kissanaisen tulevaksi, joten nappasin juuri siihen (siis SIIHEN Kissanaiseen) sopivan syliini. Höh, tulikin ihan eri Kissanainen. Nopeaa buggia! No, teimme kompromissin ja hivuttelimme hiljakseen silti, joten tunnelma muodostui sittenkin lähes sen originaalin mukaisesti.

Kyllä pitäisi olla olemassa joku EU-direktiivi, jonka mukaan ei harhauttavasti saisi käyttää eri tanssimusiikkikappaleista samoja nimiä.

No, ei tullut vakavia vaurioita eikä henkisiä hiertymiä sentään tuosta.

Sekä hyviä että huonoja uutisia sai tanssien aikana kuulla. Iloisin oli taatusti hypähdellen hakemaan tullut teutoonityttö, joka sittenkin sai haluamansa opiskelupaikan, mikä takaa hänelle useamman tanssivuoden jatkon Suomessa ja sitä myöten iloa elämään runsain mitoin.

Omegan tanssijalan mukainen linja jatkui tietrysti yksi tuntematonkin kappale mukana), eikä Eijakaan juuri iskelmällisempään suuntaan sitä vienyt.

Niinpä aivan vihon viimeiseen encoreen asti tuli (avauskokoonpanossa ne) ryryytettyä.

Kello näytteli 23.40 kun grillin ohi portille astelin makkaroitaan mussuttavia tuttuja tervehtien.

Valoisassa se sujui kotimatka taas, kuten näin keskikesällä kuuluukin.

Illan saldo, taukoilusta huolimatta kehkeytyi kohtalaiseksi (ja laatu hyvinkin korkeaksi): 21/6.