otsikko.jpg
Härkäjuhlat: Särkkä, Punkalaidun, la 26.7.8
Niin ne tanssimatkat pysyvät vuosien saatossa samana. Noin 50 vuotta sitten, kun ensi kertoja Särkkään pyörällä poljin, siihen kului vajaa kaksi tuntia per sivu. Nyt matkaan meni sama aika, tosin autolla. Ero oli vain se, että kotiin pyöräilessä tulevat rintakarvat meinasivat jäätyä raikkaassa kesäyön viimassa.

Jos keskiviikkopippaloita ei lasketa, niin taisivat olla kesän ainoa kohokohta Särkässä tämä lauantai. Huolimatta siitä, että S. Koho ei perhetilaisuuden vuoksi päässyt Martti Metsäkedon tanssiorkesterin koskettimiin, oli tanssimusiikillinen puoli vahvasti heidän harteillaan. Vaikka on sanottava, että Taikakvartetti soitti myös hyvin jalalle sopivaa tanssimusiikkia.

Oma lukunsa oli sitten Anna Eriksson ja hänen show´nsa. Ilmeisesti nämä keskiviikkotanssijat kustansivat härkäjuhlien tähden. Ennakkoasenteita oli mahdollista lämmitellä jo siinä vaiheessa kun näki, että 70% esityslavasta oli varattu  heidän kovaäänisilleen, loppu alasta oli em. kahden tanssiorkesterin yhteisessä käytössä. Mielestäni  show´n paras kohta osui heti alkuun, kun tähti ja hänen orkesterinsa seisottivat yleisöä lattialla tyhjän panttina puoli tuntia, kun ilmeisesti kahvinjuonti oli sisäänkäynnin tukkona olevassa 30 metrisessä keikkabussissa kesken. Kun sitten viimein show lähti käyntiin, niin mukavasti sen kuuli vielä lipunmyyntikojun tasallakin vanhan tykkimiehen kuulollakin.

Lava sijaitsee luonnonkauniilla kapealla hiekkaharjanteella niemen nokassa, jonne linjabiilillä pääsee vain pakittamalla jompaankumpaan suuntaan. Ymmärrän hyvin, että härkäjuhlissa vainaja pitää tuoda pakettiautolla paikalle, mutta en suostu ymmärtämään, miksi keikkabussit ja myyntikojujen pakettiautot piti jättää parkkiin koko illaksi lavan ovensuulle. Paitsi että ne tukkivat piha-alueen ne pilasivat täysin myös kauniin maiseman. Satuin näkemään, etteivät myyjienkään autot mitenkään pullollaan tavaraa olleet, joten ne muutamat juomakorit olisi voinut nostaa kerralla kojuun ja viedä autot parkkiin. Lavaidylliä lisäsi se, että täällä sentään vielä näki pienessä maistissa olevaa yleisöä. Muualla se alkaa olla hävinnyttä kansaperinnettä. Eihän sinne tanssimaan ollut tarkoituskaan tulla vaan viihtymään ja veneellä tulijat ilmaiseksi, kuten ennenvanhaankin.

 Järjestäjien lepsua otetta ei voi kehua. Maksaneen yleisön  (a 14 €) edut poljettiin maan rakoon pakkaamalla heidät kutistetulle pihalle ja suurtähdet ja makkaranmyyjät saivat mellastaa alueella miten tahtoivat. Humppis joku aika sitten manaili salin kuumuutta. Halpa aurinkomarkiisikin voisi jo pudottaa muutaman asteen sisälämpötilaa. Varjon puolella siitä tuskin on apua. Pavilta voisi saada vinkkejä siihen, miten ilman jäähdyttäminen hoidetaan. Äänet tosiaan kulkevat järven pintaa myöten kivasti. Mm. selväksi tuli kun moneen kertaan toistettiin, että poukaman toisella puolella olevan mökin vieraista Korhonen oli homo. Liekö tarkoitettu mainokseksi?

Kuopuksen D-paitakin meni vihdoin viimein perille

 
* Mutta silti olen vakuuttunut sitä, että on päästävä eroon radiokanavien soittolistoista ja ohjelmatoimistojen vuosisopimuksista.  * *