Humppis Kisaranta perjantaina 15.8.2008
Syksyn tuntua oli ilmassa jo aamusta asti, vaikka aurinko melko pian otti vielä ylivallan ja paisteli sitten parinkymmenen asteen lämpöä tarjoten isomman osan päivää.
Kisarantaa kohti ajelin siis aurinkoisen alkuillan tunnelmissa. Kapakanmäen kohdalla hiukan teki tosin mieli jarruttaa (ei sen kameran vuoksi pelkästään), sillä Seinähullut olisivat olleet jo näin pian uudelleen tavoitettavissa, ja Mikaen Konttisen näkeminen on vielä jäänyt, vaikka heppua on kovasti kehuttu -taas Kisarannassa tuota hehkutusta sain kuulla.
Ohi kuitenkin hurautin kuutisenkymmentä kilometriä vielä.
Ajattelin, kun tuota aikaa on, katsastaa yksillä kipeillä Hurmionkin tango-opetuksen ja verrata sitä edellisillan tanssikkaan vastaavaan Jenkkapirtillä.
Sivustakatsojana toki tuollakin oli tarkoitus vain olla -ja olinkin. Pitkään en edes siinä ovensuun penkillä katsellutkaan SUSELin pj:n kanssa asiasta mielipiteitä vaihtaen, vaan siirryin pullakahvin kera etuterassille tarkkailemaan sisääntulijoita. Tulihan sieltä tuttujakin jo melko aikaisin. Vasta 20.15 täälläkin alkoi varsinainen tanssi-ilta -ja tangolla tietysti.
Noillepa nappasin pirkkalalaisen pystytukkaisen pirpanan ja ulkolavalle kiidätin. Vielä kuului musiikki sinne ihan hyvin, kun väkeä oli vasta kourallinen sisällä. Nihkeä oli lattia. Lääkkeeksi lätäköitä vastaan oli näköjään otettu pora, sillä jokaisen vanerilevyn läpi oli kairattu vähintään yksi sentin läpimittainen reikä. Nopeuttaa varmaan veden katoamista tehokkaasti.
Nyt varsinaisia lätäköitä ei ollutkaan -vielä. Neljäkin naista sain houkutelluksi ulkoilemaan, yhden näistä jopa ensikertalaisena siinä puuhassa. Sitten joskus kymmenen jälkeen ropsautti sen verran vettä, etten enää haikaillut mennä omia uudenkarheita lenkkareitani saati naisten säämiskäpohjia sinne pilaamaan. Jokunen sitkeä pari siellä loiskutteli kuitenkin vielä lähellä puoliyötä.
Alkuillan avaruus katosi pääsalista nopeasti. Omegan äänimiehen tukikohta keskellä tanssilattiaa oli omiaan vielä pahentamaan tungosta. Tosin ihan loppuillasta sen äärellä sambojen tapaisia salsoiksi ja sekasotkuiksi tamperelaisen punapäätaiturin kanssa sekoitellessa totesimme tuon röykkiön jossakin määrin toimivan myös suojana sen katveessa tanssiville (meillekin siis) ainakin yhdestä suunnasta tulevia hyökkäyksiä vastaan. Raappanan Jannekin omalta osaltaan siinä nojaillessaan oli kohtalaisen tehokas kilpi.
Rankasti tultiinkin suurimman osan illasta päälle milloin mistäkin suunnasta. Niinpä ulkolavan lisäksi takakoroke sekä orkesterikorokkeen ja Vaihtopenkin välinen lokero ja jopa narikan luona olevan oven edusta saivat toimia suojavyöhykkeinä pitkin iltaa.
Peräkorokkeelle olin saatellut kommelluksitta monta naista, kunnes eräs varsinaissuomalainen hitaalle valssille hakenut päätti pitää silmänsä suljettuina vielä silloinkin, kun irroitin tanssiotteeni ja rupesin taluttamaan häntä portaille. En tullut asiasta maininneeksi, koska pidin itsestään selvänä, että simmu on auki. No, ei ollut, joten näyttävä nurinmenohan siitä syntyi. Toivottavasti ei tullut kovin näyttäviä mustelmia sentään Etelä-Amerikkaan tuliaisina vietäviksi.
Tuohon kohtalokkaiden portaiden tuottamaan episodiin liittyen sopinee tähän välipalaksi muistelus debyytistäni Kisarantaan vuosien takaa:
”Kisaranta
Lauantai 8.9.2001
Ensikäyntini paikassa, ja heti meni olut päähän että kohahti!
Harjoituspartnerini ja petankkikumppanini S...n M oli pyytänyt minut kaverikseen, kun oli käymässä vanhempiensa luona Tuuloksessa. Niinpä poimin typykän kyytiin Tuuloksentorin parkkipaikalta. Siitäpä sitten Kangasalle.
Hirveän kosteanoloista oli Kisarannassa, penkitkin (ne elokuvateatterista kai saadut) olivat ihan märkiä. Niin olivat hetken istunnan jälkeen myös ahterit.
Pientä oli tuo kuitenkin siihen verraten, miten märkä olin kohta yläpäästänikin. Siellä peränurkassa korokkeella oli silloin vielä sellainen kulmabaari, jossa kuitenkaan ei juuri silloin myyty mitään. Niinpä kansa kävi kahvion puolella ostoksilla ja sitten asteli salin poikki ja portaita ylös sinne istuksimaan. No mepä M:n kanssa istahdettiin hetkeksi siihen portaiden pieleen -minä ihan niihin kiinni. Tuli nuori tyttö kahden olutkolpakon kanssa ja kompastui askelmaan. Otti ja kaatoi sen oikeassa kädessään olleen olutlasilliseen päähäni. Ei edes sanonut ”Oho!” saati pyytänyt anteeksi. Jatkoi vain matkaansa.
Minä sensijaan suunnistin pesulle miestenhuoneeseen. Eipä se tukka sen paremmin kuin paitakaan lakannut kaljalta haisemasta sen illan aikana.
Ei siis mitenkään kuiva ilta ainakaan ollut noin ensikertalaiselle.
Illan saldosta ei juuri ole sanomista: M:n kanssa tuli tanssituksi 20.00-01.00. Ainoastaan S:n S:ia hain lisäksi kerran.”
Tuosta loppukaneetista vielä: Sitäpä samaa Tampereen neitoa nytkin hain jopa pari kertaa, kuten niin monasti eri paikoissa olen tehnyt (ja hakemakseen myös päässyt) vuosien varrella. Miksikään ei ole muuttunut, vaan yhtä säteilevänä sekä pajunvitsan hoikkana ja notkeana on säilynyt, vaikka sukunimikin on tuossa välissä jo vaihtunut monta vuotta sitten. Nyt siis siinä äänimiehen äärellä loppuillasta salsailtiinkin.
Vaikka Kisiksessä melkoisen täyttä useimmiten onkin ollut, en ihan noin tukalaa ja hikistä iltaa sieltä muista. Naistenrivistön edusta on muulloinkin ollut tukossa useimmiten haun jälkeen ensimmäisen kappaleen puoliväliin asti. Nyt se oli sitä jokseenkin koko ajan.
Keskialueen stand-tanssiminen häiriintyi todella pahasti, kun äänimiestä väärältä puolen kiertämään lähteneet törmäilivät kuin härkälauma Pamplonassa. Niinpä enimmäkseen muualla tuli avo-otteiset tanssituksi kuin siellä keskellä.
Joukkoa sitäpaitsi oli ihan tolkuttoman paljon ainakin kymmenen ja puolenyön välisen ajan.
Jotakin oli pielessä ainakin muutamien tanssi-ihmisten hygieniassakin (tai tavoissa), sillä sen tavanomaisen hien odöörin lisäksi leijaili tuon tuostakin ihan sitä ihteään ilmassa.
Kaikesta huolimatta sekä rajun railakkaat että hempeän hiipivät fiilikset vaihtelivat sopivassa suhteessa illan kuluessa. Yhdenkään tuntemattoman kanssa en nytkään tullut tanssineeksi.
Illan lopetuksen sain tehdyksi tasan toiveeni mukaisesti täsmähaun onnistuttua ihan käsittämättömästi juuri nappiin. Nopeitahan nuo olivat, mutta hitaina ja vieläkin hitaampina tarvittaessa mentiin, mitä nyt Mozartia oli tulkittava takaoven tuntumassa asianmukaisella vauhdilla.
Hyvänyönsuukkojen jälkeen poistuttiin autoillemme omia aikojamme, mutta kuinka ollakaan, juuri kun olin käynnistänyt kärryni, havaitsin hyvästellyn astelevan omalleen. Niinpä vielä uudistettiin auton luona hyvästelyt ihan kunnolla.
Hyvin havaitsi vielä pois ajellessakin, että väkeä oli ollut runsaasti, sillä autoja oli pysäköityinä tien molemmin puolin vielä 00.35 ihan mäen päälle asti.
Vaikka sitä menoa ja meininkiä olikin ollut aika tavalla kaiken iltaa, veivät tauot melkoisen osan lyhyehköstä illasta. Naisten puolituntisestakin pääosan vietin Vaihtopenkin näköalapaikalla. Tosin sinne pyrkiessäni jo sain tulla pysäytetyksi ja ulkolavalle jivettämään lähteväksi. Samoin sitten neljänneksen vasta juomastani siemaistiuani sain sinne eteläkarjalaisen, suosikkitypykkäluokan hakijan seurakseni, joten rumbailtiin.
Saldo ei siis noussut mitenkään korkeaksi, vaikkakin se lienee syytä lukea tyydyttäväksi nelituntiselle illalle: 16/9.
Ai, niin yhtyeet ja artisti: Taikakuu on taikaa, joten eipä siitä muuta. Omega sensijaan oli saanut kuukauden ajaksi lainapuhaltajan. Enemmänkin runoilijanoloinen nuori, parrakas mies hoiteli hommansa hienosti. Eija säihkyi kuin linnunrata.
Syksyn tuntua oli ilmassa jo aamusta asti, vaikka aurinko melko pian otti vielä ylivallan ja paisteli sitten parinkymmenen asteen lämpöä tarjoten isomman osan päivää.
Kisarantaa kohti ajelin siis aurinkoisen alkuillan tunnelmissa. Kapakanmäen kohdalla hiukan teki tosin mieli jarruttaa (ei sen kameran vuoksi pelkästään), sillä Seinähullut olisivat olleet jo näin pian uudelleen tavoitettavissa, ja Mikaen Konttisen näkeminen on vielä jäänyt, vaikka heppua on kovasti kehuttu -taas Kisarannassa tuota hehkutusta sain kuulla.
Ohi kuitenkin hurautin kuutisenkymmentä kilometriä vielä.
Ajattelin, kun tuota aikaa on, katsastaa yksillä kipeillä Hurmionkin tango-opetuksen ja verrata sitä edellisillan tanssikkaan vastaavaan Jenkkapirtillä.
Sivustakatsojana toki tuollakin oli tarkoitus vain olla -ja olinkin. Pitkään en edes siinä ovensuun penkillä katsellutkaan SUSELin pj:n kanssa asiasta mielipiteitä vaihtaen, vaan siirryin pullakahvin kera etuterassille tarkkailemaan sisääntulijoita. Tulihan sieltä tuttujakin jo melko aikaisin. Vasta 20.15 täälläkin alkoi varsinainen tanssi-ilta -ja tangolla tietysti.
Noillepa nappasin pirkkalalaisen pystytukkaisen pirpanan ja ulkolavalle kiidätin. Vielä kuului musiikki sinne ihan hyvin, kun väkeä oli vasta kourallinen sisällä. Nihkeä oli lattia. Lääkkeeksi lätäköitä vastaan oli näköjään otettu pora, sillä jokaisen vanerilevyn läpi oli kairattu vähintään yksi sentin läpimittainen reikä. Nopeuttaa varmaan veden katoamista tehokkaasti.
Nyt varsinaisia lätäköitä ei ollutkaan -vielä. Neljäkin naista sain houkutelluksi ulkoilemaan, yhden näistä jopa ensikertalaisena siinä puuhassa. Sitten joskus kymmenen jälkeen ropsautti sen verran vettä, etten enää haikaillut mennä omia uudenkarheita lenkkareitani saati naisten säämiskäpohjia sinne pilaamaan. Jokunen sitkeä pari siellä loiskutteli kuitenkin vielä lähellä puoliyötä.
Alkuillan avaruus katosi pääsalista nopeasti. Omegan äänimiehen tukikohta keskellä tanssilattiaa oli omiaan vielä pahentamaan tungosta. Tosin ihan loppuillasta sen äärellä sambojen tapaisia salsoiksi ja sekasotkuiksi tamperelaisen punapäätaiturin kanssa sekoitellessa totesimme tuon röykkiön jossakin määrin toimivan myös suojana sen katveessa tanssiville (meillekin siis) ainakin yhdestä suunnasta tulevia hyökkäyksiä vastaan. Raappanan Jannekin omalta osaltaan siinä nojaillessaan oli kohtalaisen tehokas kilpi.
Rankasti tultiinkin suurimman osan illasta päälle milloin mistäkin suunnasta. Niinpä ulkolavan lisäksi takakoroke sekä orkesterikorokkeen ja Vaihtopenkin välinen lokero ja jopa narikan luona olevan oven edusta saivat toimia suojavyöhykkeinä pitkin iltaa.
Peräkorokkeelle olin saatellut kommelluksitta monta naista, kunnes eräs varsinaissuomalainen hitaalle valssille hakenut päätti pitää silmänsä suljettuina vielä silloinkin, kun irroitin tanssiotteeni ja rupesin taluttamaan häntä portaille. En tullut asiasta maininneeksi, koska pidin itsestään selvänä, että simmu on auki. No, ei ollut, joten näyttävä nurinmenohan siitä syntyi. Toivottavasti ei tullut kovin näyttäviä mustelmia sentään Etelä-Amerikkaan tuliaisina vietäviksi.
Tuohon kohtalokkaiden portaiden tuottamaan episodiin liittyen sopinee tähän välipalaksi muistelus debyytistäni Kisarantaan vuosien takaa:
”Kisaranta
Lauantai 8.9.2001
Ensikäyntini paikassa, ja heti meni olut päähän että kohahti!
Harjoituspartnerini ja petankkikumppanini S...n M oli pyytänyt minut kaverikseen, kun oli käymässä vanhempiensa luona Tuuloksessa. Niinpä poimin typykän kyytiin Tuuloksentorin parkkipaikalta. Siitäpä sitten Kangasalle.
Hirveän kosteanoloista oli Kisarannassa, penkitkin (ne elokuvateatterista kai saadut) olivat ihan märkiä. Niin olivat hetken istunnan jälkeen myös ahterit.
Pientä oli tuo kuitenkin siihen verraten, miten märkä olin kohta yläpäästänikin. Siellä peränurkassa korokkeella oli silloin vielä sellainen kulmabaari, jossa kuitenkaan ei juuri silloin myyty mitään. Niinpä kansa kävi kahvion puolella ostoksilla ja sitten asteli salin poikki ja portaita ylös sinne istuksimaan. No mepä M:n kanssa istahdettiin hetkeksi siihen portaiden pieleen -minä ihan niihin kiinni. Tuli nuori tyttö kahden olutkolpakon kanssa ja kompastui askelmaan. Otti ja kaatoi sen oikeassa kädessään olleen olutlasilliseen päähäni. Ei edes sanonut ”Oho!” saati pyytänyt anteeksi. Jatkoi vain matkaansa.
Minä sensijaan suunnistin pesulle miestenhuoneeseen. Eipä se tukka sen paremmin kuin paitakaan lakannut kaljalta haisemasta sen illan aikana.
Ei siis mitenkään kuiva ilta ainakaan ollut noin ensikertalaiselle.
Illan saldosta ei juuri ole sanomista: M:n kanssa tuli tanssituksi 20.00-01.00. Ainoastaan S:n S:ia hain lisäksi kerran.”
Tuosta loppukaneetista vielä: Sitäpä samaa Tampereen neitoa nytkin hain jopa pari kertaa, kuten niin monasti eri paikoissa olen tehnyt (ja hakemakseen myös päässyt) vuosien varrella. Miksikään ei ole muuttunut, vaan yhtä säteilevänä sekä pajunvitsan hoikkana ja notkeana on säilynyt, vaikka sukunimikin on tuossa välissä jo vaihtunut monta vuotta sitten. Nyt siis siinä äänimiehen äärellä loppuillasta salsailtiinkin.
Vaikka Kisiksessä melkoisen täyttä useimmiten onkin ollut, en ihan noin tukalaa ja hikistä iltaa sieltä muista. Naistenrivistön edusta on muulloinkin ollut tukossa useimmiten haun jälkeen ensimmäisen kappaleen puoliväliin asti. Nyt se oli sitä jokseenkin koko ajan.
Keskialueen stand-tanssiminen häiriintyi todella pahasti, kun äänimiestä väärältä puolen kiertämään lähteneet törmäilivät kuin härkälauma Pamplonassa. Niinpä enimmäkseen muualla tuli avo-otteiset tanssituksi kuin siellä keskellä.
Joukkoa sitäpaitsi oli ihan tolkuttoman paljon ainakin kymmenen ja puolenyön välisen ajan.
Jotakin oli pielessä ainakin muutamien tanssi-ihmisten hygieniassakin (tai tavoissa), sillä sen tavanomaisen hien odöörin lisäksi leijaili tuon tuostakin ihan sitä ihteään ilmassa.
Kaikesta huolimatta sekä rajun railakkaat että hempeän hiipivät fiilikset vaihtelivat sopivassa suhteessa illan kuluessa. Yhdenkään tuntemattoman kanssa en nytkään tullut tanssineeksi.
Illan lopetuksen sain tehdyksi tasan toiveeni mukaisesti täsmähaun onnistuttua ihan käsittämättömästi juuri nappiin. Nopeitahan nuo olivat, mutta hitaina ja vieläkin hitaampina tarvittaessa mentiin, mitä nyt Mozartia oli tulkittava takaoven tuntumassa asianmukaisella vauhdilla.
Hyvänyönsuukkojen jälkeen poistuttiin autoillemme omia aikojamme, mutta kuinka ollakaan, juuri kun olin käynnistänyt kärryni, havaitsin hyvästellyn astelevan omalleen. Niinpä vielä uudistettiin auton luona hyvästelyt ihan kunnolla.
Hyvin havaitsi vielä pois ajellessakin, että väkeä oli ollut runsaasti, sillä autoja oli pysäköityinä tien molemmin puolin vielä 00.35 ihan mäen päälle asti.
Vaikka sitä menoa ja meininkiä olikin ollut aika tavalla kaiken iltaa, veivät tauot melkoisen osan lyhyehköstä illasta. Naisten puolituntisestakin pääosan vietin Vaihtopenkin näköalapaikalla. Tosin sinne pyrkiessäni jo sain tulla pysäytetyksi ja ulkolavalle jivettämään lähteväksi. Samoin sitten neljänneksen vasta juomastani siemaistiuani sain sinne eteläkarjalaisen, suosikkitypykkäluokan hakijan seurakseni, joten rumbailtiin.
Saldo ei siis noussut mitenkään korkeaksi, vaikkakin se lienee syytä lukea tyydyttäväksi nelituntiselle illalle: 16/9.
Ai, niin yhtyeet ja artisti: Taikakuu on taikaa, joten eipä siitä muuta. Omega sensijaan oli saanut kuukauden ajaksi lainapuhaltajan. Enemmänkin runoilijanoloinen nuori, parrakas mies hoiteli hommansa hienosti. Eija säihkyi kuin linnunrata.
Kommentit