Humppis Sunnuntai 24.8.2008
Perin kehnosti nukuttu yö oli jälleen takana, kun kahdelta nukkumaan mentyäni jouduin jo kuudelta tunnustamaan, ettei nukkumisen jatkamisyrityksillä ollut onnistumisen mahdollisuuksia.
Niinpä puolihorteessa hoipertelin aamupäivän ja pienen pätkän iltapäivän alustakin, kunnes lopulta annoin periksi ja luovuin tilapäisesti lääkkeiden vastustamisperiaatteeni noudattamisesta: otin puolikkaan nukahtamislääkepilleristä.
Herätyskelloa en laittanut soittamaan, mutta onneksi tyttäreni soitti neljältä ensi kuussa tulossa olevien synttäreidensä merkeissä, joten ei mennyt uinunta överiksi. Toista tuntia siis sain hankituksi hyvitystä univajaukseen. Ilman tuota olisi varmaan tullut kiire, sillä mitään valmistautumistoimia en ollut vielä Kolmilammin päättäjäisiin lähtöä varten tehnyt.
Siinä määrin virkistyneenä pääsin (lähes) ajoissa liikkeelle, että lopulta olin perillä jo varttia vailla seitsemältä ja sain odotella autossa kotvan ennen lippuluukun aukeamista.
Toiseen riviin toki silloinkin jo kaarani joutui. Vielä aikaisempia tulijoita siis oli muutama.
Ihmeen harvaa oli sisällä aina puoli kahdeksaan asti, joten ensivalssitkin tanssin täysin tuntemattoman kanssa. Koko illan aikana tulinkin sankarillisesti hakeneeksi yhteensä kolmea sellaista, joiden kanssa en ollut ennen tanssinut.
Neljättäkin luulin hakevani, kun joskus kymmenen jälkeen noukin erään foksille. Muistini joutui häpeään, sillä tämä kuitenkin korjasi väärän käsitykseni ja ilmoitti, että olemme tanssineet kerran yhdessä. Tämä tapahtui neljä vuotta sitten Krouvin lavalla. Kaikkea ihmiset muistavatkin!
Pitkin päivää sadekuuroilla muistanut pilvipeite huolehti siitä, ettei tossunpohja ulkokäyntien jälkeen oitis kunnolla luistanut. Niinpä noita käyntejä tuli tehdyksi perin harvakseltaan.
Täyttähän illan kuluessa tietysti tuli, kuten päättäjäisissä yleensäkin ja Kolmilammilla aina.
Niinpä alkuillan viileys katosi jonnekin ja tilalle tuli tuttu kosteus. Tuttua oli myös pääosa tanssiväestä, vaikka jokseenkin suuri joukko ennen näkemättömiäkin oli paikalle ilmaantunut.
Alavireiseksihän mieli tietysti päättäjäisten vuoksi tuppasi menemään, joten monet kappaleet jäivät tanssimatta jo senkin vuoksi, että oli pakko tunnustaa tiettyjä tosiasioita. Niistä eniten vaikuttava oli tietysti se, minkä muulloinkin toki tiedän, mutta joka nyt tuli erityisen korostuneesti esille: hitaille ja herkille en voinut ketään vakitanssitettavistani hakea, koska tiesin (olen aina tiennyt), ettei ainakaan niitä kukaan heistä kanssani halua tanssia. Ikä vaikuttaa eniten juuri tuollaisen musiikin aikana siihen, keitä voin hakea.
Tosin kylläkin naistentunnin aikana sentään jonkun hitaankin pääsin tanssimaan. Jopa parhaaksi alkuillasta hakemistani katsomani (tuntemattoman -tai ainakin ennen tanssittamattoman) tangolle hakemaksi pääsin. Tuo olikin niistä ennen naistentuntia hakemistani ainoa, joka minua sitten haki. Nyt en ollut edes missään väistöalueella, vaan kaikkein näkyvimmällä paikalla orkesterikorokkeen reunaan nojailemassa. Siitä muut rivissä seisovat miehet noukittiin aina ympäriltäni pois.
Tulipahan (varmaan ainakin sadannen kerran) todistetuksi, että haen aina vääriä naisia -siis niitä, jotka eivät halua tanssia kanssani. Tosin noista nuorimmat (alle 30-vuotiaat) sentään melko usein hakevat, mutta ”sopivamman” ikäiset keskittyvät pääosin minua paljon nuorempiin (jopa varsin usein heitä itseäänkin nuorempiin), kuten hyvin ymmärrettävää onkin.
Humpille ja varsinkin buggailtaville tosin kyllä sitten vanhempikin äijä joskus kelpaa.
Lienee kysymys siitä, että naiset kuitenkin (tietäen tai tietämättään) silti kuitenkin etsivät, varausasteestaan riippumatta, edelleen sitä suvunjatkajaa, kun biologisen kellon tahti kiityy.
Nuorimmilla sensijaan ei ole kiirettä asian suhteen, joten heillä on varaa hakea vanhempiakin miehiä tanssimaan kanssaan -jopa niitä hitaita ja herkkiä.
Niinpä onkin jo kauan ollut nähtävissä paradoksi: minua hakevien keski-ikä on alempi kuin niiden, joita itse haen.
No, elämää se vain on tuollainen ja siten kai ihan tervettä.
Markku Aro se edelleenkin jaksaa antaa tanssikansalle kaikkensa ja yhtä iloisella ilmeellä kuin aina. Siinä mielessä (ja väliaikalevyjenkin osalta nyt) ilta oli onnistunut.
Siispä poistuin ovensuusta nappaamani, ensin kuitenkin fokseille viemäni, kanssa ulos ja parkkipaikalla odottelevien autojen suuntaan jokseenkin tasan yhdeltätoista. Lähes tyhjäksihän se jo silloin paikka jäikin.
Romanttisesti valaisivat pimeätä elokuun yötä polunvarsien ulkotulet.
Illan saldoksi muodostui keskinkertainen 18/6.
Perin kehnosti nukuttu yö oli jälleen takana, kun kahdelta nukkumaan mentyäni jouduin jo kuudelta tunnustamaan, ettei nukkumisen jatkamisyrityksillä ollut onnistumisen mahdollisuuksia.
Niinpä puolihorteessa hoipertelin aamupäivän ja pienen pätkän iltapäivän alustakin, kunnes lopulta annoin periksi ja luovuin tilapäisesti lääkkeiden vastustamisperiaatteeni noudattamisesta: otin puolikkaan nukahtamislääkepilleristä.
Herätyskelloa en laittanut soittamaan, mutta onneksi tyttäreni soitti neljältä ensi kuussa tulossa olevien synttäreidensä merkeissä, joten ei mennyt uinunta överiksi. Toista tuntia siis sain hankituksi hyvitystä univajaukseen. Ilman tuota olisi varmaan tullut kiire, sillä mitään valmistautumistoimia en ollut vielä Kolmilammin päättäjäisiin lähtöä varten tehnyt.
Siinä määrin virkistyneenä pääsin (lähes) ajoissa liikkeelle, että lopulta olin perillä jo varttia vailla seitsemältä ja sain odotella autossa kotvan ennen lippuluukun aukeamista.
Toiseen riviin toki silloinkin jo kaarani joutui. Vielä aikaisempia tulijoita siis oli muutama.
Ihmeen harvaa oli sisällä aina puoli kahdeksaan asti, joten ensivalssitkin tanssin täysin tuntemattoman kanssa. Koko illan aikana tulinkin sankarillisesti hakeneeksi yhteensä kolmea sellaista, joiden kanssa en ollut ennen tanssinut.
Neljättäkin luulin hakevani, kun joskus kymmenen jälkeen noukin erään foksille. Muistini joutui häpeään, sillä tämä kuitenkin korjasi väärän käsitykseni ja ilmoitti, että olemme tanssineet kerran yhdessä. Tämä tapahtui neljä vuotta sitten Krouvin lavalla. Kaikkea ihmiset muistavatkin!
Pitkin päivää sadekuuroilla muistanut pilvipeite huolehti siitä, ettei tossunpohja ulkokäyntien jälkeen oitis kunnolla luistanut. Niinpä noita käyntejä tuli tehdyksi perin harvakseltaan.
Täyttähän illan kuluessa tietysti tuli, kuten päättäjäisissä yleensäkin ja Kolmilammilla aina.
Niinpä alkuillan viileys katosi jonnekin ja tilalle tuli tuttu kosteus. Tuttua oli myös pääosa tanssiväestä, vaikka jokseenkin suuri joukko ennen näkemättömiäkin oli paikalle ilmaantunut.
Alavireiseksihän mieli tietysti päättäjäisten vuoksi tuppasi menemään, joten monet kappaleet jäivät tanssimatta jo senkin vuoksi, että oli pakko tunnustaa tiettyjä tosiasioita. Niistä eniten vaikuttava oli tietysti se, minkä muulloinkin toki tiedän, mutta joka nyt tuli erityisen korostuneesti esille: hitaille ja herkille en voinut ketään vakitanssitettavistani hakea, koska tiesin (olen aina tiennyt), ettei ainakaan niitä kukaan heistä kanssani halua tanssia. Ikä vaikuttaa eniten juuri tuollaisen musiikin aikana siihen, keitä voin hakea.
Tosin kylläkin naistentunnin aikana sentään jonkun hitaankin pääsin tanssimaan. Jopa parhaaksi alkuillasta hakemistani katsomani (tuntemattoman -tai ainakin ennen tanssittamattoman) tangolle hakemaksi pääsin. Tuo olikin niistä ennen naistentuntia hakemistani ainoa, joka minua sitten haki. Nyt en ollut edes missään väistöalueella, vaan kaikkein näkyvimmällä paikalla orkesterikorokkeen reunaan nojailemassa. Siitä muut rivissä seisovat miehet noukittiin aina ympäriltäni pois.
Tulipahan (varmaan ainakin sadannen kerran) todistetuksi, että haen aina vääriä naisia -siis niitä, jotka eivät halua tanssia kanssani. Tosin noista nuorimmat (alle 30-vuotiaat) sentään melko usein hakevat, mutta ”sopivamman” ikäiset keskittyvät pääosin minua paljon nuorempiin (jopa varsin usein heitä itseäänkin nuorempiin), kuten hyvin ymmärrettävää onkin.
Humpille ja varsinkin buggailtaville tosin kyllä sitten vanhempikin äijä joskus kelpaa.
Lienee kysymys siitä, että naiset kuitenkin (tietäen tai tietämättään) silti kuitenkin etsivät, varausasteestaan riippumatta, edelleen sitä suvunjatkajaa, kun biologisen kellon tahti kiityy.
Nuorimmilla sensijaan ei ole kiirettä asian suhteen, joten heillä on varaa hakea vanhempiakin miehiä tanssimaan kanssaan -jopa niitä hitaita ja herkkiä.
Niinpä onkin jo kauan ollut nähtävissä paradoksi: minua hakevien keski-ikä on alempi kuin niiden, joita itse haen.
No, elämää se vain on tuollainen ja siten kai ihan tervettä.
Markku Aro se edelleenkin jaksaa antaa tanssikansalle kaikkensa ja yhtä iloisella ilmeellä kuin aina. Siinä mielessä (ja väliaikalevyjenkin osalta nyt) ilta oli onnistunut.
Siispä poistuin ovensuusta nappaamani, ensin kuitenkin fokseille viemäni, kanssa ulos ja parkkipaikalla odottelevien autojen suuntaan jokseenkin tasan yhdeltätoista. Lähes tyhjäksihän se jo silloin paikka jäikin.
Romanttisesti valaisivat pimeätä elokuun yötä polunvarsien ulkotulet.
Illan saldoksi muodostui keskinkertainen 18/6.
Kommentit