Humppis Lauantai 30.8.2008
Vaikka olikin viikon aikana tullut kolmenkin naisen esitämiä toivomuksia Riutalle lähtöön, pysyin tiukasti kannassani mennä Kisarantaan käyttämään täyttyneen leimakorttini (toisen jo tänä kesänä) tarjoaman oikeuden ilmaiseen sisäänpääsyyn.
Toki mahdollisuus nähdä ja kokea yhtä aikaa sekä Sinitaivas että KinoJake samoilla lauteilla kiehtoi. Olivatkin siellä vaihtojen aikana molemmat ja kerran ihan loppuillasta jopa yhteistoimissa, kun Juhis päätti ottaa KinoJaken kakkosrumpalin postin omalta palliltaan käsin ja tilapäisesti tosin. Yhden kappaleen ajan tuo tukitoimi vain kesti.
Vahvana tojuvana motiivina olin kokenut ruuhkan ja ennen kaikkea sen juuri paljon puhuttaneen kerman aiheuttaman tilanteen Riutan päättäjäisfinkkuilussa. (C de C pursui varmaan ovista ja ikkunoista siellä.)
Matka tosin olisi ollut lähes puolet lyhyempi, ja tuttujen määrä moninkertainen. Hintaa sitten kylläkin olisi tullut muuten enemmän, kun bensan osuus jätetään pois laskuista.
Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahalla. Näin jälkikäteen tarkastellen olisi ehkä sittenkin ollut ainakin vähemmän yksinäinen ilta kuin nyt Kangasalla (melkein kuin taivasalla) oli.
Vaikka jo etukäteen arvioidenkin ja Tangopassionin euforisesta hehkutuksesta lukien selvisi, olisin tullut sen kermavaahtopaljouden keskellä vajonneeksi paljun pohjalle korkeintaan kurriksi, todennäköisesti vieläkin alemmas -kertaalleen käytetyksi tonkanpesuvedeksi.
Kuvittelin kesän mittaan hyvinkin tutuksi tulleessa Kisiksessä sentään kelpaavani siniselle (tumman tai vaalean) tasolle, kun olin jäänyt siihen käsitykseen, että joillekuille vakitanssitettavilleni kelpaisin jopa kulutusmaitohyllyynkin asti.
Kovinpa olin väärin arvioinut.
Kävi nopeasti ilmi, että kurriinkin kurkottaminen oli jo kovan työn takana, sinne pesuvesiosastolle jämähdin. Ylikypsäksi kajahtanutta smetanaa edustaen ehkä joidenkin eniten tanssittamieni mielestä pääsin lähimmäksi kermaa.
Tuttuja alkuun vain hain sekä ensivalsseille että niiden perään tulleille parille foksille. Sitten oli selvää, ettei palveluksiani lattiatasolla tarvittu, joten hiippailin Vaihtopenkille vetämään kultaista lonkeroa. Tuota tointa yritin hankkiutua harrastamaan tutussa seurassa, mutta sain pian havaita olevani kolmas, tai oikeastaan paradoksaalisesti ylimääräinen, neljäs pyörä.
Ylimääräisenä sitten illan pyöriskelinkin pääosin kahvio- ja eteistiloissa haahuillen. Voimattomasti yritin ajoittain hakujakin harrastaa, mutta ei ollut oikein näkyvissä sellaisia, joiden olisin voinut katsoa vapaaehtoisesti kanssani tanssivan, joten enimmäkseen jätin väliin.
Musiikki oli hienoa molemmiltakin yhtyeiltä nautittuna, kuten ennakkoon olikin tiedossa. Uuttakin tuotantoa tuuppasi lauteiden kummastakin päästä , mutta enimmäkseen, varsinkin KinoJakella, sitä vanhan hittikaman uuteen formuun mallikkaasti puettua versiointia.
Olisihan tuota tietysi voinut asennoitua kuuntelijaksikin, mutta sellaiseen en saa itseäni pakotetuksi.
Tosin sitten ne harvat (enimmäkseen ihan vieraat), jotka hakivat sillä oikealla naistentunnilla, ehdottelivat seinäruusujen poimintaa. Alkuillan puolituntisellahan minua ei hakenutkaan kuin kaksi tuttua, muuten meni seisoskeluksi.
Kaksi kertaa sentään tutut hakivat miestenhaun aikaan. Kukapa sitä lyhyttä naistentuntia kurrin kauhontaan tuhlaamaan!
Toki itsekin muutamaa ennen tanssittamatonta (ja kerran täysin aloittelijaakin) hain, mutta ei noista oikein tanssin riemua irronnut.
Käsittämättömän pitkään kuitenkin mukana roikuin, vaikka oli tehty jo alusta asti selväksi, että paikkani olisi ollut ihan jossakin muualla, mutta ei ainakaan Kisarannan lauantaitansseissa.
Kelloni viisarit, mikäli se olisi ollut analoginen kapine, olisivat näyttäneet lukemia 00.45, kun viimein osasin ulko-ovesta pihalle. Nyt tuon ilmoituksen tekivät ledit digitaalisesti.
Jonkinlaisen saldonkin tuolle illalle sain syntymään, heikon sellaisen: 14/8.
Tuohon osallistuneista naisista (tytöistäkin) kuusi oli ennen tanssittamattomia ja vain sama määrä eli kuusi eriasteisia tuttuja. Vakitanssitettavia noista sitten olikin ainoastaan kolme. Aika vähän siihen nähden, että sen kategorian tanssinaisia kuitenkin on satoja ja Kisiksessäkin yleensä kymmenittäin kerrallaan paikalla.
Nytpä sitten on tulevan viikon ja alkavan syyskuun aikana harkittava tarkkaan, kannattaako enää minnekään tanssipaikalle jatkossa hakeutua. Sen verran on menneen kesän aikana paikkaa osoitettu jokseenkin jokaisena tanssi-iltana ja jokaisella tanssipaikalla, eikä se paikka ole ainakaan niillä seuduin ole ollut, joissa sillä hetkellä olen erehtynyt oleskelemaan.
Taitaa olla parempi jatkossa vain tallailla näitä kotikaupungin katuja ja lenkkipolkuja myös iltaisin ja öisin.
Vaikka olikin viikon aikana tullut kolmenkin naisen esitämiä toivomuksia Riutalle lähtöön, pysyin tiukasti kannassani mennä Kisarantaan käyttämään täyttyneen leimakorttini (toisen jo tänä kesänä) tarjoaman oikeuden ilmaiseen sisäänpääsyyn.
Toki mahdollisuus nähdä ja kokea yhtä aikaa sekä Sinitaivas että KinoJake samoilla lauteilla kiehtoi. Olivatkin siellä vaihtojen aikana molemmat ja kerran ihan loppuillasta jopa yhteistoimissa, kun Juhis päätti ottaa KinoJaken kakkosrumpalin postin omalta palliltaan käsin ja tilapäisesti tosin. Yhden kappaleen ajan tuo tukitoimi vain kesti.
Vahvana tojuvana motiivina olin kokenut ruuhkan ja ennen kaikkea sen juuri paljon puhuttaneen kerman aiheuttaman tilanteen Riutan päättäjäisfinkkuilussa. (C de C pursui varmaan ovista ja ikkunoista siellä.)
Matka tosin olisi ollut lähes puolet lyhyempi, ja tuttujen määrä moninkertainen. Hintaa sitten kylläkin olisi tullut muuten enemmän, kun bensan osuus jätetään pois laskuista.
Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahalla. Näin jälkikäteen tarkastellen olisi ehkä sittenkin ollut ainakin vähemmän yksinäinen ilta kuin nyt Kangasalla (melkein kuin taivasalla) oli.
Vaikka jo etukäteen arvioidenkin ja Tangopassionin euforisesta hehkutuksesta lukien selvisi, olisin tullut sen kermavaahtopaljouden keskellä vajonneeksi paljun pohjalle korkeintaan kurriksi, todennäköisesti vieläkin alemmas -kertaalleen käytetyksi tonkanpesuvedeksi.
Kuvittelin kesän mittaan hyvinkin tutuksi tulleessa Kisiksessä sentään kelpaavani siniselle (tumman tai vaalean) tasolle, kun olin jäänyt siihen käsitykseen, että joillekuille vakitanssitettavilleni kelpaisin jopa kulutusmaitohyllyynkin asti.
Kovinpa olin väärin arvioinut.
Kävi nopeasti ilmi, että kurriinkin kurkottaminen oli jo kovan työn takana, sinne pesuvesiosastolle jämähdin. Ylikypsäksi kajahtanutta smetanaa edustaen ehkä joidenkin eniten tanssittamieni mielestä pääsin lähimmäksi kermaa.
Tuttuja alkuun vain hain sekä ensivalsseille että niiden perään tulleille parille foksille. Sitten oli selvää, ettei palveluksiani lattiatasolla tarvittu, joten hiippailin Vaihtopenkille vetämään kultaista lonkeroa. Tuota tointa yritin hankkiutua harrastamaan tutussa seurassa, mutta sain pian havaita olevani kolmas, tai oikeastaan paradoksaalisesti ylimääräinen, neljäs pyörä.
Ylimääräisenä sitten illan pyöriskelinkin pääosin kahvio- ja eteistiloissa haahuillen. Voimattomasti yritin ajoittain hakujakin harrastaa, mutta ei ollut oikein näkyvissä sellaisia, joiden olisin voinut katsoa vapaaehtoisesti kanssani tanssivan, joten enimmäkseen jätin väliin.
Musiikki oli hienoa molemmiltakin yhtyeiltä nautittuna, kuten ennakkoon olikin tiedossa. Uuttakin tuotantoa tuuppasi lauteiden kummastakin päästä , mutta enimmäkseen, varsinkin KinoJakella, sitä vanhan hittikaman uuteen formuun mallikkaasti puettua versiointia.
Olisihan tuota tietysi voinut asennoitua kuuntelijaksikin, mutta sellaiseen en saa itseäni pakotetuksi.
Tosin sitten ne harvat (enimmäkseen ihan vieraat), jotka hakivat sillä oikealla naistentunnilla, ehdottelivat seinäruusujen poimintaa. Alkuillan puolituntisellahan minua ei hakenutkaan kuin kaksi tuttua, muuten meni seisoskeluksi.
Kaksi kertaa sentään tutut hakivat miestenhaun aikaan. Kukapa sitä lyhyttä naistentuntia kurrin kauhontaan tuhlaamaan!
Toki itsekin muutamaa ennen tanssittamatonta (ja kerran täysin aloittelijaakin) hain, mutta ei noista oikein tanssin riemua irronnut.
Käsittämättömän pitkään kuitenkin mukana roikuin, vaikka oli tehty jo alusta asti selväksi, että paikkani olisi ollut ihan jossakin muualla, mutta ei ainakaan Kisarannan lauantaitansseissa.
Kelloni viisarit, mikäli se olisi ollut analoginen kapine, olisivat näyttäneet lukemia 00.45, kun viimein osasin ulko-ovesta pihalle. Nyt tuon ilmoituksen tekivät ledit digitaalisesti.
Jonkinlaisen saldonkin tuolle illalle sain syntymään, heikon sellaisen: 14/8.
Tuohon osallistuneista naisista (tytöistäkin) kuusi oli ennen tanssittamattomia ja vain sama määrä eli kuusi eriasteisia tuttuja. Vakitanssitettavia noista sitten olikin ainoastaan kolme. Aika vähän siihen nähden, että sen kategorian tanssinaisia kuitenkin on satoja ja Kisiksessäkin yleensä kymmenittäin kerrallaan paikalla.
Nytpä sitten on tulevan viikon ja alkavan syyskuun aikana harkittava tarkkaan, kannattaako enää minnekään tanssipaikalle jatkossa hakeutua. Sen verran on menneen kesän aikana paikkaa osoitettu jokseenkin jokaisena tanssi-iltana ja jokaisella tanssipaikalla, eikä se paikka ole ainakaan niillä seuduin ole ollut, joissa sillä hetkellä olen erehtynyt oleskelemaan.
Taitaa olla parempi jatkossa vain tallailla näitä kotikaupungin katuja ja lenkkipolkuja myös iltaisin ja öisin.
Kommentit