Humppis (31.7.-2.8.2008)
Aiempi suunnitelmani, lähteä aamulla varhain viettämään helteistä (kesän viimeinen?) päivää mökille ja palata sitten yöllä Jenkkapirtin kautta kotiin, kariutui mieluisaan toivomukseen, että pitkähöksi venähtänyt tapaamistauko katkaistaisiin tanssin merkeissä Krouvin lavalla perjantaina.
Niinpä notkuinkin sen helletorstain kaupungissa jalkapohjiani säästellen. Olivat nimittäin jalkapohjat onnistuneet hankkimaan rakot maanantaisella kolmentoista kilometrin mittaisella sandaalikävelyllä pitkin asfalttikatuja ja teitä.
Ei sovi sporttisandaalikaan tuohon toimeen (sukkiahan ei sandaaleissa etiketti siedä).
Tistaina Kisiksellä ei voinut raajaparkoja säästellä kuten ei keskiviikkona Mukkulan laiturillakaan, joten tauko oli aivan paikallaan.
Onneksi on ilmastointi, sillä auringon paahteessa päivän seissyt kärryni oli kuin kumipyöräsauna, kun siihen kamani illan tullen pakkasin. Vakipaikkani koko parkkialueen ainoassa varjoa suovassa kohdassa oli nimittäin joku Volvo vallannut sillä aikaa, kun olin Mukkulassa hauskanpidossa. Siinä se muuten seisoi edellen vielä, kun lauantaina aamuyöstä Krouvilta kotiuduin.
No, ennen keskustaa oli jo kärry viilennyt, mutta meno ei ollutkaan niin yksioikoista, sillä Hollolankatua alas ajaessani, ortodoksikirkon kohdalla, muistin osan sapuskoista jääneen jääkaappiin. Niinpä oli koukattava kodin kautta uudelleen.
Ajoissa silti ehdin Jenkkapirtille. Siellä ei aloitettukaan valsseilla, vaan ensimmäiseksi tarjottiin foksia (taisi olla Fernet asialla).
Ihan maailmanmestarin hakemaksi heti pääsinkin. Hyvä oli taiturin kanssa viilettää vielä avaralla parketilla.
Kun siinä kuitenkin samalla katselin, keitä mahtoi olla tulossa, jouduin havaitsemaan, ettei ainakaan ketään sellaista ollut näkyvissä, jonka kanssa ihan välttämättä haluaisin tanssia, joten foksien päätyttyä kiipesinkin Pub Jouniin.
Sieltä tähyillessäni sain havaita mieluisiakin tanssinaisia tulevan ulko-ovesta, joten melko luottavaisena astelinkin portaita alas.
Pekkaniskan Pojat olivatkin jo vuorossa silloin (ja itse Isäntäkin näkyi olevan täydessä tanssin touhussa).
Siitäpä se ilta vierähti mukavasti käyntiin, ja hellevaikutuksen edelleen jatkuessa saattelin lähelle puolta yötä jokseenkin kaikki hakijat ja hakemanikin ulkolavalle viilentymään (osa lämpenikin).
Mieluisassa seurassa tuli lähes koko ilta vietetyksi (pari salamannopeata pelastajaa sai uhkaavan tilanteen torjutuksi -naistentanssien riskejä).
Tanssin ja keskustelun (useimmiten yhtäaikaisesti tapahtuneen) merkeissä mentiin. Toki kahvitteluseuraakin sain erittäin pitkäaikaisesta tanssi- ja kimppakyytidaamista (yhdeksäs vuosi menossa).
Kahvin ja pullan kylkiäisenä otetulle pitkälle vesikolpakolle (pahvia) kuitenkin kävi kalpaten: unohdin sen hyllyyn yksin majakan pienoismallin kohdalle tököttämään, joten ensin kerran siemaisin ja vasta pois lähtiessä kävin nappaamassa siitä suullisen.
No, nestehukkaan en hyytynyt kuitenkaan -matkaa mökillekin on vain 25 km.
Tässä yhteydessä katson sopivaksi huomauttaa Suomi24:n alamittaisille, jotka täältä kovin ahkerasti käyvät etsimässä turhaumiensa purkuun materiaalia kirjoituksistani, että seuratanssi on sosiaalinen harrastus, jossa kielellinen kommunikaatio on lähes yhtä merkittävä osa toimintaa kuin se liikekin.
Mikäli jonkun tanssia häiritsee keskustelu, on tämän syytä ilmoittaa, ettei kapasiteettinsa riitä kahden asian yhtäaikaiseen tekemiseen tai sitten keksiä itselleen sellainen harrastus, joka ei ylitä hänen kykyjään.
Tällaisesta kommentista oli nyt kysymys:
"Humppishan höpöttää kaikille naisille koko ajan tanssiessa. Näin ovat useat naiset kertoneet ja sanoneet, että pakko yrittää kestää sitä puheen porinaa, ettei se suutu ja mene nurkkaan murjottamaan."
Huomautan noille onnettomille (muita samanlaisia nimittäin liittyi kohta kuoroon), että en haluakaan tanssia sellaisten kanssa, joiden kanssa keskustelu ei suju. Ei silloin suju tanssikaan (Huom: fiksu, hoikka ja tanssitaitoinen. Noista ensimmäinen ja viimeinen kattavat kyseessä olevan aiheen).
Totta kai tilanteen mukaan mennään. Fiilistellessä ollaan vaiti -muulloin kommunikoidaan kaikin mahdollisin tavoin. Tuon tietävät todellisuudessa kaikki ne tanssittamani naiset, joiden kanssa tanssi sujuu siten kuin sen tuleekin sujua. Muut saavat töyssytellä tuppisuiden kanssa ihan rauhassa.
Takaisin Vesivehmaalle taas:
PNP:n musiikki on tässä muutaman vuoden aikana tullut jo niin tutuksi, ettei tuosta nyt enää kummemmin ole mainittavaa (juuri oikeanlaista perustanssimusaa). Joku ihan ensimmäisen kautensa vakiokappalekin oli edelleen (tai uudelleen palanneena) mukana illan ohjelmistossa.
Fernetiä ja Tomi Markkolaa ei niin kovin usein lähiaikoina ole sensijaan osunut kohdalle, joten jotakin uutta löytyi sentään siitä. Hyvin palveli tehtävässään tyokin kokoonpano, jonka aina ystävällisesti hymyilevän ja tervehtivän solistin tapasinkin heti Jouniin kiivettyäni.
Kotilavalla, kun oltiin ei juuri vieraiden kanssa tullut tanssituksi. Toki harvoin Jenkalla nähtyjä ja ensikertalaisiakin oli, mutta tuttuja nuo kuitenkin monelta muulta lavalta olivat kaikki.
Yksi sellainenkin hakija sentään osui kohdalle, jonka kanssa en ole ennen tanssinut. Hyvin seurasi silti.
Itse uskaltauduin nyt lopulta hakemaan tyttöä, joka sitkeästi on minua muutamana iltana hakenut eri paikoissa (ja hyvin on kulkenut). Ei tuo siten ihan niin alaikäinen ollutkaan, kuin ulkonäöstään päätellen luulin. 25 v on jo ylittynyt.
Joidenkin, ennen paljonkin tanssitettujen, kohdalla oli edellisistä tapaamisista ehtinytkin jo kulua suorastaan rikollisen pitkä aika. Hyvä, että saatiin paikattua!
Ihan viimevalsseihin asti nyt viihdyin, mikä ei naistentansseissa tänä kesänä ole ollut tavallista. Mökille siis kurvasin poikkeuksellisesti Jenkkapirtin parkkikselta oikealle kääntyen.
Perillä aloitin kaiken varalta tulen virittelyllä keittiön lieteen, vaikka eipä tuo olisi tarpeen ollut, sillä siitä yläkerran pikkuhuoneeseen kohoava ilma osoittautui liiankin lämpimäksi, kun hiessä kylpien heräsin ensikerran jo ennen kuutta. Pyjama pois ja uudelleen unta kaaliin.
Puolipilviseksi ilmoitettu ja sadekuuroillakin uhattu päivä pysyi kuitenkin kuivana, vaikka tuuli kylläkin oli kohtalaisen navakka.
Pari soutulenkkiä ja yksi purjehdus tuli tehdyksi. Kahdella lähdöllä tuo viimemainittu, sillä kaislikon ulkopulelle ehdittyäni ja vettä vaahdottaen ainoata naispuolista serkkuani ja tämän kahta poikaa kalahommissaan ohittaessani huomasin, että vasemmanpuolisen peräsinakselin alakiinnitys oli irronnut.
Täyskäännös, ja vauhdilla rantaan asti, missä laiturilta käsin korjaus onnistui muutamassa minuutissa.
Sitten jo taas kohti ulapoita noita.
Joku muukin oli samoissa aikeissa, mutta eri välinein. Nimittäin merkillisen näyn kohtasin, kun siinä purjehduksen jälkeen paikkailin paattini fokkaa poijussa lillien.
Takavasemmalta alkoi kuulua outoa veden lipinää. Kun käännytin katsomaan äänen aiheuttajaa, jouduin havaitsemaan itse Matias-myyrän (kontiainen) lähteneen tarmokkaasti, vaaleanpunainen kuononpää koholla, lapiokourillaan kroolaamaan kohti lähisaarta (Pikkuvihtanen).
Parikymmentä metriä oli epeli jo kauhonut kaislikossa, ja kilometrin verran oli edessä pomppuistakin matkaa, sillä vastahankaan joutui vesseli uimaan. Näinköhän oli Saku-sammakon yrityksen mentyä karille, ja Hepokatti-Heikinkin jo häivyttyä Hillevi-hiiri lähettänyt kutsun Matiakselle, jotta alkuperäistä sulhoa sittenkin tarvittaisiin.
En jäänyt seuraamaan, miten tunnelityöläiselle mahtoi käydä.
Jotakuinkin delfiininkokoisia haukiakin siinä poukamassani muljahtelee tuon tuostakin, joten jollekin sellaiselle saattaisi karvainenkin sapuska maistua.
Muunlaisia vedeneläviä olisi ollut menomatkalla tarjolla, sillä miespuolisista serkuistani nuorin (evp-sotilas tosin hänkin, kuten jokseenkin kaikki muutkin sukulaismieheni) oli taannoin kutsunut tai melkein käskenytkin (komentaja evp) käymään. Nyt sitten oli minulle sopiva hetki, kun sinne Hartolaan olin mökkinsä (talvetkin siinä nykyisin jo asuvat) ohi joka tapauksessa ajamassa.
Rapuja olivat käyneet jälkikasvunsa kanssa Hinttolanselältä nostelemassa satakunta kappaletta. Noita saksiniekkoja (täplärapuja) onkin Päijänteessä tänä vuonna runsaasti. Niitä tarjosi minullekin, vaan en moisilla elukoilla itseäni ruvennut ennen tansseja sotkemaan. Juomisetkin jätin mehun varaan. Jäätelöjälkkäriin sentään suostuin, vaikka siinä vaiheessa olin jo myöhässä (35 km matkaa ja reilu vartti aikaa). Siinä neljän sukupolven yhteisessä juhlassa muisteltiin sekä uusia että vanhoja asioita. Vanha kenraali-kummisetänikin vielä kovasti jutuissa mukana.
En sitten juurikaan ollut myöhässä Krouvin pihaan saapuessani, vaikka valitsinkin 4 km pidemmän reitin Sysmän kautta. Kalkkisten läpi kuluu aikaa enemmän, sillä tie on varsin mäkinen ja mutkainen -kapeahkokin.
Ensin pari foksia alle (edellisen illan malliin, vaikka eri tanssitettavan kanssa) ja sitten talon tuotetta, 9-prosenttista ruskeaa, tuopillinen eteen. Tunnin verran tuon tyhjennykseen kului aikaa, sillä keskeytyksiä tanssin merkeissä tuli taajaan.
Jos oli edellisenä iltana Jenkalla ollut runsaasti nimimerkillistä (ja muutenkin omituista) joukkoa (kolmisenkymmentä henkeä), niin löytyi sitä perjantainakin Hartolasta. Yksitoista nikkiä bongasin. Noista eräs ämmä-vaari-yhdistelmä selvästi seurailee minua, sillä niin monessa paikassa on tässä viime aikoina törmäilty. Urospuolinen jäsen tunnustikin, että silkasta vainoamismotiivista siinä vain on kysyms.
Kutsujakin ilmaantui vähän kymmenen jälkeen, kun oli ensin nukuttanut kesäteatterissa käyttämänsä kummipoikansa (5 v). Porkkanapäiseksi muuntautuneu neito toi vielä mukanaan hauskana yllärinä pitkäikaisen (vaan varsin nuoren) tanssituttavani jo muinaisilta TuSun ja Mäntsälän illoista asti. Olin saattanut typykät aikanaan Mikkelissä yhteen. Vauhtia ja tunnelmaa piisasi tuon parivaljakon kanssa lopuillasta paljon.
Muuan jyväskyläläinen sai vielä runsaamman annoksen fiilistarjontaa. Ei kovin pahoillaan tuntunut olevan, koskapa hyvin viihtyi vuoden tauon jälkeen viennissäni kymmenkunnan kappaleparin verran.
Muuan toinenkin vuoden tauon jälkeen tavattu (paikkakuntalaisen, ennen hyvinkin ahkerasti tanssineen sisaruskolmikon keskimmäinen) osui näkimeen. Oli sisarensa lapsen kanssa ollut Tykkimäellä, joten aika myöhään ilmaantui tuokin.
Nyt sentään pari ihan tuntematontakin osui hakijoiksi, mikä ei nykyisin ole ainakaan tavallista.
Illan orkestereista Channel Four oli jo ehtinyt unohduksiin sillä muutama vuosi on edellisestä kohtaamisesta kerinnyt vierähtelemään -Satulinnassa kai tuo. Enimmäkseen taattua tanssimusaa, mutta joissakin kappaleissa syntikan konesoundi otti korvaan.
V.I.P. & Anneli Mattila ovat vanhoja tuttuja ja useinkin tavattuja, joten ylläreitä ei tullut.
Melkoisen väsyksissä ja janoisena (nälkäisenäkin, kun ei niitä rapuja eikä edes savusiikaa tullut huolituksi) poistuin peltoteiden halki pöllyttäen 00.50.
Nukuttikin mahdottomasti. En kuitenkaan kurvannut Pulkkilanharjun läpi ajaessani mökille, vaan jatkoin suunnitelman mukaisesti kotia ohti.
Tankkaus Vääksyn A24:llä (ysivitonen alennuksella 1, 479 €/l) piristi niin, että luomi lupsahti seuraavan kerran vasta Lahdessa Paasikivenaukiolla.
Iltojen saldot sitten vielä tuuppaan tähän, vaikka ne kuulemma sairaudesta merkkejä ovatkin.
Jenkkapirtti (naistentanssit, joten naiset ensin): 21/9.
Krouvin lava: 15/14.
Siis melkein tasatulos -sekä iltojen välillä että perjantain sisällä.
Tänään sitten pitäisi jaksaa vielä Riutalle, minne näköjään kaikki muutkin ovat menossa.
Aiempi suunnitelmani, lähteä aamulla varhain viettämään helteistä (kesän viimeinen?) päivää mökille ja palata sitten yöllä Jenkkapirtin kautta kotiin, kariutui mieluisaan toivomukseen, että pitkähöksi venähtänyt tapaamistauko katkaistaisiin tanssin merkeissä Krouvin lavalla perjantaina.
Niinpä notkuinkin sen helletorstain kaupungissa jalkapohjiani säästellen. Olivat nimittäin jalkapohjat onnistuneet hankkimaan rakot maanantaisella kolmentoista kilometrin mittaisella sandaalikävelyllä pitkin asfalttikatuja ja teitä.
Ei sovi sporttisandaalikaan tuohon toimeen (sukkiahan ei sandaaleissa etiketti siedä).
Tistaina Kisiksellä ei voinut raajaparkoja säästellä kuten ei keskiviikkona Mukkulan laiturillakaan, joten tauko oli aivan paikallaan.
Onneksi on ilmastointi, sillä auringon paahteessa päivän seissyt kärryni oli kuin kumipyöräsauna, kun siihen kamani illan tullen pakkasin. Vakipaikkani koko parkkialueen ainoassa varjoa suovassa kohdassa oli nimittäin joku Volvo vallannut sillä aikaa, kun olin Mukkulassa hauskanpidossa. Siinä se muuten seisoi edellen vielä, kun lauantaina aamuyöstä Krouvilta kotiuduin.
No, ennen keskustaa oli jo kärry viilennyt, mutta meno ei ollutkaan niin yksioikoista, sillä Hollolankatua alas ajaessani, ortodoksikirkon kohdalla, muistin osan sapuskoista jääneen jääkaappiin. Niinpä oli koukattava kodin kautta uudelleen.
Ajoissa silti ehdin Jenkkapirtille. Siellä ei aloitettukaan valsseilla, vaan ensimmäiseksi tarjottiin foksia (taisi olla Fernet asialla).
Ihan maailmanmestarin hakemaksi heti pääsinkin. Hyvä oli taiturin kanssa viilettää vielä avaralla parketilla.
Kun siinä kuitenkin samalla katselin, keitä mahtoi olla tulossa, jouduin havaitsemaan, ettei ainakaan ketään sellaista ollut näkyvissä, jonka kanssa ihan välttämättä haluaisin tanssia, joten foksien päätyttyä kiipesinkin Pub Jouniin.
Sieltä tähyillessäni sain havaita mieluisiakin tanssinaisia tulevan ulko-ovesta, joten melko luottavaisena astelinkin portaita alas.
Pekkaniskan Pojat olivatkin jo vuorossa silloin (ja itse Isäntäkin näkyi olevan täydessä tanssin touhussa).
Siitäpä se ilta vierähti mukavasti käyntiin, ja hellevaikutuksen edelleen jatkuessa saattelin lähelle puolta yötä jokseenkin kaikki hakijat ja hakemanikin ulkolavalle viilentymään (osa lämpenikin).
Mieluisassa seurassa tuli lähes koko ilta vietetyksi (pari salamannopeata pelastajaa sai uhkaavan tilanteen torjutuksi -naistentanssien riskejä).
Tanssin ja keskustelun (useimmiten yhtäaikaisesti tapahtuneen) merkeissä mentiin. Toki kahvitteluseuraakin sain erittäin pitkäaikaisesta tanssi- ja kimppakyytidaamista (yhdeksäs vuosi menossa).
Kahvin ja pullan kylkiäisenä otetulle pitkälle vesikolpakolle (pahvia) kuitenkin kävi kalpaten: unohdin sen hyllyyn yksin majakan pienoismallin kohdalle tököttämään, joten ensin kerran siemaisin ja vasta pois lähtiessä kävin nappaamassa siitä suullisen.
No, nestehukkaan en hyytynyt kuitenkaan -matkaa mökillekin on vain 25 km.
Tässä yhteydessä katson sopivaksi huomauttaa Suomi24:n alamittaisille, jotka täältä kovin ahkerasti käyvät etsimässä turhaumiensa purkuun materiaalia kirjoituksistani, että seuratanssi on sosiaalinen harrastus, jossa kielellinen kommunikaatio on lähes yhtä merkittävä osa toimintaa kuin se liikekin.
Mikäli jonkun tanssia häiritsee keskustelu, on tämän syytä ilmoittaa, ettei kapasiteettinsa riitä kahden asian yhtäaikaiseen tekemiseen tai sitten keksiä itselleen sellainen harrastus, joka ei ylitä hänen kykyjään.
Tällaisesta kommentista oli nyt kysymys:
"Humppishan höpöttää kaikille naisille koko ajan tanssiessa. Näin ovat useat naiset kertoneet ja sanoneet, että pakko yrittää kestää sitä puheen porinaa, ettei se suutu ja mene nurkkaan murjottamaan."
Huomautan noille onnettomille (muita samanlaisia nimittäin liittyi kohta kuoroon), että en haluakaan tanssia sellaisten kanssa, joiden kanssa keskustelu ei suju. Ei silloin suju tanssikaan (Huom: fiksu, hoikka ja tanssitaitoinen. Noista ensimmäinen ja viimeinen kattavat kyseessä olevan aiheen).
Totta kai tilanteen mukaan mennään. Fiilistellessä ollaan vaiti -muulloin kommunikoidaan kaikin mahdollisin tavoin. Tuon tietävät todellisuudessa kaikki ne tanssittamani naiset, joiden kanssa tanssi sujuu siten kuin sen tuleekin sujua. Muut saavat töyssytellä tuppisuiden kanssa ihan rauhassa.
Takaisin Vesivehmaalle taas:
PNP:n musiikki on tässä muutaman vuoden aikana tullut jo niin tutuksi, ettei tuosta nyt enää kummemmin ole mainittavaa (juuri oikeanlaista perustanssimusaa). Joku ihan ensimmäisen kautensa vakiokappalekin oli edelleen (tai uudelleen palanneena) mukana illan ohjelmistossa.
Fernetiä ja Tomi Markkolaa ei niin kovin usein lähiaikoina ole sensijaan osunut kohdalle, joten jotakin uutta löytyi sentään siitä. Hyvin palveli tehtävässään tyokin kokoonpano, jonka aina ystävällisesti hymyilevän ja tervehtivän solistin tapasinkin heti Jouniin kiivettyäni.
Kotilavalla, kun oltiin ei juuri vieraiden kanssa tullut tanssituksi. Toki harvoin Jenkalla nähtyjä ja ensikertalaisiakin oli, mutta tuttuja nuo kuitenkin monelta muulta lavalta olivat kaikki.
Yksi sellainenkin hakija sentään osui kohdalle, jonka kanssa en ole ennen tanssinut. Hyvin seurasi silti.
Itse uskaltauduin nyt lopulta hakemaan tyttöä, joka sitkeästi on minua muutamana iltana hakenut eri paikoissa (ja hyvin on kulkenut). Ei tuo siten ihan niin alaikäinen ollutkaan, kuin ulkonäöstään päätellen luulin. 25 v on jo ylittynyt.
Joidenkin, ennen paljonkin tanssitettujen, kohdalla oli edellisistä tapaamisista ehtinytkin jo kulua suorastaan rikollisen pitkä aika. Hyvä, että saatiin paikattua!
Ihan viimevalsseihin asti nyt viihdyin, mikä ei naistentansseissa tänä kesänä ole ollut tavallista. Mökille siis kurvasin poikkeuksellisesti Jenkkapirtin parkkikselta oikealle kääntyen.
Perillä aloitin kaiken varalta tulen virittelyllä keittiön lieteen, vaikka eipä tuo olisi tarpeen ollut, sillä siitä yläkerran pikkuhuoneeseen kohoava ilma osoittautui liiankin lämpimäksi, kun hiessä kylpien heräsin ensikerran jo ennen kuutta. Pyjama pois ja uudelleen unta kaaliin.
Puolipilviseksi ilmoitettu ja sadekuuroillakin uhattu päivä pysyi kuitenkin kuivana, vaikka tuuli kylläkin oli kohtalaisen navakka.
Pari soutulenkkiä ja yksi purjehdus tuli tehdyksi. Kahdella lähdöllä tuo viimemainittu, sillä kaislikon ulkopulelle ehdittyäni ja vettä vaahdottaen ainoata naispuolista serkkuani ja tämän kahta poikaa kalahommissaan ohittaessani huomasin, että vasemmanpuolisen peräsinakselin alakiinnitys oli irronnut.
Täyskäännös, ja vauhdilla rantaan asti, missä laiturilta käsin korjaus onnistui muutamassa minuutissa.
Sitten jo taas kohti ulapoita noita.
Joku muukin oli samoissa aikeissa, mutta eri välinein. Nimittäin merkillisen näyn kohtasin, kun siinä purjehduksen jälkeen paikkailin paattini fokkaa poijussa lillien.
Takavasemmalta alkoi kuulua outoa veden lipinää. Kun käännytin katsomaan äänen aiheuttajaa, jouduin havaitsemaan itse Matias-myyrän (kontiainen) lähteneen tarmokkaasti, vaaleanpunainen kuononpää koholla, lapiokourillaan kroolaamaan kohti lähisaarta (Pikkuvihtanen).
Parikymmentä metriä oli epeli jo kauhonut kaislikossa, ja kilometrin verran oli edessä pomppuistakin matkaa, sillä vastahankaan joutui vesseli uimaan. Näinköhän oli Saku-sammakon yrityksen mentyä karille, ja Hepokatti-Heikinkin jo häivyttyä Hillevi-hiiri lähettänyt kutsun Matiakselle, jotta alkuperäistä sulhoa sittenkin tarvittaisiin.
En jäänyt seuraamaan, miten tunnelityöläiselle mahtoi käydä.
Jotakuinkin delfiininkokoisia haukiakin siinä poukamassani muljahtelee tuon tuostakin, joten jollekin sellaiselle saattaisi karvainenkin sapuska maistua.
Muunlaisia vedeneläviä olisi ollut menomatkalla tarjolla, sillä miespuolisista serkuistani nuorin (evp-sotilas tosin hänkin, kuten jokseenkin kaikki muutkin sukulaismieheni) oli taannoin kutsunut tai melkein käskenytkin (komentaja evp) käymään. Nyt sitten oli minulle sopiva hetki, kun sinne Hartolaan olin mökkinsä (talvetkin siinä nykyisin jo asuvat) ohi joka tapauksessa ajamassa.
Rapuja olivat käyneet jälkikasvunsa kanssa Hinttolanselältä nostelemassa satakunta kappaletta. Noita saksiniekkoja (täplärapuja) onkin Päijänteessä tänä vuonna runsaasti. Niitä tarjosi minullekin, vaan en moisilla elukoilla itseäni ruvennut ennen tansseja sotkemaan. Juomisetkin jätin mehun varaan. Jäätelöjälkkäriin sentään suostuin, vaikka siinä vaiheessa olin jo myöhässä (35 km matkaa ja reilu vartti aikaa). Siinä neljän sukupolven yhteisessä juhlassa muisteltiin sekä uusia että vanhoja asioita. Vanha kenraali-kummisetänikin vielä kovasti jutuissa mukana.
En sitten juurikaan ollut myöhässä Krouvin pihaan saapuessani, vaikka valitsinkin 4 km pidemmän reitin Sysmän kautta. Kalkkisten läpi kuluu aikaa enemmän, sillä tie on varsin mäkinen ja mutkainen -kapeahkokin.
Ensin pari foksia alle (edellisen illan malliin, vaikka eri tanssitettavan kanssa) ja sitten talon tuotetta, 9-prosenttista ruskeaa, tuopillinen eteen. Tunnin verran tuon tyhjennykseen kului aikaa, sillä keskeytyksiä tanssin merkeissä tuli taajaan.
Jos oli edellisenä iltana Jenkalla ollut runsaasti nimimerkillistä (ja muutenkin omituista) joukkoa (kolmisenkymmentä henkeä), niin löytyi sitä perjantainakin Hartolasta. Yksitoista nikkiä bongasin. Noista eräs ämmä-vaari-yhdistelmä selvästi seurailee minua, sillä niin monessa paikassa on tässä viime aikoina törmäilty. Urospuolinen jäsen tunnustikin, että silkasta vainoamismotiivista siinä vain on kysyms.
Kutsujakin ilmaantui vähän kymmenen jälkeen, kun oli ensin nukuttanut kesäteatterissa käyttämänsä kummipoikansa (5 v). Porkkanapäiseksi muuntautuneu neito toi vielä mukanaan hauskana yllärinä pitkäikaisen (vaan varsin nuoren) tanssituttavani jo muinaisilta TuSun ja Mäntsälän illoista asti. Olin saattanut typykät aikanaan Mikkelissä yhteen. Vauhtia ja tunnelmaa piisasi tuon parivaljakon kanssa lopuillasta paljon.
Muuan jyväskyläläinen sai vielä runsaamman annoksen fiilistarjontaa. Ei kovin pahoillaan tuntunut olevan, koskapa hyvin viihtyi vuoden tauon jälkeen viennissäni kymmenkunnan kappaleparin verran.
Muuan toinenkin vuoden tauon jälkeen tavattu (paikkakuntalaisen, ennen hyvinkin ahkerasti tanssineen sisaruskolmikon keskimmäinen) osui näkimeen. Oli sisarensa lapsen kanssa ollut Tykkimäellä, joten aika myöhään ilmaantui tuokin.
Nyt sentään pari ihan tuntematontakin osui hakijoiksi, mikä ei nykyisin ole ainakaan tavallista.
Illan orkestereista Channel Four oli jo ehtinyt unohduksiin sillä muutama vuosi on edellisestä kohtaamisesta kerinnyt vierähtelemään -Satulinnassa kai tuo. Enimmäkseen taattua tanssimusaa, mutta joissakin kappaleissa syntikan konesoundi otti korvaan.
V.I.P. & Anneli Mattila ovat vanhoja tuttuja ja useinkin tavattuja, joten ylläreitä ei tullut.
Melkoisen väsyksissä ja janoisena (nälkäisenäkin, kun ei niitä rapuja eikä edes savusiikaa tullut huolituksi) poistuin peltoteiden halki pöllyttäen 00.50.
Nukuttikin mahdottomasti. En kuitenkaan kurvannut Pulkkilanharjun läpi ajaessani mökille, vaan jatkoin suunnitelman mukaisesti kotia ohti.
Tankkaus Vääksyn A24:llä (ysivitonen alennuksella 1, 479 €/l) piristi niin, että luomi lupsahti seuraavan kerran vasta Lahdessa Paasikivenaukiolla.
Iltojen saldot sitten vielä tuuppaan tähän, vaikka ne kuulemma sairaudesta merkkejä ovatkin.
Jenkkapirtti (naistentanssit, joten naiset ensin): 21/9.
Krouvin lava: 15/14.
Siis melkein tasatulos -sekä iltojen välillä että perjantain sisällä.
Tänään sitten pitäisi jaksaa vielä Riutalle, minne näköjään kaikki muutkin ovat menossa.
Kommentit