Olipa taas mahtavat Finkkutanssit Mäntsälässä eilen - ja se naistentunti yhtä onnettoman lyhyt kuin aina ennenkin. Taaskaan en ehtinyt hakea kuin muutaman niistä ihanista miehistä, joita havittelin. Tuleekohan nyt kostoksi puolen vuoden karanteeni, eivät hae minua, kun en kerran minäkään heitä? Ja jakelinkohan tietämättäni niitä hyytäviä naamapakkeja, joista täällä palstalla on hartaasti keskusteltu?
Vastahaku, kiitoshaku, velvollisuushaku, naamapakit... Pliis, ei tehdä tätä niin vaikeaksi! Tässähän tulee ihan höperöksi, jos alkaa miettiä, kuka hakee, miksi hakee, miksi ei hae, olisiko pitänyt, eikö olisi saanut, teinkö väärin, puhuinko tyhmiä...
On jo iso juttu ja kysyy luonnetta, että me seisotaan siellä alttiina tyrkyllä - niin miehet kuin naisetkin. Eikö me voitaisi jättää nuo joutavat spekuloinnit sikseen ja keskittyä itse asiaan, eli tanssimaan ja olemaan mukavia toisillemme? Siksihän me siellä ollaan, hakemassa iloa ja virkistystä elämään, vapaaehtoisesti, ja jopa maksamme siitä!
Kommentit