[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Maailmanhistorian ensimmäinen tanssija? [Pulina] (Tomy 2008-10-05 23:35)


Maailmanhistorian ensimmäinen tanssija?

Aitomies
2008-10-06 9:24

Onko ihminen alussa tanssinut jumalille vai toiselle ihmiselle?

Antropologinen kysymys. Tuossa Tomyn linkin esimerkissä oli kyse jo meidän aikojen tanssityylistä esimerkki.

Kun intuitiivisesti yrittää palauttaa "muistin" niihin luolamiehen aikoihin, miellän itselleni joitakin tapahtumia:

Luolamiehen (en mainitse erikseen naista) elämähän oli yhtä selviytymistaistelua päivästä toiseen. Laji oli jo erilaistunut - noin milj. vuoden aikana oli pari pääryhmää selviytynyt hengissä ja juuri meidän esi-isien ryhmä oli häikäilemättömän älynsä avulla selviytynyt parhaiten.

Luolamies osasi valmistaa työkaluja ja aseita kivien avulla kivestä. He löysivän ensin luonnon muokkaamia sopivia kiven siruja, ja sitten oppivat lohkomaan niitä vielä paremmaksi - sellaisiksi joilla sai nyljettyä ja paloiteltua saaliin.

Kiviä, puuta ja luuta muokatessa kuului ääntä. Äänen hän oppi viihteekseen rytmittelemään vaihteleviksi sarjoiksi, josta ilmeisesti muodostui musiikin alkutilanne. Sitten kun hän oppi lähettämään onton puunrungon hakkaamisella merkkejä kauempana oleville lajitovereille, rytmitykset kehittyivät enemmän.
Nahkaa käsitellessään - ehkä, luolamies jossakin vaiheessa viritti nahkan kiristettynä kuivumaan. Kuivumisen jälkeen nahkan jatkokäsittelyssä kuuluikin toisenlaista ääntä joka miellytti "korvaa". Syntyi alkeellinen rumpu, jonka kalvon hän oppi pian kiristämään parempaan kohteeseen... jne.

Varsinainen tanssin synty perustui yksinkertaisesti lajimme ominaisuudesta tuntea voimakasta riemua: Kun ryhmä oli saanut kaadettua keihäillään suurehkon eläimen, he yksinkertaisesti hyppivät riemusta - taas he selviäisivät jonkin päivän eteenpäin.
Massut täynnä nuotiotulen äärellä ja - turvassa, alkeellisen kielenkäyttönsä ja elehtimisen avulla he ehkä muistelivat riemullista tapahtumaa, jonka seurauksena se "voiton" riemu siirtyi viihdykkeeksi - tanssin varhaismuodoksi.

Mielessäni suunnilleen noin se kehitys eteni - meidän selviytymis-tapahtumaksi - tanssiksi.

Aitomies