Arno Forsius on koonnut vanhaa tietoa 1700 luvulta ja vanha tietohan on parempaa kuin pussillinen uutta:

Sen paremmin ihmisten kuin eläintenkään sairauksien todellisia syitä ei tuohon aikaan vielä tunnettu. Useimmiten rahvas ja oppineet miehetkin pitivät niitä vallitsevien käsitysten mukaisesti myrkyllisten huurujen ja vieläpä pahojen henkienkin aikaansaannoksina.

Kirkkoherra Johan Fredrik Boucht kuvasi vuonna 1792 ilmestyneessä väitöskirjassaan "Om Hollola Socken Uti Tavastland" karjan sairauksia näin: "Yleisimpiä karjatauteja ovat punatauti, turvottumat päässä sekä niin sanottu amputauti, jonka seurauksena eläimet suistuvat äkkiä maahan ja kuolevat; tämä saattaa toisinaan johtua karjan saamasta tukehtumiskatarrista eli äkillisestä tarttuvasta tulehduskuumeesta, toisinaan myös karjassa joskus tavattavista karvakeristä, aegagropila, joita suomeksi nimitetään tyriksi, ja jotka ovat calculus animalis gastricus, intus filosus [karvoista eläinten mahaan muodostuneita kivettymiä]; niiden katsotaan toisinaan syntyvän myös eläinten nuoleskellessa karvojaan."

Amputaudin syyksi uskottiinkin 1700-luvulla yleisesti paholaisten ja noitien lähettämiä ammuksia ja nuolia, joina pidettiin milloin suolistossa tavattavia karvakeriä, milloin permuissa nahan alla havaittuja kiiliäisen toukkia. "Ruttonuolten" olemassaolosta keskusteltiin Suomessakin vakavassa mielessä vielä 1800-luvun puolivälissä, mutta sittemmin niistä ei enää kuultu oppineiden piireissä.

Oululainen apteekkari Johan Julin oli laatinut Collegium medicumin pyynnöstä kertomuksen Kemin seudulla vuosina 1795 ja 1799 raivonneesta "ruttotaudista", joka tarttui ihmisiinkin. Julinin käsityksen mukaan sairaus aiheutui soista kohoavista epäterveellisistä höyryistä, mutta Collegium medicum piti kuitenkin tämän "tarttuvan mätäkuumeen" syynä eläinten vedenpuutetta kesäaikana.

Oli miten oli, suosittelisin kuitenkin teitäkin pysymään soista kaukana.