Pitkään erilaisia seuratanssiaiheisia mielipidepalstoja ja lehtikirjoituksia seuranneena olen ihmettellyt, miksi eräät suhtautuvat toisiin ihmisiin niin negatiivisesti. Toki useille joku inhokki löytyy, mutta miksi juuri seuratanssipiireissä tunnetut henkilöt tai myös tuntemattomat, jos osaavat tanssia, joutuvat inhokin osaan. Tai miksi ylipäätään pitää julkisesti julistaa se, että inhoaa jotakin henkilöä. Sen ymmärrän, että asioihin otetaan kantaa, mutta mikä tässä oikein on se epäkohta? Mitä epämiellyttävää siinä on, että joku osaa tanssia? Mielestäni siinäkään ei ole mitään inhottavaa, että joku ei osaa, eikä edes siinä, ettei halua opetellakaan.

 

Kielteisesti taitavaan tanssiin suhtautuvien joukkoon kuuluu lavamuusikoitakin. Pulliainenkin, lehtijuttujen mukaan, julisti lopettavansa lavaesiintymiset liian tanssitaitoisen yleisön takia. Vaikka tuskinpa tanssitaitoiset tätä suurena menetyksenä pitävät. Vähenihän siinä taas välteltävien lavaesiintyjien joukko yhdellä orkesterilla.

 

Kielteiselle ilmiölle on esitetty monenlaisia psyykkeeseen kohdistuvia arvailuja. Itsekin ajattelin sen liittyvän itsetuntoon. Ehkä liittyykin, mutta muitakin selityksiä voi olla. Eräs vahvoista alitajunnan vaikuttimista on pelko. Se voi joskus muuttua kammoksi. Joku pelkää aukeita paikkoja, toinen ahtaita paikkoja, joku hissejä, pimeyttä, kummituksia, lentämistä, hämähäkkejä tai mitä tahansa toisten mielestä melko vaaratonta.

 

Yleisin pelko ja siitä aiheutuva stressi taitaa liittyä sosiaalisiin tilanteisiin. Kansanterveyslaitoksen mukaan sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsii 4-7% väestöstä. Yleinen sosiaalisten tilanteiden pelko sisältää itsepintaista, intensiivistä ja kroonista muiden toimesta tuomituksi tulemisen ja mahdollisesti omien tekojen vuoksi nolatuksi tai nöyryytetyksi tulemisen pelkoa.

 

Jos tästä oireesta kärsivä menee lavatansseihin, eipä ole ihme jos hän ahdistuu. Paikkahan on yltiösosiaalinen. Kuvittelisin, että henkilö, joka on tietoinen omista peloistaan, ei mene lavatansseihin vapaaehtoisesti eikä painostamallakaan, mutta voihan olla, että oireet ilmenevätkin yllättäen vasta, kun hän näkee jotain täysin odottamatonta, esimerkiksi suuren joukon tanssitaitoisia ihmisiä. Pelko ja huoli siitä, että epäonnistuu tai joutuu muiden arvosteltavaksi, valtaa mielen. Paniikki iskee.

 

Ahdistava tunne jää vaivaamaan. Siihen liittyvä mielikuvat toistuvat. Stressi muuttuu krooniseksi. Ihminen traumatisoituu. Trauma lisää kiihtyneisyyttä ja raivonpuuskia traumaa muistuttavien asioiden suhteen. Lopulta aletaan syyttää olosuhteita ja muita ihmisiä omasta ahdistuksesta. Tanssiin liittyvät traumat yritetään purkaa tanssiaiheisilla sivustoilla, vaikka helpotuksen kannalta parempi paikka olisivat mielenterveyssivustot. Tanssipalstat vain lisäävät tuskaa, sillä ahdistuksen ymmärtäjät ovat vähissä ja ahdistuksen aiheita on runsaasti tarjolla.

 

Pitäsiköhän psykologien määritellä sosiaalisista fobioista kärsiville kaksi uutta oireluokkaa F40.2T tanssikammoiset ja F40.2TH erityisesti humppista pelkääville tanssikammoisille. Onhan se hyvä, että pelottava asia saadaan tarkasti yksilöityä.