Tässä demonikratian maailmassa kaikki näykkivät kaikkia. Erityisesti eri ammattikunnat ovat toistensa niskavilloissa, kun väittävät olevansa toisia parempia ja koreempia. Nämä nykyajan joosefit eivät suostu näkemään, että niin yhteiskunta kuin ruumiskin (elävä) tarvitsevat kaikkia jäseniään eikä vain peräaukkoaan, vaikka se yleensä pomottaakin.

Minulle on jotenkin vahvistunut käsitys, että kulttuuri on ruuan ylitarjonnan sivutuote. Tähän ylitarjontaan on vahvasti vaikuttanut tekniikan kehittyminen. Kun ruuan perässä ei tarvinnut juosta lakkaamatta jäi joutoaikaa myös kapinaherkälle rupusakille. Kuninkaita tämä huolestutti, minkä vuoksi, he sotimisen lomassa pistivät väen tekemään turhanpäiväisiä rakennuksia (temppeleitä, pyramideja). Syntyi rakennuskulttuuri ja kilpailtiin siitä, kuka rakentaa komeimman ja turhanpäiväisimmän pytingin. 

Historian aamuhämärässä luolan seiniin piirrettiin jumalia. Myös puusta ja kivestä muovailtiin niitä. Nämä jumalat eivät aina toteuttaneet ihmisten toiveita. Seurauksena oli, että nämä toimimattomat jumalat saivat koriste-esineen statuksen ja näin syntyi pikku hiljaa taidekulttuuri. Rummun ja tanssin avulla manattiin henkiä esiin ja haettiin niiltä tuonpuoleista apua. Henkimaailman vaitonaisuus työnsi myös musiikin kulttuuripuolelle eli se oli kivaa, vaikka ei pika-apua tuonutkaan.

Jotta ihminen sietäisi joutenoloa, on oltava leivän lisäksi sirkushuvia. Yläluokalla on perinteisesti ollut enemmän luppoaikaa ja rahaa, joten siitä kai juontuu korkeakulttuurin perinne. Olosuhteitten pakosta  vain köyhillä on halvat huvit, kuten vilkas mielikuvitus. Nyt köyhätkin ovat tunkeneet korkeakulttuurin puolelle demonikratian seurauksena. Esimerkkinä olkoon vaikkapa meillä valtion tuki oopperalle. Jokaisesta myydystä lipusta valtion on maksanut jo käyttökuluja noin 200 € ja tähän päälle tulevat vielä pääkaupunkiseudun kaupunkien tuki sekä mittavat kiinteistöinvestoinnit. Jos yhteiskunnan tuki kulttuurille on rajallinen, niin väitän, että tämä  suhteeton tuki 1800-luvun pop-musiikille  on pois muilta kulttuurimuodoilta.

Jos musiikki sinänsä tuo sisäisen onnenautuuden, ei siihen nykymaailmassa pienen Suomen tarvitse rakentaa verovaroin mielettömiä rakenteita. Sen kun kuuntelee mozartinsa ja verdinsä cd:ltä. Mutta tässä vaikuttavatkin kokonaan ulkomusiikilliset asiat. Halutaan väliajalla väristä tärkeyttä lämpiössä pikkusormi törröllään ja vakuuttaa ympäristölle musiikillista tietämystään..